Lauri Stenbäck. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ kuuli meret ja maat

          ja taivaan Jumala sen kuuli, Rudolf!]

      Kuultuaan tämän vakuutuksen Rudolf ihmettelee, kuinka hänen morsiamensa katse on niin outo ja kylmä; hän aavistaa, että hän ei ole enää sama kuin ennen ja että juopa on avautunut heidän välilleen. Niin, sanoo morsian, en ole enää sama, ja minä kiitän Jumalaa siitä.

      Din brud du lämnade i syndens mörker smidd —

      [Morsiosi jätit synnin pimeyden kahleisiin – ]

      Tähän päättyy katkelma, mutta aihe on kuitenkin selvä. Tarkoituksena on ollut kuvata herätyksen aikaansaama traagillinen rikkoutuminen kahden rakastavan välillä.

      Samalla paperilla on myöskin valmiiksi kirjoitettu runoelma "Luontokappalten kuoro" (Chor af kreaturen), joka itse asiassa on sama, mikä nimellä "Luontokappalten huokaus" on runokokoelmassa, ihanimpia mitä Stenbäck on kirjoittanut. Merkillistä kyllä se ei alkujaan ole ajateltu yksinään olevaksi, vaan kuuluvaksi runosikermään. Se näkyy siitä, että runoilija myös on aloittanut runoelman nimeltä "Elementtien kuoro" (Chor af elementerna), jota kuitenkin on kirjoitettu vain sanat: "Hvad lider natten, och när." Itse motiivi antaa taas aihetta siihen luuloon, että Stagneliuksen runoelmat siihen aikaan ovat vaikuttaneet Stenbäckiin, sillä jälkimmäisessä kokoelmassa "Liljor i Saron" on laulu "Kreaturens suckan", jota paitsi sama runoilija on kirjoittanut runosikermän "Elementerna". Kumminkin supistuu yhtäpitäväisyys ainoastaan aiheeseen. Stagnelius tulkitsee, gnostillisen maailmankäsityksensä mukaisesti, luomakunnan huokauksen kehoitukseksi ihmisille kohoamaan alkuelämään, ideain maailmaan, ja samalla aineen kahleista vapauttamaan myöskin luontokappaleet, joita "maagillisesti" ajaa sama voima kuin ihmistäkin. Stenbäckin runoelma taas on korkealentoinen mukailu Paavalin kirjeestä roomalaisille, 8: 19-22. Minkä aavistuksen luomakunnan kaipauksen ja toivon päämäärästä, kadotetun viattomuuden onnesta, antaakaan neljäs stroofi:

          Hvem ger oss igen vår första frid,

                  den klingande morgonens frid,

          Då värma oss gaf Guds bröst, och ljuft

                  vi hvilade alla därvid;

          Då blickande upp, hans klara ljus

                  vi saliga sågo en gång

          Vid englarnas chor, som skalf i skyn,

                  och morgonstjärnornas sång?

          Hvem ger oss tillbaka morgonens tid,

          Vår första frid?

          [Kuka antaa meille jälleen ensimmäisen rauhamme,

                  helkkyvän aamun rauhan,

          kun lämpöä soi meille Luojan syli, ja me kaikki

                  suloisesti lepäsimme sen suojassa;

          kun kohotetuin katsein autuaina näimme kerran

                  hänen kirkkaan valonsa kuullen enkelien kuoron,

                  joka soi pilvissä, ja aamutähtien laulun?

          Kuka antaa meille jälleen aamun ajan,

          ensimmäisen rauhamme?]

      Alkuperäinen käsikirjoitus osoittaa runon syvää liikutusta väräjävine rytmeineen kirjoitetuksi yhtä vauhtia, yhdellä ainoalla vähäpätöisellä korjauksella.

      Lopuksi on tässä yhteydessä merkittävä paljoa aikaisemmin aloitettu, mutta vasta nyt päätetty runoelma, "Kohtauksia eräästä murhenäytelmästä" (Scener ur ett sorgespel), joka huolimatta nimestään on niin valmis kuin tarkoitus on koskaan ollut. Sen aihe on sama kuin "Rudolf" katkelman; mottona sillä ovat Franzénin säkeet:

      Gif akt! det helga riket är ej af denna värld; ej af dess vise funnet, ej af dess hjältar vunnet —

      [Huomaa! pyhä valtakunta ei ole tästä maailmasta; ei sen viisasten löytämä, ei sen väkevien valloittama – ]

      ja sen muodostaa kolme kohtausta eli osaa. Ensimmäisessä, jonka nimi on "Jäähyväiset" (Afskedet), Raimar-sankari lähtiessään sotaretkelle voittaakseen mainetta ja kunniaa lausuu hyvästi morsiamelleen, Margerithalle. Ensin tämä ei tahdo häntä päästää, mutta kun sulho innostunein sanoin on kuvannut, kuinka esi-isien esimerkki ja syvät äänet hänen sisässään kehoittavat häntä menemään, kuinka hän palatessaan ylpeänä sankariteoistaan on laskeva voitokkaan kalpansa morsiamensa jalkain juureen, Margeritha itsekin kehoittaa häntä lähtemään.

      Toinen osa, "Margerithan usko" (Margerithas tro), jonka runoilija itse on julkaissut Helsingfors Morgonbladissa (1836, n: o 60, 15 p. elok.), on pitkä yksinpuhelu, jossa Margeritha tunnustaa vastaanottaneensa kristinuskon. Maahan tullut munkki ("Pater" = Isä) on häntä opettanut ja kastanut hänet. Jumalan suoman armon tunnossa hän on onnellinen ja valmis kantamaan tuskaa ja ristiä, joka ehkä on hänelle määrätty.

      Runoelman kolmannessa osassa, "Kirous" (Förbannelsen), esiintyy Margeritha ensin yksinään. On aamu, hän "polvistuu alttarin ääreen metsässä" ja laulaa seuraavan laulun (jossa vähän muutettuna tunnemme viimeisen kappaleen runosikermästä "Rukouksia ensimmäisellä herranehtoollisellani"):

          Jag är så glad, jag är så nöjd;

          I Herren Gud har jag min fröjd.

          För honom sjunger jag min sång,

          Och sjunger om den än en gång,

          Och än en gång.

          Ej fruktar jag min framtidsdag;

          Si, af Guds englar ledes jag.

          Och skulle allt då väl ej gå?

          Och skulle då jag glad ej nå

          En gång min graf?

          Till Herren Jesus kan jag fly,

          När morgonsolens strålar gry;

          Och vid hans fötter finner jag,

          Att denna dag och hvarje dag

          Hans nåd är ny.

          Hans Ord är mig ett dagligt bröd,

          Det är mitt svärd, min staf, mitt stöd.

          Därvid förblifver jag och vet,

          Att det består i evighet,

          Fast allt förgås. —

          Hvi frågar jag hur himlen är,

          Hvad saligheter vänta där?

          Jag har ju himlen i min barm,

          När bönen flyger fri och varm

          Till Herren Gud.

          O, låt mig af mitt hjärtas grund

          Tillbedja dig hvarenda stund,

          Och tjäna dig och älska dig,

          Som allraförst har älskat mig

          Och älskar än.

          [Olen niin iloinen, niin tyytyväinen;

          Herrassa Jumalassa on minun riemuni.

          Hänelle СКАЧАТЬ