Lauri Stenbäck. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ myöskin ulkonaisesti. Uusimuotiset korkeat hiuskammat pantiin pois, palmikot laskettiin alas, sormukset ja korvarenkaat joutuivat lähetyssäästökassaan, kaulukset ja koristellut osat puvusta hylättiin, jopa heitettiin tuleenkin. "Näissä herätyksen ilmauksissa, kirjavien vaatteiden hylkäämisessä y.m. oli paljon liioittelua; mutta varmaankaan se ei ollut Jumalalle vastenmielistä, sillä se lähti hartaasta halusta noudattaa hänen mieltänsä. Muutoin sitä ei koskaan pidetty pääasiana. Se johtui itsestään, ja siksi ei ollut mikään vaikeus 'kieltäytyä', niinkuin sitä silloin sanottiin."

      Tässä kuvauksessa Stenbäckin luonteesta ensimmäisenä herätysaikana on ensinnä huomattava, että hän oli osoittanut "liikuttavaa sydämellisyyttä" ja "evankelista rakkaudellisuutta". Tästä voimme aavistaa, ettei hänen kristillisyydellään heti alussa ollut tuota ankaraa, askeettista luonnetta, joka sille myöhemmin oli ominaista, ja me ymmärrämme, miksi hän vielä jonkun aikaa edelleen jatkoi runoilemista. Samaten voimme siitä päättää, että sillä kuvauksella, jonka hän itse kuusi vuotta myöhemmin on kirjoittanut Östringissä tähän aikaan tapahtuneesta muutoksesta, ainakin osaksi on myöhemmän kehityskauden leima. Sen vuoksi emme vielä katso olevan syytä tässä käyttää tuota tärkeää lähdettä heränneen Stenbäckin elämänkäsityksen valaisemiseksi.

      Tämän käsityksen nojalla runoilijan sisällisestä kehityksestä olemme tässä koettaneet järjestää joukon runoelmia, jotka epäilemättä kuuluvat vuosiin 1835 ja 1836. Mahdollista on, että joku "Öisistä sävelistä", joissa hän ilmaisee niitä sieluntaisteluita ja tuskia, mitkä herätys sai aikaan, on edellisenä vuonna kirjoitettu, mutta useimmat lienevät kuitenkin syntyneet vasta jälkimmäisenä vuonna. Se hävitystaistelu "runon haaveita" vastaan, joka niissä kuvastuu, ei näet varmaankaan kuulunut muutoksen ensimmäisiin ilmauksiin. Todennäköisesti vanhin noista runoelmista, "Katumus", tuli painetuksi alussa vuotta 1836 (Tidn. i andl. ämnen n: o 4, 20 p. tammik.), ja muista runoelmista on ainoastaan "Hyvää yötä", joka tunnelman lempeässä kirkkaudessa ja syvyydessä muistuttaa Goethen "Wanderers Nachtlied" laulua, suurimmalla todennäköisyydellä kesältä 1835. Tämä runoelma, jossa runoilija sanoo hyvää yötä "äitinsä majalle", on näet epäilemättä Vöyrillä syntynyt, ja seuraavana kesänä hän ei oleskellut siellä.

      Stenbäckin jälkeenjääneiden käsikirjoitusten joukossa on muutamia lehtiä, jotka paperin ja käsialan laadusta täytyy päättää samaan aikaan kuuluviksi – erotusaikaan 1835 – , ja ne osoittavat, että hän ei ainoastaan kuten ennenkin helkyttänyt lyyraansa, vaan suunnitteli mielessään suurempia runoteoksia kuin koskaan. Että ei tarvitse olla epätiedossa ajasta, sen todistaa uusi sävel ja uskonnollinen perusajatus, joka on yhteinen kaikille. Ensiksi mainittakoon neljän oktaavosivun pituinen katkelma kertovaa tendenssirunoelmaa, joka on kirjoitettu viisijalkaisiin jambisäkeihin. Runoilija on ilmeisesti tarkoittanut kuvausta, jonka tuli tehdä selväksi "heränneen" ja "vanhankristityn" vastakohta. Kirjoitettu osa – aihe oli liian epärunollinen viehättääkseen kauemmin kuin ohimenevän hetken – on keskustelu sielustaan huolehtivan nuorukaisen ja hänen vanhan rippi-isänsä, "kolmekymmentä vuotta saarnanneen" pastorin, välillä. Seuraava ote näyttää katkelman laadun:

      Men synden, ärevördige herr pastor?

          Ack, synden! hvem är utan synd på jorden?

          Vi kunna dock ej bli så heliga,

          Gud nåde oss, att vi ej skulle synda;

          Men om vi tro på Kristus blott, så skadar

          Ej synden oss, ty han för den har lidit,

          Och som man vet, dog han för oss på korset,

          På det vi icke skulle bli fördömda.

          Ja väl, jag vet det!

          —

          Nog komma mörka tankar, om man vill

          Fördjupa sig i dessa dunkla saker

          Och med sig själf gå alltför strängt tillväga.

          Då kan man råka i melankoli —

          —

          Låt bli då, käre vän, att mycket grubbla.

          Du kunde därmed bli – det Gud bevare —

          Blott en af dessa mörka pietister,

          Som hänga hufvudet och sitta jämt

          Gudsnådlige med näsan öfver boken

          Och lefva ej som andra människor,

          Men mena i sitt högmod att blott de,

          De äro omvände, men ingen annan. —

      [Mutta synti, kunnioitettava herra pastori?

          Ah, synti! kuka on synnitön maan päällä?

          Emmehän toki voi tulla niin pyhiksi,

          Jumala armahtakoon, ettemme tekisi syntiä;

          mutta jos vain uskomme Kristukseen,

          niin ei synti meitä vahingoita,

          sillä sen takia hän on kärsinyt,

          ja kuten tiedämme, hän kuoli puolestamme ristillä,

          ettemme tuomituiksi tulisi.

          Niin, sen mä tiedän!

          —

          Kyllä tulee synkkiä ajatuksia, jos tahtoo

          syventyä näihin hämäriin asioihin

          ja menettelee itseänsä kohtaan liian ankarasti.

          Silloin voi vaipua alakuloisuuteen —

          —

          Ole siis, rakas ystävä, paljon mietiskelemättä.

          Sinusta voisi siten tulla – Herra varjelkoon —

          vain yksi noita synkkiä pietistejä,

          jotka kallella-päisinä alati hurskastellen istuvat

          kirja nenän alla eivätkä elä kuin muut ihmiset,

          vaan luulevat ylpeydessään, että vain he,

          he ovat kääntyneitä, mutta ei kukaan muu. – ]

      Toisella katkelmalla on nimi "Rudolf, kohtauksia", ja se on ensi repliikeistä alkaen vuoropuhelua Rudolfin ja hänen morsiamensa välillä. Se alkaa näin:

          Säg, att du älskar mig?

                                  Ja väl, jag älskar dig.

          Du älskar mig?

                         När solen steg i ljussom nu

          Ur hafvet upp och neder göt sin gyllne glans,

          Satt jag engång på denna klippas brant med dig,

          Och när du svor att älska mig, då svor ock jag

          Att troget älska dig i lifvets lust och nöd.

          Den eden hörde solen, hörde haf och jord,

          Och Herren Gud i himlen, Rudolf, hörde den.

          [Sano, että minua rakastat?

                                  Niin, minä rakastan sinua.

          Sinä rakastat minua?

                         Kun СКАЧАТЬ