Gösta Berlingin taru. Lagerlöf Selma

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ helvettiin, noita-akka!" huutaa toinen. "Oikeuden mukaan pitäisi juuri meidän ajaa sinut ovesta."

      "Naudat", huutaa kavaljeereille vanha, heikko Eberhard-setä, "ettekö te ymmärrä, että sehän oli Sintram?"

      "Tietysti ymmärrämme, tietysti tiedämme", vastaa Julius, "mutta entäpä sitten? Eikö se voi olla totta kuitenkin kaikitenkin? Eikö Sintram käy paholaisen asioilla? Eikö heillä ole läheiset välit?"

      "Mene sinä, Eberhard, mene ja auta häntä", he pilkkaavat. "Sinä et usko helvettiin, sinä. Mene sinä."

      Ja Gösta Berling seisoo hiljaa, sanatonna, liikkumatta.

      Ei, tältä uhkaavalta, mutisevalta, riitelevältä kavaljeerijoukolta ei majurinrouva saa apua.

      Silloin hän peräytyy taas ovelle ja nostaa kasvoilleen kätensä, jotka ovat ristissä.

      "Kiellettäköön sinut niinkuin minut kielsit", hän huutaa itsekseen katkerassa surussaan. "Olkoon maantie kotisi, olkikupo vuoteesi!"

      Sitten hän laskee toisen kätensä ovenripaan, mutta toisen kohottaa korkeutta kohti.

      "Huomatkaa se, te, jotka nyt annatte minun suistua! Huomatkaa se, että teidän hetkenne pian tulee! Te hajoatte, ja teidän paikkanne on jäävä autioksi. Kuinka te voitte seistä, kun minä en tue teitä? Sinä, Melchior Sinclaire, jolla on raskas käsi ja joka annat vaimosi tuntea sitä, varo itseäsi! Sinä, Brobyn pappi, nyt tulee rangaistus! Kapteeninrouva Uggla, varo kotiasi, köyhyys tulee! Te nuoret kauniit naiset, Elisabet Dohna, Marianne Sinclaire, Anna Stjärnhök, älkää luulko, että minä olen ainoa, jonka täytyy paeta kodistaan. Ja kavahtakaa itseänne, kavaljeerit, nyt tulee myrsky maahan. Teidät lakaistaan pois maasta, nyt on teidän päivänne laskenut, nyt se on totisesti laskenut! Minä en valita itseäni, vaan teitä, sillä myrsky lentää ympäri korvienne, ja kuka voi seistä, kun minä olen kaatunut? Ja minun sydämeni vaikeroi köyhän kansan tähden. Kuka antaa sille työtä, kun minä olen poissa?"

      Nyt avaa majurinrouva oven, mutta silloin kohottaa kapteeni Kristian päänsä ja kysyy:

      "Kuinka kauan täytyy minun maata tässä sinun jaloissasi, Margareta Celsing? Etkö tahdo antaa minulle anteeksi, jotta minä saan nousta ja sotia sinun puolestasi?"

      Silloin käy majurinrouva ankaran sisäisen taistelun; mutta hän tietää, että jos hän antaa Kristian Berghille anteeksi, silloin tämä nousee ja sotii hänen miehensä kanssa, ja silloin tulee miehestä, joka on rakastanut häntä uskollisesti neljäkymmentä vuotta, murhaaja.

      "Pitääkö minun vielä antaa anteeksi?" sanoo hän. "Etkö sinä ole syypää kaikkeen onnettomuuteeni, Kristian Bergh? Mene kavaljeerien joukkoon ja iloitse työstäsi!"

      Niin meni majurinrouva. Hän meni tyynenä, jättäen jälkeensä kauhun. Hän suistui, mutta suuruutta oli hänen alennuksessaankin. Hän ei vaipunut hentomieliseen suruun, vaan vielä vanhuudessaan hän riemuitsi nuoruutensa rakkaudesta. Hän ei vaipunut valituksiin ja surkeaan itkuun jättäessään kaiken, hän ei pelännyt lähteä kerjuupussi ja ryhmysauva kädessä kiertämään maailmanrantaa. Hän sääli ainoastaan köyhiä talonpoikia ja iloisia, huolettomia Lövenin rantain asukkaita, köyhiä kavaljeereja, kaikkia, joita hän oli suojellut ja pitänyt pystyssä.

      Hän oli kaikkien hylkäämä, ja silti oli hänellä voimaa karkottaa luotaan viimeinen ystävänsä, ettei tekisi hänestä murhaajaa.

      Hän oli merkillinen nainen, suuri voimassa ja toiminnanhalussa. Me emme niinkään heti näe hänen vertaistansa.

      Seuraavana päivänä lähti majuri Samzelius pois Ekebystä ja muutti omaan kartanoonsa Sjöhön, joka on aivan lähellä suurta tehdasta.

      Altringerin testamentissa, jolla majuri sai tehtaat, oli selvästi määrätty, ettei yhtään niistä saanut myydä tai lahjoittaa, vaan että majurin kuoltua kaiken piti joutua perinnöksi hänen vaimolleen tahi tämän perillisille. Kun majuri siis ei voinut hajoittaa tuota vihattua perintöä, hän asetti kavaljeerit sitä hallitsemaan, uskoen sillä tavoin tuottavansa Ekebylle ja kuudelle muulle tehtaalle suurimman vahingon.

      Kun nyt ei kukaan maassa epäillyt, että ilkeä Sintram kävi paholaisen asioilla, ja kun kaikki, mitä hän oli luvannut heille, nyt loistavasti toteutui, niin olivat kavaljeerit ihka varmoja siitä, että sopimus menee tuiki täsmällensä täytäntöön. Ja vahvasti he olivat päättäneet, etteivät sen vuoden kuluessa tee mitään järkevää tai hyödyllistä ja akkamaista; aivan vakuuttuneita he olivat myös, että majurinrouva oli paha noita, joka oli tahtonut heidän turmiotansa.

      Vanha Eberhard-setä, filosofi, ivasi heidän luulojaan, mutta kuka välitti hänenlaisestaan, joka oli epäuskossaan niin itsepäinen, että jos hän olisi maannut vaikka keskellä kadotuksen liekkejä ja nähnyt kaikkien pirujen ympärillään irvistelevän, hän olisi väittänyt, ettei piruja ole olemassa, koska niitä ei voi olla, sillä Eberhard-setä oli suuri filosofi.

      Gösta Berling ei sanonut kenellekään, mitä hän uskoi. Varmasti hän tunsi olevansa majurinrouvalle varsin vähässä kiitollisuuden velassa siitä, että rouva oli tehnyt hänestä Ekebyn kavaljeerin; parempi olisi hänestä nyt ollut maata maan povessa kuin kantaa tunnollansa tietoa, että oli syypää Ebba Dohnan itsemurhaan. Hän ei kohottanut kättänsä kostaakseen majurinrouvalle, mutta ei myös auttaakseen häntä. Hän ei voinut sitä tehdä. Mutta kavaljeerit olivat nyt päässeet suureen valtaan ja kunniaan. Joulu oli parhaillaan juhlineen ja huveineen, kavaljeerien sydämet olivat riemua täynnä, ja jos suru lie painanut Gösta Berlingin mieltä, ei hän kantanut sitä kasvoillaan eikä huulillaan.

      Neljäs luku

       GÖSTA BERLING, RUNOILIJA

      Joulu oli, ja tanssiaiset piti pantaman toimeen Borgin kartanossa.

      Siihen aikaan, ja siitä on nyt kai lähes kuusikymmentä vuotta, asui Borgissa eräs nuori kreivi Dohna; vastanainut hän oli, ja nuori, kaunis kreivitär hänellä oli. Olipa varmasti oleva hauskaa vanhassa kreivinkartanossa.

      Kutsu oli tullut myöskin Ekebyhyn, mutta siellä huomattiin, että kaikista, jotka sinä vuonna viettivät joulua siellä, oli Gösta Berling, runoilijaksi kutsuttu, ainoa, joka halusi mennä.

      Borg ja Ekeby ovat molemmat pitkän Lövenin rannalla, mutta toinen toisella puolen, toinen toisella. Borg oli Svartsjön pitäjässä, Ekeby Bron. Kun järveä ei voi kulkea, on Ekebystä Borgiin parin peninkulman matka.

      Köyhä Gösta Berling – siihen juhlaan varustivat vanhat herrat hänet aivan kuin hän olisi ollut kuninkaanpoika ja kuin hänen olisi tullut kantaa kuningaskunnan kunniaa.

      Hännystakki välkkyvine nappeineen oli uusi, röyhelys kankea, ja kiiltonahkaiset kengät hohtivat. Hänellä oli hienonhieno majavannahkaturkki ja sopulinnahkainen lakki vaaleilla, kiharaisilla hiuksillaan. He käskivät levittää hopeakyntisen karhunnahan hänen kilpa-ajorekeensä ja antoivat hänen ajettavakseen mustan Don Juanin, tallin ylpeyden.

      Hän vihelsi valkoista Tankrediansa ja tarttui punottuihin ohjaksiin. Riemuiten hän lähti rikkauden ja komeuden loistoissa Borgiin, hän joka jo loisti kyllin ruumiinsa kauneutta ja henkensä leikkivää neroa.

      Hän lähti aikaisin aamupäivällä. Oli sunnuntai, ja hän kuuli virrenveisuuta Bron kirkosta ajaessaan sen ohi. Sitten hän ajoi kolkkoa metsätietä Bergaan, jossa kapteeni Uggla siihen aikaan asui. Siellä hän aikoi viipyä päivällisillä.

      Berga ei СКАЧАТЬ