Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ – niin, ja sinä myös, – no, meidän ollessamme La Rochellen piirityksessä muuan arabialainen oli siellä aika peijooni tähtäämään kenttätykkejä. Hän oli nokkela miekkonen, vaikka tummapintainen kuin sinun puotisi oliivit. Ja kun tämä arabialainen oli syönyt vankasti tai suoriutunut hyvästä työrupeamasta, oli hänen tapanaan heittäytyä loikoilemaan niinkuin minä nyt ja sauhutella ties mitä loihtulehtiä pitkällä torvella, jossa oli merenvahasta imuke; ja jos joku upseeri ohimennessään morkkasi häntä alituisesta makailemisesta, vastasi hän tyynesti: 'Parempi istualla kuin seisoalla, makuulla kuin istualla, kuolleena kuin makuulla.'"

      "Se oli kolkko murjaani sekä karvaltansa että puheissaan", sanoi Planchet; "kyllä muistan hänet hyvin. Hän katkoi protestanttien päitä suureksi nautinnokseen."

      "Aivan oikein, ja palsamoitsi niistä sitten ehjät."

      "Niin, ja siinä puuhatessaan yrtteineen ja ruohoineen hän oli kuin vasuntekijä pujottelemassa punonnaisiaan."

      "Niin, Planchet, niin, varmastikin sama mies."

      "Onhan sitä minullakin muistia."

      "Sen tiedän ennestään; mutta mitä sanot hänen ajatuskannastaan?"

      "Kyllähän se ajatelma minun nähdäkseni osuu kohdalleenkin, mutta yhtä hyvin sitä voi sanoa typeräksi."

      "Selitähän lähemmin, Planchet."

      "No, onhan tosin aina parempi istualla kuin seisoalla, silloin kun ihminen on väsynyt, – ja erityisinä hetkinä…" Planchet hymyili veitikkamaisesti. "Saattaa myös usein olla pahempi makuulla kuin istualla. Mutta mitä siihen tulee, että olisi muka parempi kuolleena kuin makuulla, niin se on minusta silkkaa pötyä. Minä annan ehdottoman etusijan vuoteelle, ja ellette te ole samaa mieltä, niin te olette ikävystynyt pilalle, niinkuin minulla jo oli kunnia huomauttaa teille."

      "Tunnethan Lafontainen, Planchet?"

      "Saint-Médéric-kadun rohdoskauppiaan?"

      "Ei, vaan satusepon."

      "Ahaa, – 'Korppi kerran istui puussa'?"

      "Oikein; no, minä olen niinkuin hänen jäniksensä."

      "Onko häneltä siis jäniskin?"

      "On kaikenkaltaisia eläimiä."

      "No, mitä se jänis tekee?"

      "Uneksii."

      "Ka, ka!"

      "Ja minä olen lyöttäytynyt Lafontainen jänikseksi, – minä unelmoitsen."

      "Te unelmoitte?" virkahti Planchet levottomana.

      "Niin, myöntänethän talosi kyllin synkäksi, jotta se voi saada miehen miettivälle päälle, Planchet?"

      "Teillä on kuitenkin näköala kadulle, monsieur."

      "Pardieu, kehutko sitä, häh?"

      "On sentään totta, monsieur, että jos asuisitte pihan puolella, teitä ikävyst… tuota, mietityttäisi vielä enemmän."

      "Ma foi, enpä tiedä, Planchet."

      "Mutta jos", virkkoi maustekauppias, "jos tuumittelunne olisikin sitä lajia, mikä johti teidät asettamaan kuningas Kaarle II: n takaisin valtaistuimelle…" Ja Planchetilta pääsi naurahdus, jossa oli todellista merkitystäkin.

      "Voi, Planchet-veikkoseni", sanoi d'Artagnan, "sinä käyt kunnianhimoiseksi!"

      "Eikö ole mitään muuta kuningasta syrjäytettynä vallasta, herra d'Artagnan, tai toista Monkia pistettävänä kirstuun?"

      "Ei, hyvä Planchet, kaikki kuninkaat könöttävät nykyään valtaistuimellaan… kenties vähemmän tukevasti kuin minä tällä tuolilla, mutta valtikkaa kumminkin heiluttelevat."

      Ja d'Artagnan huokasi.

      "Herra d'Artagnan", ilmoitti Planchet, "ihan minun tulee teitä surku."

      "Sinä olet kovin hyväsydäminen, Planchet."

      "Minä uumoilen pahaa, Jumala paratkoon."

      "Mitä niin?"

      "Että te laihdutte, herra d'Artagnan."

      "Ohoh!" sanoi d'Artagnan jymäyttäen rintakehäänsä, joka kumahti kuin tyhjä haarniska; "mahdotonta, Planchet."

      "Ja katsokaas", jatkoi Planchet sydämellisen myötätuntoisesti, "jos te alatte riutua minun luonani…"

      "No, entä sitten?"

      "Silloin tekisin onnettoman tekosen."

      "Älähän!"

      "Kyllä vainkin."

      "Mitä tekisitkään? Annas kuulla!"

      "Etsisin käsiini sen, joka tuottaa teille mielenkarvautta."

      "Vai niin, nyt haudon karvasta mieltäkin!"

      "Kyllä teitä sapettaa."

      "Ei, Planchet, ei."

      "Kyllä, sanon minä. Sisuanne kaivelee, ja te laihdutte."

      "Olenko laihtumassa? Näinköhän!"

      "Ihan silmin nähden… malaga! Ja jos yhä laihdutte, niin sieppaankin säiläni ja lähden suoraa päätä sivaltamaan herra d'Herblaylta kurkun poikki."

      "He-heh!" äännähti d'Artagnan tempautuen istuvaan asentoon; "mitä sanotkaan, Planchet? Mitä tekemistä herra d'Herblayn nimellä on sinun pippuripussiesi seassa?"

      "Hyvä, hyvä! Kiukustukaa vain, ja sättikää minua, jos mielenne tekee; mutta morbleu, minä tiedän mitä tiedän."

      Planchetin viime purkauksen ajaksi oli d'Artagnan asettunut siten, ettei häneltä jäänyt näkemättä toisen ainoakaan ilme: hän istui kyynärpäät polviin tuettuina ja kaula ojolla arvoisaan maustekauppiaaseen päin.

      "Kuules nyt", tiukkasi hän, "selitähän vähän ja sano minulle, kuinka saatoit äityä noin nurjamieliseksi. Herra d'Herblay, sinun entinen esimiehesi, minun ystäväni, kirkon mies, piispaksi ylennyt muskettisoturi – kohottaisitko muka miekkasi häntä vastaan, Planchet?"

      "Vaikka isääni vastaan, kun näen teidät sellaisessa tilassa."

      "Herra d'Herblay, aatelismies!"

      "Viis minä hänen aateluudestaan, kun tiedän, että hän myrryttää unenne. Ja pahat unet kuihduttavat. Malaga! Minä en tahdo, että herra d'Artagnan lähtee talostani laihempana kuin oli tullessaan."

      "Mistä peijakkaasta johdut luulottelemaan, että hän tuottaa minulle huonoja näkyjä? Selitä, selitä, – noh!"

      "Teillä on jo kolmena yönä ollut painajainen."

      "Minulla?"

      "Niin, teillä, ja vääntelehtiessänne te hoette: 'Aramis! Luihu Aramis!'" "Kah, olenko hölpötellyt sellaista?" virkahti СКАЧАТЬ