Turhaa lemmen touhua. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

      Elosi kaitkoon taivas!

      Sun vieköön elämästä!

      Ei kestä kiittää tästä.

      Kysyä minun suokaa: tuo nainen kuka on?

      Nimeltä Rosaliina ja suvult' Alençon.

      Ihana nainen! Hyvästi, monsieur!

      Kysyä suvaitkaa mun: tuo valkeassa kuka?

      Jos valkialla tarkastellaan, on se nainen muka.

      Mut mikä pimeässä? Nimensä, pyydän vaan.

      Häll' yksi vain on, sitä ette pyytää kehtaakaan.

      Mut kenen hän on tytär?

      Emonsa, niin ma luulen.

      Haa, tyhjää parran pärinääkö kuulen?

      Suututte suotta ihan:

      Isä on Faulconbridge.

      Pois unohdin jo vihan.

      Soma tyttö tosiaan.

      Niin sattuu toisinaan.

      (Longaville menee.)

      Ken on tuo hunnukas?

      Katariina mukamas.

      Pois luvattu vai vapaa?

      No, aina miten tapaa.

      Hyvästi; tervetultuanne meille!

      Hyvästit mulle, tervetulot teille.

      Tuo, tuossa on Biron, sen tuntee sutkistaan:

      Joka sana sutka on.

      Ja joka sutka sana vaan.

      On oikein teidän pitää kiinni hänen sanoistaan.

      Juur' olin kiinni käydäkin, kun hänet jo laivaan saan.

      Kaks hurjaa uuhta!

      Miks ei ruuhta, irvihammas?

      Minäkö uuhi? Syöttömaaks siis huules anna, lammas.

      Te uuhi, minä laidunmaako? Joko päättyy pila?

      Kun laitumeksi sinut saan.

      Ei, armas uukkoseni,

      Ei yhteismaata huuleni, vaikk' auki onkin hila.

      Kenelle auki?

      Minulle ja minun onnelleni.

      Ain' älyt härnää, mutta tämä pitkälle jo meni.

      Jos noita älyn nuolianne teill' on mieli käyttää,

      Navarran kirjatoukille nyt sopis niitä näyttää.

      Jos tarkkuuteni, – joka harvoin pettänee, —

      Sydämmen ymmäkieltä, joka silmiss' ilmenee,

      Voi tulkita, niin varmaan on Navarra saastuuntunut.

      Kuin?

      Taikka, niinkuin lempisiipat sanois: rakastunut.

      Ja mikä perusteenne?

      Oo, miehen koko sävy se silmäin karsinaan

      Pois vetäytyy ja sieltä kurkkaa, haastain halujaan.

      Sydän, kuin hohtokivi, jossa teidän kuva väilyy,

      Se ylpeänä leimastansa silmässä nyt päilyy.

      Suu nurpeissaan, kun haastaa vain saa, mut ei nähdä voi,

      Se supatellen astuu ja silmään kompuroi.

      Näin siihen kaikki aistit ne kilvan kiiruhtavat,

      Ett' ihanimmist' ihanimman nähdäksensä saavat.

      Kaikk' aistit silmäss' asuvat kuin helmet kristallissa

      Ja ruhtinasten vain ne ovat ostettavissa.

      Niin lasilippahassa ne näyttää arvojaan

      Ja vilkuttavat ohimennen teitä ostamaan.

      Ja kasvojen on reunuskin niin täynnä muistutusta,

      Ett' ilmeisesti todistavat silmän hurmausta.

      Guiennen teille hankin, Navarran valtikan,

      Mun tähteni jos hälle suotte pienen suudelman.

      Pois telttaan tulkaa, naiset; Boyet on tuolla päällä.