Hamlet. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

      Isäni, lempens ilmoitti hän mulle

      Siivolla tavalla.

      Niin, ne ei laita tapoja; hyi, vaiti! —

      Ja sanojensa vahvikkeeks hän, isä,

      Pyhimmät valat Luojan nimeen vannoi.

      Niin, teiren satimia. Tiedän, että,

      Kun veri kuohuu, sydän tulvanansa

      Valoja valaa kielellen. Nuo liekit

      Enemmän loistoa kuin lämmint' antaa

      Ja sammuvat jo kesken syttymistään;

      Niit' älä tuleks usko. Tästä lähtein

      Visummin käytä neitseen-arvoas,

      Ja seuraas katso paremmaks, kuin että

      Ain' altis käskyst' olet. Hamletista

      Sen verran usko, että on hän nuori,

      Ja suuremp' ala hällä liikkua

      Kuin sulla. Lyhykäisesti, Ophelia,

      Äl' usko hänen valojaan, ne pettää,

      Ne puvun kanss' ei ole yhtä karvaa,

      Vaan saastaisia himoja ne puoltaa,

      Kuin tekohurskaat parittajat hiiskuin,

      Paremmin vietelläkseen. Sanon suoraan:

      Et pienintäkään jouto-aikaa niin saa

      Täst' edes halveksia, ettäs sitä

      Hamletin kanssa haastamalla tuhlaat.

      Se muista, varo itses; tule tiehes.

      Ma teille, isä, olen kuuliainen.

      Neljäs kohtaus.

          Terassi.

      Tuimalta tuntuu sää; on oikein kylmä.

      On kirpeä ja julma pakkanen.

      Mit' ompi kello?

                       Lähes kaksitoista.

      Ei, lyönyt on se.

                        Onko? Sit' en kuullut.

      Nyt lähestyypi siis se hetki, jolloin

      On tapa kummituksen ilmestyä.

      Mut mitä tämä tietää?

      Kuningas tään yön valvoo, juo ja mässää,

      Ja peuhaa telmivissä tansseissa;

      Ja aina, kun hän ryypyn renskaa lainoo,

      Niin räikkyin rummut, torvet julistavat,

      Ett' on hän miesi juomaan.

                                 Tuoko tapa?

      On, ihan oikein. – Mutta minusta

      – Vaikk' olen täällä syntynyt ja näissä

      Oloissa kasvanut – on tätä tapaa

      Jalompi rikkoa kuin seurata.

      Nuo huimaisevat humut meille tuottaa

      Muilt', idän, lännen kansoilt', ivaa, pilkkaa:

      Juopoiksi meitä sanovat ja sioiksi;

      Ja tämä, totta tosiaankin, riistää,

      Töiltämme, vaikka kuinka arvokkaatkin

      Ne oisi, maineen ytimen ja mehun.

      Niin yksityisenkin käy usein, että

      Pilaava luonnon-vamma, joka ehkä

      On synnynnäinen, – johon hän on syytön,

      Kosk' alkuaan ei määrätä voi luonto —

      Ja liiallista veren taipumusta

      Jok' usein järjen sulut, saarrot murtaa,

      Tai tottumusta, joka liiaks haaskaa

      Hyvien tapain muodon: – että, sanon,

      Se, joll' on ykskin vamman merkki, – joko

      Sattuman pilkku taikka luonnon luoma,

      Häll' olkoon, puhtaana kuin armon lähde

      Muut mahdolliset ihmis-avut kaikki,

      Niin tää yks vika kaikki turmeleepi

      Yleisön silmissä; yks hiukka pahaa

      Pilaapi oivan aineen, hukuttaa sen

      Likaansa aivan.

                      Katsokaa! se tulee.

      Avuksi enkelit ja taivaan armot!

      Sa hurskaan henkikö vai häijy peikko?

      Taivaanko tuoksun tuot vai hornan tunkan?

      Sun aikees armaatko vai ilkeät?

      Mun saattaa uteljaaksi outo muotos.

      Sua kutsun Hamletiksi, kuninkaaksi,

      Isäksi, Tanskan valtiaaksi. Vastaa!

      Mua älä sorra epätietoon; sano,

      Miks pyhät luusi, kuoloon vihityt,

      Hajoitti käärinliinansa? miks hauta,

      Johonka näin sun rauhaan vaipuvan,

      Loi raskaat, marmoriset leukans' auki

      Ja maalle viskas sun? Se mitä tietää,

      Kun sinä, kuollut ruumis, pantsar' yllä,

      Kuun välkkehessä kummittelet, tehden

      Yön hirveäksi; ja me, luonnon narrit,

      Väristen aatoksia hautelemme,

      Jotk' aivan yli ymmärryksen käyvät.

      Mit' on se? Sano! mitä tulee meidän?

      Hän viittaa teitä kanssaan, niinkuin tahtois

      Hän teille yksin jotain ilmoittaa.

      Kas, kuinka lempeällä katsannolla

      Hän teitä syrjäisempään paikkaan viittaa;

      Vaan älkää menkö.

                        Älkää, Herran tähden!

      Ei puhu hän; ma senvuoks häntä seuraan.

      Oi, älkää, prinssi!

                          Mitä peljättävää?

      En neulan hintaa hengelleni pane;

      Ja СКАЧАТЬ