Название: Kuninkaan mies
Автор: Вальтер Скотт
Издательство: Public Domain
Жанр: Историческая фантастика
isbn:
isbn:
"Voimallinen syy huonekunnan vähenemiseen", huomautti soturi.
"Aivan oikein, juuri niin", vastasi kaitsija. "Puhuttiin askelista, joita yösydämenä kuultiin isolta lehteriltä, ja äänistä, jotka puoleltapäivin kuiskailivat lattiamattoisissa kamareissa; ja palkolliset käyttivät verukkeenaan, että nuo ilmiöt säikyttivät heidät pois. Mutta minun kehnon arvostelukykyni mukaan oli asianlaita se, että kun Martinpäivä ja helluntai saapuivat tuottamatta penninkään palkanlyhennystä, vanhat palkolliskuoriaiset alkoivat ajatella ryömimistä muualle ennen kuin pakkanen heidät jähmetyttäisi. Ei mikään paholainen ole niin kammottava kuin se, joka tanssii taskussa, missä ei ole ristin riunaa torjumassa sitä."
"Huonekuntanne supistui siis vähiin?" tiedusti independentti.
"Niin totisesti teki", kertoi Joceline. "Mutta pidimme me kymmenkunnan koolla, kun ottaa lukuun palatsihuvilan kuoriaiset ja ajometsän vihreät toukat, sellaiset kuin on nöyrin palvelijasi tässä. Me pysyimme koolla kunnes havaitsimme kutsumuksen lähteä aamuratsastukselle yhtäänne tai toisaanne."
"Worcesterin kaupunkiin", tulkitsi soturi, "missä teidät rusennettiin niinkuin syöpäläiset ja lehtimadot ainakin?"
"Voit puhua mielesi mukaan", vastasi kaitsija; "minä en milloinkaan väitä miestä vastaan, joka on saanut pääni vyönsä alle. Selkämme ovat muuria vasten, muutoin et sinä olisi täällä."
"Ei, ystävä", sanoi independentti, "sinä et pane mitään vaaraan vapailla puheillasi ja tuttavallisuudellasi. Voin olla bon camarado hyvälle soturille, vaikka olen kilvoitellut hänen kanssaan juuri päivänlaskuun saakka. Mutta tässä nyt olemmekin palatsihuvilan edustalla."
Heidän edessään kohosi vanha goottilainen rakennus, säännötön muodoltaan ja eri aikoina muuteltu mikäli englantilaisten hallitsijain oikut johtivat koettelemaan Woodstockin ajometsän hauskutuksia ja tekemään omaksi mukavuudeksi sellaisia parannuksia kuin kunkin aikakauden lisääntyvä ylellisyys vaati. Rakennuksen vanhimman osan oli perimystieto nimittänyt Kauniin Rosamondin torniksi; se oli hyvin korkea ja kapea, ikkunat kaidat ja seinät jykevän paksut. Tornista ei ollut mitään aukkoa maahan tai minkäänlaista kulkukeinoa, sillä aliosa oli jokseenkin kauvas ylös pelkkää tukevaa kiviliitosta. Vanhojen tietojen mukaan kerrottiin, että torniin oli päästy ainoastaan eräänlaista pientä nostosiltaa myöten, joka voitiin mielinmäärin laskea pienestä lähellä tornin huippua sijaitsevasta holviaukosta toisen samaan tapaan rakennetun tornin hammasharjalle. Tämä oli kahtakymmentä jalkaa matalampi ja sisälsi ainoastaan kiertoportaat, joilla oli niinenään Woodstockin Lemmentikkaat, syystä että kerrottiin Henrikin kulkeneen rakastajattarensa kamariin nousemalla noita portaita tornin huipulle ja sitte käyttäen nostosiltaa.
Tätä perimystietoa oli kiivaasti vastustanut Woodstockin entinen kirkkoherra tohtori Rochecliffe, joka väitti, että Rosamondin torniksi sanottu rakennelma oli vain sisempi varustus eli linnoitus, johon linnan herra tai haltija saattoi peräytyä kaikkien muiden turvapaikkojen pettäessä, sitte joko pitkittääkseen puolustustansa tai pahimmassa tapauksessa tinkiäkseen kohtuulliset antautumisen ehdot. Vanhoihin tarinoihinsa viehättyneet Woodstockin asukkaat eivät pitäneet tästä uudesta tavasta selitellä niitä mitättömiksi, ja sanotaanpa, että jo esittelemämme pormestari kääntyi presbyteriläiseksi pelkästä halusta kostaa kirkkoherran epäilyksille tässä tärkeässä asiassa, pitäen mieluisampana luopua kirkollisista menoista kuin hartaasta uskostaan Rosamondin torniin ja Lemmentikkaisiin.
Muu osa huvilapalatsia oli melkoisen laaja ja eri vuosisadoilta peräisin. Siihen kuului sikermä pikku pihoja, joita rakennukset ympäröitsivät; nämä olivat keskinäisessä yhteydessä joko sisäpuolelta tahi pihojen yli mennen, ja usein molemmin tavoin. Rakennusten vaihteleva korkeus ilmaisi, että ne olivat olleet yhdistettävissä ainoastaan sillä porraskäytävien moninaisella paljoudella, joka piti esi-isiemme raajoja voimistelussa kuudennellatoista ja aikaisemmilla vuosisadoilla ja näyttää toisinaan olevankin yksinomaan siihen tarkoitukseen varusteltu.
Tämän säännöttömän rakennuksen vaihtelevat ja moninaiset julkipuolet olivat, kuten tohtori Rochecliffellä oli tapana sanoa, kerrassaan juhlaherkkua rakennustaiteelliselle muinaistutkijalle, niissä kun varmasti oli näytteitä jokaisesta olemassa olleesta tyylistä, Anjoun Henrikin puhtaasta normannilaisesta asti aina Elisabetin ja hänen seuraajansa puolittain goottilaiseen ja puolittain klassilliseen yhdistelmään saakka. Niinpä olikin kirkkoherra itse yhtä suuresti kiintynyt Woodstockiin kuin koskaan Kauniin Rosamondin Henrikki, ja kun hänen tuttavuutensa Sir Henry Leen kanssa salli hänen pistäytyä kaikin ajoin kuninkaalliseen palatsihuvilaan, oli hänellä tapana viettää päiväkausia vaelluksilla vanhoissa suojamissa, tutkien, mittaillen, tarkastellen ja keksien oivallisia syitä rakennustaiteellisille erikoisuuksille, jotka luultavasti vain johtuivat goottilaisen taiturin oikullisesta mielikuvituksesta. Mutta ajan suvaitsemattomuus ja levottomuus olivat häätäneet vanhan muinaistutkijan hänen palkka virastaan, ja hänen seuraajansa Nehemia Holdenough olisi pitänyt sokaistuneiden ja verenhimoisten paavilaisten saastaisen veistotaiteen ja rakentelun perusteellista tutkimista samaten kuin vanhojen normannilaisten hallitsijani huikentelevien lempijuttujen historiallista seulomistakin tuskin paljoakaan parempana kuin Bethelin vasikkain kumartamista ja synnin maljasta maistelemista. – Palaamme kertomuksemme tolalle.
"Täällä on", virkkoi independentti Tomkins, huolellisesti silmäiltyään rakennuksen julkipuolta, "montakin harvinaista muinaisen pahuuden muistomerkkiä, tässä harhanimisessä kuninkaallisessa huvilapalatsissa. Totisesti riemastuu sydämeni suuresti, kun näen sen hävitetyksi, niin, maan tasalle poltetuksi ja tuhan heitetyksi Kedronin puroon tai muuhun jokeen, jotta maa puhdistuu sen muistosta eikä enää johdu ajattelemaan sitä kataluutta, jolla heidän isänsä ovat syntiä tehneet."
Kaitsija kuunteli häntä salaisesti suuttuneena ja alkoi harkita itsekseen, eikö nyt heidän seistessään mies miestä vastaan ja ilman joutuisan väliintulon mahdollisuutta hänen tullutkin virkavelvollisuutensa kannalta kurittaa kapinallista, joka käytti noin solvaisevaa kieltä. Mutta onneksi johtui hänen mieleensä, että tappelun täytyi olla epätietoinen – että aseiden etu oli häntä vastaan – ja olletikin että hänen mahdollinen menestyksensäkin rynnistyksessä tapahtuisi ankaran jälkilaskun uhalla. On myös myönnettävä, että independentissä oli jotakin niin hämärää ja salaperäistä, niin kolkkoa ja vakavaa, että kaitsijan avomielisempää sydäntä ahdisti, ja jos se tunne ei suorastaan peloittanut häntä toimettomaksi, piti se hänet ainakin epäröivällä kannalla vieraaseen nähden. Hän katsoi siis viisaimmaksi kuten turvallisimmaksikin isännälleen ja itselleen karttaa kaikkia kiistan aiheita ja oppia tietämään paremmin, kenen kanssa oli tekemisissä, ennen kuin otti hänet ystäväksi tai vihamieheksi.
Palatsihuvilan iso portti oli lujasti teljetty, mutta käyntiveräjä avautui Jocelinen nostaessa säppiä. Edessä oli lyhyt kymmenen jalan mittainen käytävä, jonka sisäpään oli entiseen aikaan suojaristikko sulkenut, samalla kun kumpaiseltakin sivulta avautui kolme ampumareikää; näistä saattoi hätyyttää tunkeutuvaa uskalikkoa, joka ensimäisestä veräjästä suoriuduttuaan siten joutui alttiiksi kiivaalle tulelle, ennen kuin pääsi suoriutumaan toisesta. Mutta tuon nostoristikon koneisto oli vahingoittunut, joten se nyt pysyi hievahtamattomana, kuroittaen kyllä runsailla rautahampailla varustettua leukaansa, mutta kykenemättä pudottamaan sitä ryntääjän tielle.
Tola oli siis selvä palatsihuvilan suureen suojamaan eli ulompaan eteiseen. Pitkin tämän pitkän ja hämärän huoneen koko pituutta ulottui lehteri, jota oli vanhoina aikoina käytetty soittoniekkojen ja laulajien esiintymispaikaksi. Sen kumpaisellakin sivulla oli kömpelöt portaat, jotka oli tehty kokonaisista jalan vahvuisista nelikulmaisista pölkyistä, ja kumpaiseenkin kulmaan oli etuvartijaksi asetettu normannilaisen jalkaväensoturin СКАЧАТЬ