Sampo. Gottlund Carl Axel

Чтение книги онлайн.

          Suomessa muinonkin juotiinpa nuon!

          Voitettiin maitapa kaukana tuonn'.

                Nytkipä viel',

                Samakin miel';

                    Kukapa mies?

          Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!

          Suomessa juotiinpa nuon! —

          Voitettiin maita, vieraisten luonn'.

          Kukapa nyt meistä mies,

          Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!

       Muinon oli tapa, meijän moassakin, ett' laulaissamme juuva pulloimme

       – ja siitten, kuin urotpa vanhat, tapeltiin nuon… Pulloini juon!

                Nytkin viel',

                Meill' on sama miel';

                Niin uskon mie.

          Miehet! kyll' löytyypi ne, jotka juuvakin voi.

                Niin Sankaripa, tuo,

                Hään onki mies;

                Hään viep meit' ies.

                                            Paha sanoa,

                                            Kipiä kärsiä.

          Minä laulan laiha poika, miten täss' on laita;

          Laulakohon laveampi, joka paremp' taitaa!

          Totuutta on tottumatoin puhua ja kuulla;

          Kehumista köyhkiämpi uskoa ja luulla.

          Paljon teäll' on pahojakin, pakanoita paitti;

          Vallattomuus valloillaan, ja – Laki ompi vaitti.

          Kaikki teällä surkutteloo, suuret että pienet;

          Vaivaisilt' on varoansa varakkaammat vieneet.

          Rikkaat teällä riitelöövät, köyhät verot maksaa;

          Mies on, joka lahjoillansa lakitointa jaksaa.

          Puheet tästä juoksutetaan sinne että tänne;

          Moni miesi huikenteloo, jok' oil vaka ennen.

          Viran soap' kuin vilpistelee, kunnian kuin petteä;

          Kuuluisa on jokainen kuin kunniansa jätteä.

          Koiria teäll' koroitetaan, palvellaan ja kuullaan;

          Uskollist' ei uskotak, ja rehellisiä luullaan.

          Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta,

          Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.

          Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa,

          Miehet rievut valittaa; – voan kuka heihin luottaa?

          Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa;

          Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.

          Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu;

          Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.

          Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä

          Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.

          Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;

          Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.

          Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;

          Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.

          Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;

          Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.

          Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;

          Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.

          Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa;

          Nyt niin juopi joka miesi, yksin, kotonansa.

          Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa;

          Nyt ei löyvyk talossa – kuin velkoa ja viinaa.

          Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;

          Nyt, jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.

          Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;

          Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.

          Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;

          Nyt СКАЧАТЬ