Gösta Berlingin taru. Lagerlöf Selma

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ sinä olet kaunein tyttö Lövenin ja Klara-joen mailla?"

      "Gösta on tuhma, mutta senhän ihmiset tietävät. – Hän kuulutti minua ja ukko Dahlbergia."

      "Totta tosiaan, olisinko antanut sinun istua rekeen ja itse istunut tänne taakse, jos tuon olisin tiennyt! Totta tosiaan, olisinko sinua tanssiaisiin vienyt."

      Ja ylpeä perijätär vastasi:

      "Olisin minä päässyt perille ilman Gösta Berlingiäkin."

      "Onpa kuitenkin sääli sinua, Anna", sanoi Gösta miettivästi, "etteivät isäsi ja äitisi ole elossa. Nyt olet sellainen kuin olet, eikä kukaan voi vakavasti sinuun luottaa."

      "Vielä suurempi sääli, ettet sanonut tuota ennemmin, niin olisi joku toinen saanut viedä minut tanssiaisiin."

      "Papinrouva ajattelee niinkuin minäkin, että sinä tarvitset isänsijaisen, muutoin ei hän olisi pannut sinua aisapariksi noin vanhalle kaakille."

      "Ei se papinrouva sitä ole määrännyt."

      "Oh, Herra varjele, itsekö sinä valitsit niin pulskan miehen."

      "Hän ei ota minua rahojen tähden."

      "Ei, ne vanhat juoksevat vain sinisten silmäin ja punaisten poskien tähden, ja ne ovat kauhean suloisia, kun niin tekevät."

      "Oh, Gösta, ettet häpeä!"

      "Mutta muista ja tiedä se, että tästä lähin et enää saa leikkiä nuorten miesten kanssa. Nyt loppui tanssi ja leikit. Sinun paikkasi on sohvan nurkassa – tai ehkäpä aiot lyödä viiraa6 ukko Dahlbergin kanssa?"

      He vaikenivat sitten, kunnes nousivat Borgin jyrkkiä mäkiä.

      "Kiitos kyydistä! Taitaapa aikaa mennä, ennen kuin vasta ajan Gösta Berlingin kanssa."

      "Kiitos luvasta! Monta tunnen, jotka ovat katuneet päivää, jolloin ajoivat kemuihin sinun kanssasi."

      Ei ollut kovin lauhkea seudun uhkamielinen kaunotar, kun hän nyt astui tanssisaliin ja silmäsi kokoutuneita vieraita.

      Ennen muita hän näki pienen, kaljupäisen Dahlbergin ja hänen vieressään pitkän, solakan vaaleakiharaisen Gösta Berlingin. Hän olisi tahtonut ajaa heidät molemmat salista ulos.

      Hänen sulhasensa tuli pyytämään häntä tanssiin, mutta Anna otti hänet vastaan musertavan hämmästyneenä.

      "Tanssiiko hän? Eihän se ole hänen tapaistaan!"

      Ja tytöt tulivat onnittelemaan häntä.

      "Älkää teeskennelkö, tytöt! Ei teidän tarvitse luulla, että kukaan ukko Dahlbergiin rakastuu. Mutta hän on rikas, ja minä olen rikas, ja se lyö hyvin yksiin."

      Vanhat rouvat tulivat hänen luoksensa, puristivat hänen valkoista kättänsä ja puhuivat elämän suurimmasta onnesta.

      "Onnitelkaa pastorinrouvaa", sanoi hän silloin. "Hän iloitsee enemmän kuin minä."

      Mutta tuossa seisoi Gösta Berling, tuo iloinen kavaljeeri, jota tervehdittiin riemulla hänen raikkaan hymynsä ja kauniiden sanojensa vuoksi, sanojen jotka seuloivat kultahietaa elämän harmaalle kankaalle. Ei koskaan ennen ollut Anna Stjärnhök nähnyt häntä sellaisena kuin tänä iltana. Ei ollut hän suinkaan ulos nakattu, hyljätty, koditon kujeveikko, ei: kuningas miesten joukossa hän oli, syntyisin kuningas.

      Gösta ja muut nuoret miehet liittoutuivat Annaa vastaan. Hänen tuli saada huomata, kuinka pahoin hän teki, kun antoi itsensä ja kauniit kasvonsa ja suuret rikkautensa vanhalle ukolle. Ja he istuttivat häntä kymmenen tanssin ajan. Hän kiehui kiukusta.

      Yhdenteentoista tanssiin tuli pyytämään eräs kaikkein halvimmista, raukka, jonka kanssa kukaan muu ei tahtonut tanssia.

      "Leipä loppui, palttu pöydälle", sanoi Anna.

      Leikittiin panttisilla. Vaaleakiharaiset tytöt panivat päänsä yhteen ja tuomitsivat hänet suutelemaan miestä, josta hän enin piti. Ja ilkkuvin huulin he odottivat näkevänsä, että tuo ylpeä kaunotar suutelisi ukko Dahlbergia.

      Mutta hän suoristihe, uhkeana vihassaan, ja sanoi:

      "Enkö saa yhtä hyvin antaa korvapuustia sille, josta pidän vähimmin?"

      Silmänräpäyksessä tulistui Göstan poski hänen lujan kätensä iskusta. Gösta lensi hehkuvanpunaiseksi, mutta hillitsi itsensä, tarttui hänen käteensä, piti sitä sekunnin kiinni ja kuiskasi:

      "Tule puolen tunnin päästä alakertaan punaiseen vieraskamariin!"

      Hänen siniset silmänsä säteilivät Annalle ja kietoivat hänet kuin taikakahlein. Anna tunsi, että hänen täytyi totella.

      Siellä punaisessa huoneessa hän kohteli Göstaa ylpeästi ja kovin sanoin.

      "Mitä se Gösta Berlingiin kuuluu, kenen kanssa minä menen naimisiin?"

      Göstalla ei vielä ollut lempeät sanat huulillaan, eikä hänestä ollut viisasta heti puhua Ferdinandista.

      "Minusta ei se rangaistus ollut liian ankara, että sait istua kymmenen tanssia. Mutta sinun mielestäsi on luvallista rankaisematta rikkoa valoja ja lupauksia. Jos parempi mies kuin minä olisi ottanut rangaistuksen huolekseen, olisi hän ehkä toimittanut sen ankarammin."

      "Mitä minä sitten olen tehnyt sinulle ja teille muille, kun ette anna minun olla rauhassa? Rahojeni tähden te minua vainoatte. Löveniin minä ne viskaan, haratkoon sitten kuka tahtoo ne sieltä."

      Hän pani kädet kasvoillensa ja itki kiukusta.

      Silloin heltyi runoilijan sydän. Hän häpesi ankaruuttaan. Hän puhui hyväilevällä äänellä.

      "Ah, lapsi, anna minulle anteeksi! Anna anteeksi kurjalle Gösta Berlingille! Ei kukaan välitä siitä, mitä sellainen raukka sanoo tai tekee, sen sinä kyllä tiedät. Ei kukaan itke hänen vihaansa, yhtä hyvin voisi itkeä itikan puremaa. Se oli hulluutta, mutta minä tahdoin estää meidän kauneimman ja rikkaimman tyttömme menemästä tuolle vanhalle. Ja nyt olen minä tuottanut vain surua sinulle."

      Hän istahti sohvalle Annan viereen. Hiljaa hän laski kätensä Annan vyötäreille tukeakseen häntä ja sovittaakseen hyväilevän hellästi.

      Anna ei väistynyt. Hän painautui hänen puoleensa, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja itki nojaten kaunista päätänsä hänen olkaansa vasten.

      Oi runoilija, sinä vahvin ja heikoin ihmisistä, eipä näiden käsien pitänyt levätä sinun kaulallasi.

      "Jos minä olisin tämän tiennyt", kuiskasi Anna, "silloin en koskaan olisi ottanut tuota ukkoa. Minä olen katsellut sinua tänä iltana, kukaan ei ole sellainen kuin sinä."

      Mutta kelmeiden huuliensa välistä sai Gösta puristetuksi:

      "Ferdinand."

      Anna vaiensi hänet suudelmalla.

      "Hän ei ole mitään, ei kukaan ole enempi sinua. Sinulle olen uskollinen."

      "Minä olen Gösta СКАЧАТЬ