Hamlet. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

                  Herran tähden, anna kuulla.

      Kaks yötä peräkkäin on nämä herrat,

      Marcello ja Bernardo, vartiollaan,

      Hiljaisen, haudankolkon kesk'yön aikaan,

      Isänne kaltahisen haamun nähneet,

      Mi, päästä jalkaan täydess' asussa,

      Ilmestyy, juhlamarssiss' astuu verkkaan

      Ja hiljaa ohi: kolmasti näin heidän

      Pelosta tuijoittavain silmäins' ohi

      Hän kulkee, valtikkansa matkan päässä;

      Mut kauhusta he melkein hyyksi hyytyin,

      Vait ovat, aivan mykkinä. Tuon mulle

      He pelon arkuudella kuiskasivat,

      Ja kolmantena yönä läksin myötä.

      Juur' niinkuin oli kerrottu, niin ajan

      Kuin muodon suhteen, totta joka sana,

      Tul' aave. Tunsin isänne; tää käsi

      Ei niin tuon kaltainen.

                              Se missä nähtiin?

      Terassilla, miss' oltiin vahdissa.

      Ja puhuittenko sille?

                            Puhuin, mutta

      Ei vastausta; kerran toki, luulen,

      Hän nosti päätänsä ja teki liikkeen,

      Kuin oisi aikonut hän puhua,

      Mut silloin raikkaast' aamukukko lauloi,

      Ja laulun kuullessaan hän riensi matkaan

      Ja näkyvistä katos.

                          Sangen kummaa!

      Se totta on, niin totta kuin ma elin;

      Velvollisuudeksemme katsoimme

      Siit' antaa teille tiedon.

                                 Toden totta,

      Tuo mua huolettaapi, hyvät herrat.

      Ja tekö vahdiss' ensi yönä?

                                  Me.

      Aseissa, kuin?

      MARCELLO ja BERNARDO.

                     Aseissa.

                              Päästä jalkaan?

      Kiireestä kantapäähän.

                             Kasvoj' ette

      Siis nähneet?

                    Näimme: silmikko ol' auki.

      No, näyttikö hän tuimalta?

      Katseessaan murhett' enemmän kuin vihaa.

      Punainenko vai kalvas?

                             Kalvas aivan.

      Ja silmät teihin luodut?

                               Lakkaamatta.

      Siell' oisin olla tahtonut.

                                  Se varmaan

      Ois teitä hirvittänyt.

                             Luultavasti,

      Niin, luultavasti. Viipyikö se kauan?

      Sill' aikaa hyvin lukea voi sataan.

      Kauemmin, kauemmin.

                          Ei sillä kertaa,

      Kun minä näin sen.

                         Parta harmaa? niinkö?

      Kuin hänen eläissänsä: mustahtavan

      Hopean-harmaa.

                     Vahtiin tulen yöksi;

      Kenties se taasen tulee.

                               Tulee varmaan.

      Jos hahmoss' armaan isäni se tulee,

      Ma sitä puhutan, vaikk' aukeis horna

      Ja vaikenemaan vaatis. Pyydän teitä,

      Jos tähän saakka näyn peittää voitte,

      Siit' olkaa hiiskumatta vastakin.

      Ja vaikka mitä tapahtuis tän' yönä,

      Se merkitkää, mut vaiti siitä olkaa;

      Palkitsen rakkautenne. Herran haltuun!

      Terassill' ennen kahtatoista teidät

      Siis kohtaan.

                    Teidän palvelijanne.

      Ei, ystäväni niinkuin minä teidän.

      Hyvästi!

               Aseiss' isänikö haamu!

      Ei oikein laita; konnuutt' aavistan.

      Jos yö jo oisi! Hiljaa, sielu, siksi!

      Työt kehnot ihmissilmä ilmi saa,

      Vaikk' allensa ne peittäis vankka maa.

      Kolmas kohtaus.

          Huone Poloniuksen talossa.

      Kaluni laivall' ovat; hyvästi!

      Kun СКАЧАТЬ