Kuninkaan mies. Вальтер Скотт

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Henry piti suosikkinsa älykkyyttä suuressa arvossa ja virkkoi matalalla äänellä Alicelle: "Bevis on samaa mieltä kuin sinäkin ja neuvoo alistumaan. Tässä on taivaan sormi rankaisemassa ylpeyttä, joka on aina ollut sukumme vikana."

      – "Ystävä", hän jatkoi soturiin kääntyen, "sinä olet antanut viimeistelyn opetukselle, jota kymmenen vuoden alituiset vastoinkäymiset eivät ole kyenneet täydellisesti ajamaan päähäni. Sinä olet selkeästi osoittanut minulle, kuinka hupsua on ajatella, että hyvä asia voi tehdä heikon käsivarren vahvaksi. Jumala minulle sen ajatuksen anteeksi antakoon, mutta voisinpa melkein kääntyä pakanaksi ja uskoa, että taivaan siunaus seuraa aina pisintä säilää. Mutta niin ei kuitenkaan iäti käy; Jumala tietää aikansa. – Ojenna minulle toledolaiseni, Joceline, se on tuolla – ja huotran näet jossain riippumassa puussa. – Älä ny'i levättiäni, Alice, ja näytä noin surkean säikähtäneeltä; en kovinkaan pikaisesti jälleen tartu kirkkaaseen teräkseen, sen lupaan. – Kiitän sinua, hyvä mies, ja poistun herraisi tieltä sen enemmättä kinastuksetta tai muutenkaan siekailematta. Joceline Joliffe on lähempänä säätyäsi kuin minä ja luovuttaa sinulle palatsihuvilan talouskapineineen. – Älä pidätä mitään, Joliffe – anna heidän saada kaikki. Mitä minuun tulee, niin en enää koskaan astu sen kynnyksen yli – mutta mistä yösija? En tahtoisi olla vaivaksi kellekään woodstockilaiselle – hm – niin – se käy päinsä. Alice ja minä, Joceline, lähdemme sinun majaasi Rosamondin kaivon luo. Lamaamme kattosi suojan ainakin yhdeksi yöksi; otathan meidät tervetulleina vastaan? Mitä nyt – otsasi pilvistyy?"

      Joceline näytti tosiaankin joutuneen hämilleen. Hän vilkaisi ensin Aliceen, katsahti sitte taivaalle, loi silmänsä maahan, tähysteli viimein kaikkiin ilmansuuntiin ja mutisi lopulta: "Kyllä – epäilemättä – minun pitäisi vain vilistää sinne panemaan asuntoa järjestykseen."

      "Järjestystä kylliksi – järjestystä kylliksi – niille, jotka saattavat piankin olla hyvillään, kun pääsevät puhtaille oljille latoon", sanoi ritari. "Mutta jos olet vastahakoinen suojaamaan mitään vihattuja eli nyt ilkimielisiksi sanottuja henkilöitä, niin älä häpeä mainita sitä, mies. Otin sinut kyllä hoivaani pelkkänä ryysyläispoikana, tein sinusta kaitsijan, ja niin edelleen. Mutta mitäpä tuosta. Merimiehet eivät ajattele tuulta sen kauvemmin kuin se lykkii heitä eteenpäin matkalla – parempasi kääntyvät vuoroveden mukana, niin miksei tuollainen tietämätön maalainenkin?"

      "Jumala teidän arvoisuudellenne suokoon tylyn arvostelunne anteeksi!" lausui Joliffe. "Maja on teidän sellaisenansa, ja olisi kuninkaan palatsinakin, jollaiseksi sen toivoisin vain teidän arvoisuutennekin ja Alice-neidin tähden. Soisin ainoastaan teidän arvoisuutenne suvaitsevan minun pistäytyä sinne hiukan edellä siltä varalta, että joku naapuri sattuu olemaan siellä – taikka – taikka – juuri hiukan järjestämään kuntoon Alice-neitiä ja teidän arvoisuuttanne varten – vain pikkusen siistiämään ja laittamaan kaikkea vähän paikoilleen."

      "Sillä ei ole vähintäkään väliä" väitti ritari, kun sitävastoin Alicen oli hyvin vaikea salata kiihtymystään. "Jos kotisi on siistimätön, sitä soveliaampi se on hävinneelle ritarille – jos siellä ei ole kaikki niin paikoillaan, niin sitä paremmin se pitää yhtä muun maailman kanssa, joka nyt on mullin mallin. Mene sinä tuon miehen kanssa. – Mikä on nimesi, ystävä?"

      "Joseph Tomkins on lihallinen nimeni", ilmoitti taloudenhoitaja.

      "Ihmiset sanovat minua kunnon Joeksi ja Taatuksi Tomkinsiksi."

      "Jos olet ansainnut tuollaisia nimityksiä, kun ottaa lukuun, mitä ammattia olet harjottanut, niin oletpa erinomainen ilmiö tosiaankin", sanoi ritari. "Jos se kuitenkin on ansiotonta, niin älä silti punastele, Joseph, sillä ellet ole todella rehellinen, niin on sinulla vain sitä parempi mahdollisuus pysyä kunnon miehen maineessa – se nimitys ja asia itse ovat jo aikaa kulkeneet eri teitä. Hyvästi jää – ja hyvästi, kaunis Woodstock!"

      Niin sanoen kääntyi vanha ritari pois, pujottaen tyttärensä käsivarren kainaloonsa. Siten kävelivät he eteenpäin metsään samalla tavoin kuin olivat lukijan näkyviin tulleetkin.

      3. LUKU.

      INDEPENDENTTI TULEE TALOON

      Joseph Tomkins ja metsänvartija Joliffe olivat jonkun aikaa vaiti, seistessään katselemassa pitkin polkua, jota myöten Ditchleyn ritari ja sievä Alice-neiti olivat kadonneet puiden taa. Sitte he epäillen tuijottivat toisiinsa niinkuin tuskin tietäen, olivatko he vihamielisellä vai ystävällisellä kannalla keskenään, ja kumpainenkin oli ymmällä, miten alottaisi keskustelun. He kuulivat ritarin viheltimen kutsuvan Bevisiä; mutta vaikka kelpo koira äänen kuullessaan käänsi päätänsä ja heristi korviaan, ei se kuitenkaan totellut kutsua, vaan nuuski yhä Joseph Tomkinsin kaavun liepeitä. "Sinä taidatkin olla eto elävä", virkkoi metsänvartija, uuteen tuttavaansa katsoen. "Olen kuullut puhuttavan miehistä, jotka osaavat varastaakseen taikoa sekä koiria että hirviä."

      "Älä huoli minun ominaisuuksistani, ystävä", huomautti Joseph Tomkins, "vaan muista täyttää herrasi määräys".

      Joceline ei heti vastannut, mutta viimein hän ikäänkuin välirauhan merkiksi painoi virkasauvansa pään maahan ja nojasi siihen, lausuessaan karskisti: "Sitkeä vanha ritarini ja sinä olitte siis miekkasilla ehtoopäivähartaudeksi, herra saarnaaja. Hyvä sinulle, etten ehtinyt paikalle ennen kuin säilät olivat tauonneet sälisemästä, muutoin olisin kumautellut iltamessua kallostasi."

      Independentti hymyili yrmeästi, vastatessaan: "Ei, ystävä, se on hyvä itsellesi, sillä milloinkaan ei olisi suntio saanut parempaa palkkaa läppäyksistään. Miksi kuitenkaan olisi sotaa meidän välillämme tai minun käteni nousisi sinun kättäsi vastaan? Sinä olet vain halpa työläinen, joka teet herrasi määräyksen mukaan, eikä minua ollenkaan haluta, että omaa vertani tai sinun vuotaisi tämän asian johdosta. Käsittääkseni piti sinun jättää rauhallisesti haltuuni Woodstockin niin sanottu palatsi – vaikka Englannissa ei nyt ole yhtään palatsia, ei, eikä ilmesty tulevaisinakaan päivinä, ennen kuin saamme astua Uuden Jerusalemin palatsiin ja pyhäin hallitus alkaa maan päällä."

      "Varsin hyvin alotettu jo, Tomkins-veikkonen", arveli kaitsija. "Ei paljoakaan puutu, ettette jo olojen tänälläänkin ollen ole kuninkaita, ja Jerusalemistanne en kyllä tiedä, mutta Woodstock on sievä pesämuna alkuun. – No, käytkö ketaroillesi – lähdetkö liikkeelle – oletko sonnustautunut?"

      "Hm – enpä tiedä", epäröi Tomkins. "Minun täytyy varoa väijytyksiä, ja olen täällä yksinäni. Sitäpaitsi on nyt parlamentin määräämä ja armeijan hyväksymä suuri kiitospäivä – myöskin saattavat vanha mies ja nuori nainen haluta korjata mukaansa joitakin vaatteitaan ja yksityistä omaisuuttaan, enkä soisi olevani siinä heidän tiellään. Jos siis tahdot tehdä luovutuksen huomisaamuna, niin se tapahtukoon omien saattolaisteni ja sen presbyteriläisen kauppalanvanhimman läsnäollessa, jotta siirto tulee toimitetuksi todistajien nähden. Jos sitävastoin ei olisi mukanamme ketään – sinä vain luovuttaisit ja minä ottaisin haltuuni – niin Belialin miehet saattaisivat sanoa: Kas vain, Taattu Tomkins on ollut edomiitti – kunnon Joe on menetellyt kuin ismaelilainen, nousten ylös varahin ja jakaen saaliin niiden kanssa, jotka palvelivat Miestä – niin, jotka käyttivät leukapartaa ja vihreätä nuttua ikäänkuin muistoksi Miehestä ja hänen hallituksestaan."

      Joceline tähtäsi terävät tummat silmänsä soturiin tämän puhuessa, ikäänkuin yrittäen keksiä, oliko toisen mieli todella vilpitön vai ei. Sitte hän ojensi kaikki viisi sormeaan raappimaan tuuheata tukkatöyhtöä niinkuin se toimenpide olisi ollut tarpeellinen hänen kyetäkseen tekemään päätöksensä. "Tämä kuulostaa kaikki kauniilta, veikkonen", hän virkkoi; "mutta minä sanon sinulle suoraan, että tuolla talossa СКАЧАТЬ