Gösta Berlingin taru. Lagerlöf Selma

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ja jos minä viittaan kolmella, niin tanssivat tuomiokapituli ja neuvosmiehet ja kaikki Vermlannin tehtaanpatruunat polskaa Karlstadin torilla. Tuhat turkasta, poikaseni, sen minä sanon hänelle, etten minä ole muuta kuin vaatteissa kulkeva ruumis. Jumala tietää kuinka vähän henkeä minussa on."

      Kerjäläinen taivutti selkäänsä ja kuunteli jännittyneenä. Vanha majurinrouva istui nyykytellen tulen loimossa. Hän ei puhuessaan katsonut Gösta Berlingiin.

      "Eikö hän luule", jatkoi hän, "että jos minä olisin elävä ihminen ja näkisin hänen istuvan siinä, viheliäisenä ja itsemurhamietteissä, eikö hän luule, että minä ottaisin ne hänestä yhdessä hengenvedossa? Silloin minulla olisi kyyneleitä ja rukouksia, jotka kääntäisivät hänen mielensä nurinnarin, ja minä pelastaisin hänen sielunsa, mutta nyt minä olen kuollut.

      "Onko hän kuullut, että minä kerran olin tuo kaunis Margareta Celsing? Se ei ollut eilen, mutta yhä voin itkeskellä vanhat silmäni punaisiksi hänen tähtensä. Miksi täytyy Margareta Celsingin olla kuollut ja miksi elää Margareta Samzelius, miksi pitää Ekebyn majurinrouvan elää, sano sinä, Gösta Berling.

      "Tietääkö hän millainen Margareta Celsing oli? Hän oli norja ja hento ja ujo ja viaton, niin, Gösta Berling. Hän oli sellainen jonka haudalla enkelit itkevät.

      "Hän ei tiennyt mitään pahasta, kukaan ei ollut tuottanut hänelle surua, hän oli hyvä kaikille. Ja kaunis hän oli, oikein kaunis.

      "Olipa siihen aikoihin pulska mies, hänen nimensä oli Altringer. Herra ties, miten hän osui matkaamaan ylhäälle Älfdalin erämaihin, jossa Margaretan vanhemmilla oli tehdas. Hänet näki Margareta Celsing: hän oli kaunis, mainio mies, ja hän rakasti Margaretaa.

      "Mutta mies oli köyhä, ja he päättivät odottaa toisiaan kuusi vuotta, niinkuin laulussa lauletaan.

      "Kun kolme vuotta oli kulunut, sai Margareta toisen kosijan. Mies oli ruma ja paha, mutta tytön vanhemmat luulivat häntä rikkaaksi, ja he pakottivat Margareta Celsingin hyvällä ja pahalla, lyönneillä ja kovilla sanoilla ottamaan hänet miehekseen. Katso, sinä päivänä kuoli Margareta Celsing.

      "Senjälkeen ei ollut enää Margareta Celsingiä, ainoastaan majurinrouva Samzelius, eikä hän ollut hyvä, ei ujo, hän uskoi paljon pahaa eikä liioin piitannut hyvästä.

      "Sinä tiedät kyllä mitä sitten tapahtui. Me asuimme Sjössä, täällä Lövenin rannalla, majuri ja minä. Mutta hän ei ollut rikas, kuten oli huhuttu. Minä olin usein kovilla päivillä.

      "Silloin tuli Altringer takaisin, ja nyt hän oli rikas. Hänestä tuli Ekebyn isäntä, hovin joka on Sjön rajanaapuri, hänestä tuli kuuden muun rautatehtaan omistaja Lövenin ympäristössä. Hän oli toimekas, pystyvä: jalo mies hän oli.

      "Hän auttoi meitä köyhyydessämme: me ajelimme hänen vaunuissaan, hän lähetti ruokaa meidän keittiöömme, viiniä kellariimme. Hän täytti minun elämäni kemuilla ja huveilla. Majuri lähti sotaan, mutta mitä me huolimme siitä! Jonakin päivänä vierailin minä Ekebyssä, toisena ajoi hän Sjöhön. Oli kuin huvien katrilli olisi kiertänyt Lövenin rantaa.

      "Mutta pahat kielet puhuivat Altringerista ja minusta. Jos Margareta Celsing silloin olisi elänyt, hän olisi sitä suuresti surrut, mutta minä en välittänyt siitä mitään. Kuitenkaan en vielä ymmärtänyt, että olin tunnoton siksi että olin kuollut.

      "Niin ehti puhe meistä isäni ja äitini korviin, sinne missä he puuhailivat Älfdalin metsissä hiilihaudoillaan. Mummo ei pitkään vitkastellut; hän matkusti tänne puhellakseen minun kanssani.

      "Eräänä päivänä, kun majuri oli poissa ja minä istuin juhlapöydässä Altringerin ja monien muiden kanssa, saapui hän. Näin hänen astuvan saliin, mutta sydämeni ei voinut tuntea, että hän oli minun äitini, Gösta Berling. Tervehdin häntä kuin vierasta ja pyysin häntä istumaan pöytääni aterioimaan.

      "Hän tahtoi puhua minulle, ikäänkuin minä olisin ollut hänen tyttärensä, mutta minä sanoin hänelle, että hän erehtyy, minun vanhempani olivat kuolleet, he olivat kumpikin kuolleet minun hääpäivänäni.

      "Silloin hän suostui leikkiin. Seitsenkymmenvuotias hän oli, kaksikymmentä peninkulmaa hän oli ajanut kolmeen päivään. Nyt hän istuutui kursailematta päivällispöytään ja otti ruokaa; hän oli kerrassaan voimallinen ihminen.

      "Hän sanoi että oli surullista, kun minulle oli tullut sellainen vahinko juuri sinä päivänä.

      "'Surullisempaa oli', sanoin minä, 'etteivät vanhempani kuolleet päivää aikaisemmin, niin häistä ei olisi tullut mitään.'

      "'Eikö siis armollinen majurinrouva ole avioliittoonsa tyytyväinen?' kysyi hän silloin.

      "'Kyllä', sanoin, 'nyt minä olen tyytyväinen. Olen aina tyytyväinen ja noudatan rakkaiden vanhempieni tahtoa.'

      "Hän kysyi, oliko sekin minun vanhempieni tahto, että minun piti kukkuroida itseni ja heidät häpeällä ja hylkiä miestäni? Vähän kunniaa tuotin vanhemmilleni ruvetessani joka pilkkakirveen veisteltäväksi.

      "'Mitä kylvää sitä niittää', vastasin minä hänelle. 'Ja muuten pitäisi vieraan ymmärtää, etten minä aio kenenkään sallia herjata omain vanhempieni tytärtä.'

      "Me söimme, me kaksi. Miehet ympärillä vaikenivat eivätkä voineet kohottaa veistä eivätkä haarukkaa.

      "Mummo jäi vuorokaudeksi levähtämään, sitten hän matkusti.

      "Mutta sen aikaa kuin näin hänet en jaksanut käsittää, että hän oli minun äitini. Tiesin vain, että minun äitini oli kuollut.

      "Kun hän teki lähtöä, Gösta Berling, ja minä seisoin hänen vieressään portailla ja vaunut oli ajettu esiin, hän sanoi minulle:

      "'Vuorokauden olin minä täällä etkä sinä tervehtinyt minua äitinäsi. Kolkkoja teitä minä ajoin tänne, kaksikymmentä peninkulmaa kolmeen päivään. Ja minun ruumiini vapisee sinun häpeästäsi, niinkuin se olisi vitsoilla piesty. Kiellettäköön sinut, niinkuin minut kielsit, hyljättäköön sinut, niinkuin minut on hyljätty! Maantie olkoon kotisi, olkikupo sänkysi, hiilihauta lietesi! Häpeä ja häväistys olkoon palkkasi, lyökööt muut sinua niinkuin minä sinua lyön!'

      "Ja hän löi minua kovasti poskelle.

      "Mutta minä otin hänet syliini, kannoin portaita alas ja nostin vaunuihin.

      "'Kuka sinä olet minua kiroamaan?' kysyin minä, 'kuka sinä olet minua lyömään? Sellaista minä en kärsi kenenkään taholta.'

      "Ja minä annoin hänelle takaisin korvapuustin.

      "Vaunut lähtivät samassa, mutta silloin, sillä hetkellä, Gösta Berling, minä tiesin, että Margareta Celsing oli kuollut.

      "Hän oli ollut hyvä ja viaton; hän ei tuntenut mitään pahaa. Enkelit olisivat itkeneet hänen haudallaan. Jos hän olisi elänyt, hän ei olisi lyönyt äitiään."

      Ovensuussa istuva kerjäläinen oli kuunnellut, ja sanat olivat hetkeksi hälventäneet ikimetsien houkuttelevan huminan. Katso, katso tuota mahtavaa rouvaa, hän alentui hänen vertaisekseen synnissä, hänen sisarekseen kadotuksessa, antaakseen hänelle elämän rohkeutta. Siten piti hänen oppia tietämään, että oli suruja ja syitä muidenkin pään päällä kuin hänen. Hän nousi ja meni majurinrouvan luo.

      "Tahtooko СКАЧАТЬ