Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ "kunpa olisin sen tiennyt!"

      "Silloin et olisi livistänyt Vannesista, vai mitä?"

      "En totisesti. Mitä ajattelitkaan, kun et enää saanut minua siellä käsiisi?"

      "Mietiskelin yhtä ja toista, veikkonen."

      "Vai niin, vai mietiskelit… Ja mihin johduit tuumittelussasi?"

      "Käsittämään asiain oikean tilan."

      "Kas vain, sinä olet käsittänyt?"

      "Olen kuin olenkin."

      "Mitä olet käsittänyt? Annahan kuulua!" sanoi Portos asettuen nojatuoliin ja tekeytyen hyvin umpinaisen näköiseksi.

      "Käsitin ensiksikin, että sinä linnoitit Belle-Isleä."

      "No, se ei ollut kovinkaan vaikeata, kun näit minut hommassa."

      "Maltahan, käsitin muutakin, nimittäin että sinä linnoitit Belle-Isleä herra Fouquetin toimesta."

      "Se on totta."

      "Ja enemmänkin; vauhtiin päästessään ei aprikoimiseni pysähdy puolitiessä."

      "Kunnon d'Artagnan!"

      "Minä käsitin, että herra Fouquet tahtoi pitää linnoitustyöt visusti salassa."

      "Se lienee tosiaan ollut hänen tarkoituksensa", tunnusti Portos.

      "Niin, mutta tiedätkö, minkätähden hän niitä niin salaili?"

      "Hitto vieköön, jotta asia ei tulisi tietoon!" vastasi Portos.

      "Ensiksikin siitä syystä. Mutta se halu liittyi erääseen kohteliaisuuden suunnitelmaan…"

      "Niin", tokaisi Portos, "olenkin kuullut sanottavan, että herra Fouquet on peräti kohtelias mies."

      "Hän tahtoi nyt osoittaa erityistä kohteliaisuutta kuninkaalle."

      "Ohoh!"

      "Se ihmetyttää sinua?"

      "Niin."

      "Sinä et tiennyt siitä?"

      "En."

      "No, minä tiedän sen, minä."

      "Olet siis ihan velho?"

      "En, kaukana siitä."

      "Miten olet saanut sen tietää?"

      "Varsin yksinkertaisella tavalla: kuulin herra Fouquetin itse sanovan sen kuninkaalle."

      "Sanovan mitä?"

      "Että hän oli kuninkaan hyväksi linnoituttanut Belle-Islen, luovuttaakseen varustukset lahjaksi hallitsijalleen."

      "Kas, kuulit herra Fouquetin sanovan niin kuninkaalle?"

      "Kirjaimellisesti. Lisäsipä hän vielä: 'Belle-Islen on linnoittanut eräs ystäväni, hyvin lahjakas insinööriupseeri, jonka pyytäisin saada esitellä teidän majesteetillenne.' 'Hänen nimensä?' kysyi kuningas. 'Parooni du Vallon', vastasi Fouquet. 'Hyvä', sanoi kuningas, 'esitelkää hänet'."

      "Sanoiko kuningas todellakin niin?"

      "Niin totta kuin nimeni on d'Artagnan!"

      "Kah, kah!" lausui Portos. "Mutta miksei minua sitten ole esitelty?"

      "Eikö sinulle ole lainkaan puhuttu siitä?"

      "On kylläkin, mutta odotella olen vain saanut."

      "Ole huoletta, kyllä sitten esittelyhetkikin tulee."

      "Hm, hm!" mutisi Portos.

      D'Artagnan ei ollut kuulevinansa; hän muutti puheenainetta.

      "Mutta sinähän näyt asuvan täällä jotensakin yksinäisenä, hyvä ystävä?" virkkoi hän.

      "Olen aina pitänyt rauhallisuudesta. Luonteeni on taipuvainen raskasmielisyyteen", selitti Portos huoaten.

      "Sepä merkillistä", huomautti d'Artagnan; "sitä en ole ennen huomannut."

      "Niin olen ollut siitä asti kun aloin lueskella", ilmaisi Portos huolestuneesti.

      "Mutta toivoakseni ei sielullinen rasitus ole sentään vahingoittanut ruumiillista vointiasi?"

      "Hoo, ei millään muotoa."

      "Olet yhä hyvissä voimissa?"

      "Liiankin, veikkonen, liiankin."

      "Katsos, kuulin sanottavan, että ensimmäisinä päivinä tännetulosi jälkeen…"

      "En kyennyt jäsentäkään liikuttamaan, niinkö?"

      "Mitä peijakasta!" virkahti d'Artagnan hymyillen; "ja mikä sinut niin jäykistytti?"

      Portos huomasi puhuneensa tyhmästi ja yritti parantaa ajattelemattomuuttaan.

      "No, näes, sain taipaleella huonoja hevosia, ja ne väsyttivät minut."

      "Enpä sitten enää ihmettelekään, että minä sinun perässäsi tullessani näin seitsemän tai kahdeksan ratsua pakahtuneina tiepuolessa."

      "Minä olen painava, katsos", huomautti Portos.

      "Ja ruhosi sai liiaksi pehmitystä?"

      "Minusta suli ihra, ja siitä tulin sairaaksi."

      "Portos-parka!.. Ja miten on Aramis sitten pitänyt sinusta huolta?"

      "Hyvin kyllä… Hän toimitti herra Fouquetin oman lääkärin hoitamaan minua. Mutta ajatteles, viikon kuluttua en enää saanut hengitetyksi."

      "Kuinka niin?"

      "Kamari oli liian pieni; imin keuhkoihini niin paljon ilmaa."

      "Onko se mahdollista?"

      "Niin ainakin sanottiin… Ja minut siirrettiin toiseen huoneeseen."

      "Ja siellä pääsit hengittämään?"

      "Paremmin kyllä; mutta minä en saanut mitään liikuntoa, en mitään toimintaa. Lääkäri väitti, ettei minun sopinut hievahtaakaan paikaltani, mutta minä päinvastoin tunsin itseni voimakkaammaksi kuin milloinkaan ennen. Siitä johtui ikävä tapaturma."

      "Tapaturma? Älähän!"

      "Ajattele, hyvä ystävä, minä päätin tuon lääkärin typeryksen määräyksistä piittaamatta viimein lähteä hiukan jaloittelemaan, suostuipa hän siihen tai oli suostumatta. Niinpä käskin minua palvelevan lakeijan tuoda vaatteeni."

      "Olit siis ilkosen alasti, Portos-poloinen?"

      "Ei, oli minulla muhkea yönuttu ylläni. Lakeija teki työtä käskettyä, ja minä pukeuduin vaatteisiini, jotka olivat käyneet liian avariksi; mutta se vasta oli ihme, että jalkani olivat liian isot."

СКАЧАТЬ