Tavallinen juttu I. Goncharov Ivan Aleksandrovich

Чтение книги онлайн.

      "Vaikka kohtalo on meidät eroittanut, ehkä ainaiseksi ja meidän välillämme on juopa; vuosia on kulunut…"

      "Tulen hautaan saakka muistamaan, kun me yhdessä kävelimme meidän järven rannalla ja te menitte polvia myöten veteen, henki ja terveys vaarassa, toitte minulle ison keltaisen kukan kaislojen seasta, kuinka sen varresta juoksi jonkimmoinen neste, joka likasi kätemme, te otitte hattuunne vettä, että saimme pestä ne puhtaiksi; silloin nauroimme paljon siitä. Kuinka onnellinen minä olin silloin. Se kukka on vielä nytkin tallessa kirjan välissä…"

      "Onko se nauha vielä tallessa teillä (hän jatkoi lukemista) jonka veitte piironkini laatikosta, huolimatta rukouksistani ja huudoistani…"

      "Minä olen vihkinyt itseni naimattomaan elämään ja tunnen itseni hyvin onnelliseksi; ei kukaan kiellä muistelemasta niitä onnellisia aikoja…"

      "Oletteko nainut rakkahin veli, ja kenen? Kuka se herttainen ystävä on, joka kaunistaa teidän elämänne tien sanokaa minulle hänen nimensä; minä tulen rakastamaan häntä kuin omaa sisartani, ja unelmissani yhdistän hänen kuvansa teidän kanssanne, rukoilen edestänne. Jos ette ole naimisissa, niin sanokaa mistä syystä ette ole, – kirjoittakaa suoraan: teidän salaisuuksianne ei kukaan lue, minä säilytän niitä povellani ja ihmiset voivat riistää ne minulta ainoastaan oman sydämeni kanssa. Älkää viivytelkö, kärsimättömyydellä odotan teidän selittämättömiä riviä…"

      "Minä en tiennyt (luki hän) että meidän rakkaan Saschenkan päähän piti tulla katsomaan loistavaa pääkaupunkia – onnellinen, hän saa nähdä kauniita taloja ja makasiineja, saa nauttia loistoa ja painaa rintaansa vasten jumaloidun sedän, – mutta minä vuodatan sillä välin kyyneleitä, muistellessani onnellista aikaa. Jos olisin tiennyt hänen matkastaan, niin yöt ja päivät olisin teille ommellut tyynyjä: araapialainen kahden koiran kanssa; ette usko kuinka monasti olen itkenyt katsellessani sitä mallia: mikä voi olla pyhempi ystävyyttä ja uskollisuutta? Nyt minua valtaa yksin tämä ajatus; sille minä pyhitän päiväni, mutta minulla ei ole täällä hyvää lankaa, ja sentähden pyydän nöyrimmästi teitä, rakkahin veljeni lähettämään minulle, niin pian kuin mahollista, parhaimmasta makasinista näiden mallien mukaan, jotka olen tähän pistänyt, mitä parhaimpaa englantilaista lankaa. Mutta mitä minä? Mikä kummallinen ajatus pysäytti kynäni! Kenties te olette unhottaneet meidät, ja mitäpä te muistaisittekaan surkuteltavaa marttyyriä, joka on maailmasta poistunut, ja vuodattaa kyyneleitä. Mutta ei! En voi ajatella, että te olisitte hylkiö niinkuin kaikki miehet ovat: ei, sydämeni sanoo minulle, että olette meitä kaikkia kohtaan säilyttänyt entiset tunteet ylellisen ja loistavan pääkaupungin keskellä. Tämä ajatus on kuin palsami kärsivälle sydämelle. Suokaa anteeksi, en voi jatkaa enempää, käteni vapisee…"

      "P. S. Veikkoseni, olisiko teillä hyviä kirjoja? Lähettäkää, jos ette itse tarvitse: muistelisin joka sivulla teitä ja itkisin, tahi ottakaa puodista uusia, ell'eivät ole kovin kalliita. Sanotaan herra Sakaskinin ja herra Marlinskin teoksia erittäin hyviksi – vaikka niitä, sitten näin minä sanomalehdissä myöskin nimellä! Ennakkoluuloista, kirj. herra Pusin – lähettäkää se, – minä en kärsi ennakkoluuloja."

      "Olettehan siellä ainoa hänelle (luki hän taaskin). Seuratkaa häntä silmillänne, älkää lellitelkö liiaksi, älkää taas vaatikokaan liikaa, kyllä löytyy muita jotka vaativat, vieraat kyllä vaativat, ei sitten ole ketään, joka pitäisi hyvänä paitsi omainen; hän on itse hyvin ystävällinen: kun näette hänet, niin ette väisty hänen luotaan. Sanokaa päällysimehelle, jota hän tulee palvelemaan, että pitäisi hyvänä Sashenkaa ja ensimmäiseksi kohtelisi häntä hellästi: hän on minulle hellä. Varokaa häntä juomista ja korteista. Yöllä – varmaan tulette yhdessä huoneessa makaamaan – on Sashenka tottunut makaamaan seljällään: siitä tuo sydänkäpyni kovin oihkaa ja riehuu; herättäkää hänet hiljaa ja ristikää häntä; se menee sitten paikalla ohitse, mutta kesällä peittäkää hänen suutaan huivilla: unissaan aukasee hän sen ja nuo kirotut kärpäset tunkeuvat sinne aamupuolella yötä. Älkää jättäkö häntä rahanpuutteessakaan…"

      "Minä lähetän mitä on tarvis, nyt annoin hänelle käsiin tuhat ruplaa. Kunpa hän vaan ei menettäisi niitä turhuuksiin ja kunpa eivät viekottelijat niitä viekottelisi häneltä, onhan teillä siellä pääkaupungissa paljon lurjuksia ja häpeämättömiä ihmisiä. Ja nyt antakaa anteeksi, rakas lanko, – olen kokonaan tullut taitamattomaksi kirjoittamaan. Jään sydämestäni kunnioittamaan teitä."

      "P. S. Lähetän tämän ohessa meidän maatuomisiamme – vattuja omasta puutarhastani, valkeata hunajaa – puhdasta kuin kyynel, – Hollannin palttinaa kahdeksi tusinaksi paitoja ja kotitekoista hilloa. Syökää ja pitäkää terveydeksenne, jos kuluvat – lähetän lisää. Pitäkää silmällä Evseitäkin: hän on hiljanen eikä juo, mutta kenties pääkaupungissa saa huonoja tapoja, – silloin voi rangaistakin."