Hamlet. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

      Lopettaa tähän tapaan: "herraseni",

      Tai: "ystävä" tai niin, tai: "hyvä herra".

      Lopettaa tähän tapaan, – niin, niin aivan:

      Näin päättää hän: – "sen verran tunnen; hänet

      Ma eilen näin, tai jolloinkulloin toiste;

      Sen ja sen kanssa; ja, kuin sanoitten,

      Löi milloin korttia hän, milloin juopui,

      Ja milloin tappeli hän pallisilla."

      Tai näinkin: "milloin kulki huonoon paikkaan",

      – Se on, näet, porttolaan, –  tai jotain muuta. —

      Ja katsos nyt:

      Totuuden touta näin käy valheen syöttiin;

      Ja näin me viisaat älyniekat voimme

      Salaisten juonten sekä mutkain kautta

      Ja kiertoteisin tulla itse tielle.

      Tään opin, neuvon mukaan poikaani

      Nyt tiedustele. Käsitäthän, mitä?

      Käsitän.

                Herra kanssas! Hyvästi!

      Mut, hyvä herra —

                       Hänen halujansa

      Omistas arvaa.

                      Kyllä.

                             Katso, että

      Hän soitantoaan harjoittaapi.

                                    Kyllä.

      Hyvästi!

      No, Ophelia? mitä nyt?

      Voi isäni, ma säikähdin niin kovin.

      No mistä, Herran nimessä?

      Kun huoneessani ompelin, niin astui

      Eteeni Hamlet, jakku aivan auki,

      Hatutta päin ja sukat likaisina

      Ja sitehittä nilkoiss' asti roikkuin,

      Kuin vaate kalvas, kalisevin polvin,

      Ja katsanto niin kurjan surkea,

      Kuin ois hän helvetistä maalle syösty

      Kauheita kertomahan.

                           Hourupäissään

      Kai rakkaudesta?

                       En tiedä, isä,

      Mut pahoin pelkään.

                          Mitä sanoi hän?

      Hän tarttui kouristaen ranteeseni,

      Siit' astui taappäin käsivarren matkan,

      Ja, toinen käsi silmäin yli näin,

      Hän kasvojani tarkkaan katsoi, niinkuin

      Niit' olis piirtää aikonut. Näin seisoi

      Hän kauan. Vihdoin, kättäni hän puisti

      Ja nyökyttäin näin kolme kertaa päätään,

      Niin haikeasti huokasi ja syvään,

      Kuin olis ruumis rusentunut aivan

      Ja henki lähtenyt. Mun sitten päästi,

      Ja, pää yl' olan taappäin kääntyneenä,

      Tien näkemättään löytävän hän näytti:

      Ovelien silmäins' avutta hän astui

      Ja loi ne minuun, kunnes katosi.

      Käy, seuraa mua; kuningasta etsin.

      Tää oikein rakkauden hourett' on,

      Jok' omaan vimmapäisyyteensä sortuu,

      Ja hurjiin töihin tahdon vie niin hyvin

      Kuin moni muukin himo taivaan alta,

      Mi luontoamme vaivaa. Häntä säälin. —

      Ehk' olit tyly hälle viime-aikaan?

      En, isäni; vaan käskystänne kirjeet

      Pois lähetin ja pääsyn hältä kielsin.

      Hän siit' on hulluks tullut. Kadun, ett'en

      Älynnyt paremmin hänt' urkkia;

      Sen leikinteoks luulin vaan ja aikeeks

      Sua turmella. Tuo hiiden epäluulo!

      Yht' omituista meille vanhuksille

      On liioiteltu, turha luulotus

      Kuin nuorisolle miettimisen puute.

      Nyt kuninkahan luo: tään hälle kerron;

      Enemmän kiusaa tuottais salaaminen

      Kuin vihaa lemmen ilmiantaminen.

      Tule.

      Toinen kohtaus.

      Huone linnassa.

      No terve, Rosencrantz ja Gyldenstern!

      Ei harras halu yksin nähdä teitä,

      Apunne tarvekin se meitä vaatii

      Näin jouduttamaan teitä. Tuttu teille

      Hamletin muutos on; sen siksi sanon

      Kun ennellään ei ole sisänäinen

      Eik' ulkonainen ihminen. Mi lienee,

      Pait isän kuolemata, vienyt hältä

      Näin kaiken itsetuntemuksen, sit' en

      Voi aavistaakaan. Pyydän teitä, herrat,

      Kosk' ootte hänen kanssaan kasvaneet,

      Ja yhdenikäiset ja luonteisetkin,

      Ett' tänne hoviin suvaitsette jäädä

      Vähäksi aikaa, häntä seurassanne

      Huveihin viehtämään, ja urkkimahan

      Sen verran, kuin vaan tilaisuus sen sallii,

      Häll' onko joku tuntematon vaiva,

      Jot' auttaa voisi, jos sen saisi tietää.

      Hän usein teistä puhuu, hyvät herrat:

      Ja, СКАЧАТЬ