Kuninkaan mies. Вальтер Скотт

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ olen mies", vastasi soturi, "joka en pelkää enkä häpeä sanoa itseäni halvaksi päiväpalkkalaiseksi Englannin suuressa työssä – hm! Niin, yksinkertainen ja vilpitön hyvän vanhan asian kannattaja."

      "Ja mitä hittoa täältä haet?" kysyi vanha ritari tuimasti. "Herrojen valtuutettujen taloudenhoitajalle kuuluvaa tervetulleeksi toivotusta", vastasi soturi.

      "Tervetullut olet kuin suola olisi kipeihin silmiin", sanoi kavalieri.

      "Mutta kutka lienevät valtuutettusi, mies?"

      Niukkaa kohteliaisuutta osoittaen ojensi soturi paperikääryä, jonka Sir Henry otti häneltä etusormen ja peukalon väliin ikäänkuin se olisi ollut kirje ruttosairaalasta, ja hän piteli sitä niin etäällä kuin lukemiseltaan suinkin saattoi. Hän luki sitten ääneen, ja yksitellen mainitessaan henkilöt hän lisäsi lyhyitä huomautuksia kuhunkin nimeen, tosin Aliceen kääntyneenä, mutta sellaisella äänenpainolla, joka osoitti, ettei hän välittänyt, vaikka soturikin hänen puheensa kuuli.

      "Desborough – kyntömies Desborough – niin ryömivä moukka kuin on Englannissa kukaan – mies, jonka olisi paras pysytellä kotona niinkuin muinainen skyyttalainen vaunukatoksensa alla – lempo hänet periköön. Harrison, verenhimoinen, pauhaava kiivailija, joka on lukenut raamattua siltä kannalta, että häneltä ei ole milloinkaan puuttunut tekstikohtaa murhan oikeuttamiseksi – lempo periköön hänetkin. Bletson – puhdasverinen kansanvallan mies, kuuluu Harrisonin Rota-klubiin, nuppi täynnä uutukaisia aatoksia hallituksesta, jonka selvimpänä päämääränä on mullistaa kaikki nurin narin; miekkonen, joka jättää muille vanhan Englannin lait ja asetukset, lörpötelläkseen Roomasta ja Kreikasta – näkee Westminsterin parlamenttipalatsissa Areopagoksen ja otaksuu vanhan Nollin roomalaiseksi konsuliksi – totisesti, hänestä pikemmin koituu sen sijaan diktaattori heidän joukkoonsa. Siitä viis – lempo periköön Bletsoninkin."

      "Ystävä", huomautti soturi, "mielelläni olisin säädyllinen, mutta velvollisuuteni mukaista ei ole kuulla tuollaiseen halventavaan ja loukkaavaan tapaan puhuttavan niistä hurskaista miehistä, joiden palveluksessa olen. Ja vaikka tiedän, että te ilkimieliset pidätte oikeutenanne vapaasti jaella sitä kirousta, jota te näytte käyttävän omana osuutenanne, on kuitenkin liikanaista syytää sitä muita vastaan, joilla on parempia toiveita ajatuksissaan ja parempia sanoja suussaan."

      "Sinä olet vain höpisevä tolvana", vastasi ritari, "ja kuitenkin olet tavallaan oikeassa – sillä liikanaista on kirota ihmisiä, jotka jo ovat niin mustan kadotuksen omia kuin on itse helvetin sauhu".

      "Minä pyydän sinua jo heittämään tuon silleen", pitkitti soturi, "hyvien tapojen tähden, ellet omantunnon vuoksi – tuimat valat soveltuvat kehnosti harmaaseen partaan".

      "Kas, se on totta, jos sen paholainenkin lausui", myönsi ritari; "ja minä kiitän taivasta siitä, että voin noudattaa hyvää neuvoa, vaikka se on pimeyden ruhtinaasta lähtöisin. Ja siis, ystävä, mitä noihin samaisiin valtuutettuihin tulee, niin vie heille tämä sanoma: että Sir Henry Lee on Woodstockin puiston haltija, jolla on käytön ja kulutuksen, laitumen ja riistan oikeudet yhtä täydellisesti kuin ainoallakaan heistä omien tilustensa suhteen – jos heillä nimittäin on muita tiluksia kuin mitä ovat saaneet rehellisten ihmisten ryöstöllä. Kuitenkin syrjäytyy hän niiden tieltä, jotka ovat voimastaan tehneet oikeuden, eikä tahdo panna alttiiksi hyvien ja uskollisten miesten henkeä niin suurta ylivoimaa vastaan. Ja hän selittää, että hän ei tee tätä luovutusta noiden niin sanottujen valtuutettujen hyväksymiseksi eikä omasta yksityisestä kohdastaan peljäten heidän voimaansa, vaan yksistään välttääkseen englantilaisen veren vuodatusta, jota on näinä viime aikoina niin paljon hukattu." "Hyvin puhuttu", sanoi valtuutettujen taloudenhoitaja. "Kävelkäämmekin siis yhdessä taloon, jotta voit luovuttaa minulle egyptiläisen faraon omistamat astiat sekä kulta- ja hopeakorut, jotka hän on uskonut huostaasi."

      "Mitkä astiat?" tiuskasi tulinen vanha ritari; "ja kenen omistamat? Kastamaton koira, puhu siivosti marttyyrista minun kuulteni, taikka minä johdun kurjaa ruumistasi vastaan tekoon, joka on arvolleni alentava!"

      Ja ravistaen irti tyttärensä oikeasta käsivarrestaan laski vanhus kätensä lyömämiekkansa kahvaan.

      Hänen vastustajansa päinvastoin säilytti malttinsa täydellisesti, ja kätensä heilautuksella antaen pontta puheelleen hän sanoi niin levollisesti, että Sir Henryn raivostus vain yhä kiihtyi: "Ei, hyvä ystävä, olehan toki alallasi äläkä haasta riitaa – harmaiden hiuksien ja heikkojen käsivarsien ei sovi yhtyä seuhtomiseen ja suunsoittamiseen niinkuin päihtyneillä on tapana. Älä pane minua käyttämään lihallista asetta omaksi puolustuksekseni, vaan kuuntele järjen ääntä. Etkö näe, että Herra on ratkaissut tämän suuren kiistan meidän ja asiamme hyväksi, sinua ja teikäläisiä vastaan? Luovu siis taloudenhoidostasi sovinnolla ja jätä haltuusi sen Miehen – Kaarlo Stuartin – tavarat."

      "Kärsivällisyys on hyvä hepo, mutta se pillastuukin", ärähti ritari, kykenemättä enää hillitsemään vimmastustansa. Hän tempasi huotraan pistetyn lyömämiekan kupeeltansa, läimäytti sillä soturia tuimasti, paljasti sitte heti aseen ja viskasi huotran lehvistöön, asettuen puolustusasentoon, säilän kärki puolen kyynärän päässä taloudenhoitajan ruumiista. Jälkimäinen astahti vikkelästi taaksepäin, heitti pitkän kauhtanan hartioiltaan, kiskaisi ison kalpansa ja kävi torjumaan. Miekat kalahtivat kiivaasti yhteen, kauhistuneen Alicen vihlovasti kirkuessa apua. Mutta ottelu oli lyhytaikainen. Vanha kavalieri oli käynyt ahdistamaan yhtä taitavaa tai hiukan taitavampaakin miekkailijaa kuin hän itse oli; lisäksi oli toisella etunaan kaikki se voimakkuus ja notkeus, mitä aika oli riistänyt Sir Henryltä, sekä tyyneys, jonka tämä oli menettänyt kiivastuksissaan. He olivat tuskin vaihtaneet kolme liikettä, kun jo ritarin miekka sinkosi ilmaan ikäänkuin huotraansa tavoittamaan, ja häpeästä ja kiukusta hehkuen seisoi Sir Henry aseettomana, vastustajansa armoilla. Tasavaltalainen ei näkynyt aikovan käyttää voittoansa väärin, eikä hän ottelun aikana tai voiton saatuansa millään tavoin päästänyt katsantonsa ynseätä ja vakavaa levollisuutta muuttumaan – taistelu elämästä ja kuolemasta näytti hänestä yhtä tutulta ja vähäpätöiseltä seikalta kuin tavallinen koitos harjoitusmiekoilla.

      "Sinä olet luovutettu minun käsiini", hän sanoi, "ja aselain mukaan voisin iskeä sinua, viidennen kylkiluun alle niinkuin Asahelin sivalsi kuoliaaksi Abner, Nerin poika, kun hän seurasi ajoa Amman vuorelle, joka sijaitsee Gian edustalla Gibeonin erämaan tien varrella; mutta kaukana olkoon minusta viimeisten vähien veripisaraisi vuodatus. Tosin olet miekkani ja keihääni vanki; kun kuitenkin otan lukuun, että sinulle voi tapahtua käännös pahoilta teiltäsi ja paluu hyvien seuraan, jos Herra pitentää katumuksesi ja parannuksesi tilaisuutta, niin miksi lyhentäisi sitä halpa syntinen kuolevainen, joka totta puhuen on vain sinun matokumppanisi?"

      Sir Henry Lee oli vielä sekaannuksissa ja kykenemätön vastaamaan, kun paikalle saapui Alicen huutojen kutsumana neljäs henkilö. Tämä oli Joceline Joliffe, ajopuiston alihoitajia, joka nähdessään asiain tilan heilutti virkasauvaansa, ainaista asettaan, ja saatuaan sillä pyöräytetyksi kahdeksannumeron ilmassa olisi vauhdikkaasti kolauttanut sen taloudenhoitajan päähän, ellei Sir Henry olisi asettunut väliin.

      "Meidän tyytyy nyt laahata mailoja perässämme, Joceline – aikamme niiden ottamiseen olallemme on mennyt. On turha ponnistella vastavuolteeseen – paholainen isännöitsee ylimäisenä ja tekee orjistamme holhoojiamme."

      Tällä hetkellä ryntäsi tiheiköstä toinenkin tulokas ritarin apuun. Se oli iso susikoira, voimakas kuin kahlekoira, mutta muodoltaan ja melkein nopeudeltaankin vinttikoira. Bevis oli uljainta lajia, mikä milloinkaan on nujertanut uroshirveä maahan, kellanruskea kuin jalopeura, kuono musta ja jalat samaten, varpaiden ympärillä vain kapea valkoinen viiru. Se oli yhtä säyseä kuin väkeväkin ja rohkea. Juuri kun se oli hyökkäämäisillään soturin СКАЧАТЬ