Aikamme kuvia I-III. Alkio Santeri
Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Aikamme kuvia I-III - Alkio Santeri страница 6

Название: Aikamme kuvia I-III

Автор: Alkio Santeri

Издательство: Public Domain

Жанр: Зарубежная классика

Серия:

isbn:

isbn:

СКАЧАТЬ sitä nyt…" Emäntä pyyhkieli hameen liepeisiin käsiänsä, joilla oli juuri perunoita kuorinut. Ottaen kellarin avaimen koukusta, muurin otsikolla, kysyi ulos mennessään:

      "Paljonko pitäisi olla?"

      "Josko tuota nyt kuusi pulloa", sanoi Matti, nähtävästi tarkkaan aprikoiden, mikä tuota olisi oikein kohtuullinen määrä nyt aluksi.

      Emäntä seisahtui, mutisi taas jotain ja Matti kai pelkäsi, että ruvetaan kieltämään oluen antamista.

      "Meitä on kolme miestä", ehätti hän sanomaan. Enempää väittelemättä haki emäntä olutta ja Matti kutsui kumppaninsa tupaan.

      Ja ne nälkäiset miehet ahmivat suurella halulla ensimäiset pullot pohjaan. Heillä varmaan oli oikein suolia kuristava nälkä, kun eivät paljon puhellakaan ehtineet ensimäisten pullojen aikana.

      "Kuulkaapas emäntä", meni Tuomarin Iikkoo emännän ääreen puhumaan, "minä ostaisin vielä kuusi pulloa olutta."

      Hän oli oikein hengessä tuo ostaja, notkautteli polviaan ja puhui läähättäen asiansa.

      "Jottako nyt vielä?" Emäntä katsahti ostajan silmiin … ja niiden toistenkin jotka kahden puolen pöytää vastakkain istuivat ja tarinoivat … varistelivat piipun poroa pöydälle läiskyneen oluen sekaan. Sitten kääntyi hän, sen enempää puhumatta, työhönsä takaisin, eikä ollut tietävinään koko asiasta.

      Ostaja jo tuskastui… Emäntähän välinpitämättömällä käytöksellään kerrassaan loukkasi hänen matkustaja-arvoansa ja oikeuksiaan… Kumma kun kehtaa, vaikka ollaan niin tuttuja ja likeltä!..

      "No emäntä, menkää nyt noutamaan olutta!" tiuskasi Iikkoo jo kiivaanlaisesti.

      Emäntä nousi, otti kellarin avaimen koukusta ja meni ulos.

      Hupaista oli miehillä taas kun kuusi pulloa pöytään saatiin. Mieli rupesi vallattomaksi, puhe alkoi lauluksi muodostua.

      Siihen tuli eräs jalkaisin matkustaja väsyneenä ja nälkäisenä. Miehet katselivat häntä karsaasti: mitähän tuollainenkin kevariin tulee, lurjus, mikä liekin … ei ainakaan herralta näytä, eikä varakkaalta, kun käyden kulkee. Mutta matkustaja ei huolinut miehistä mitään, tuskin hän heitä ajattelikaan, meni vaan emännän luoksi puhelemaan.

      "Olette varmaankin emäntä?" hän kysyi.

      "Kyllähän minä sen tapainen…" kuului vähäisen ajan kuluttua vaitoinen vastaus. Vieras katseli kummastellen: onpa aika kielevä eukko!..

      "Jos emäntä olisi hyvä ja toimittaisi minulle päivällistä. Olen aamusta saakka kävellyt ja tarvitsisin hiukan saada vahvistaa itseäni."

      Emäntä toimi kumarassa ollen, katsahti siitä hiukan vieraan jalkineisiin ja taas työhönsä … vielä toisella silmällä pöksyihin, takkiin, liiviin ja leukaan, mutta ei silmiin saakka: Kas mokomaa! kaikille sitä pitäiskin tässä olla valmiina kestikevarissa ruokaa laittamaan… Vieraan ulko-asu varmaankin herätti emännässä tuon suuntaisia ajatuksia, sillä leuka kohosi ja alahuuli venyi neljännes tuuman ulommaksi ylihuulta. Jonkun tapaisen äänen, jonka vieras käsitti sanaksi: "noo", hän huultensa takana hymisi ja poistui kamariin.

      Vieras kummastui. Teki mieli mennä kamariin uudistamaan pyyntönsä, sillä alkoi ajatuttaa että mahtaa olla kuuro. Mutta sitten rupesi hän olettamaan ja luulemaan, että emäntä mahdollisesti toimeen ryhtyy… Istutaan penkille, koetetaan odottaa niin kauan kuin tulee … näkeehän sitte jos ryhtyy puuhaan…

      Hän istui penkille, pani laukun viereensä ja laskeusi sen päälle nojailevaan asemaan odottamaan.

      Toiset miehet elostivat omissa toimissaan, mutta mitä enemmän he itseänsä ravitsivat, sitä laajemmaksi heidän vaikutus-piirinsä leveni: alkoivat tallustella lattialla ja täyttää huonetta innokkaalla huutamisellaan.

      "Kuulesta … sinä Matti, osaatko sinä laulaa tätä:

      "Kaisalla oli kuppa-sarvet aina kainalossa ja lossa. Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa…"

      Kalle Pietunen lauloi, löi jalalla ja nyrkillä tahtia. Ensin yhtyi häneen Tuomarin Iikkoo ja sitten Tolkun Matti.

      "Ja Kaisalla oli kuppasarvet aina kainalolla ja lolla…"

      Päät nytkyivät, nyrkit paukkuivat ja … jo innostui Kalle tanssiksi panemaan.

      Ja vieras nauraa hytkähteli penkillä… Mokoma, kun miehisten miesten toimilla nauraa!..

      "Mikä sinua naurattaa?" rupesi ensin Tolkun Matti kiinteästi kyselemään.

      "Enhän minä mitään… Onhan jokaisella lupa huvitella tavallaan. Nauru huvittaa minua."

      "Mutta minua ei huvita, tiedä se!" ärähti Tolkun Matti ja toiset katselivat vihaisesti pöydän takaa.

      "Samapa tuo, kun se vaan minua huvittaa." Ja vieras taas naurahti, toisten mielestä ylvästellen.

      "Mitä se kerjäläinen siellä?.." huusi Kalle Pietunen julmasti.

      Ja tällä tavalla siitä sekautui oikein sekava vyhti, niin että emäntäkin ahdistui kamarista tupaan.

      "No, mutta mikä täällä nyt on?" Sen emäntä puhui oikein selvällä kurkkuäänellä. Iikkoo meni selvittämään, että tuo roisto, kerjäläinen, y.m. oli ruvennut pilkkaamaan heitä… "Ja varjele sitä ihmistä joka tällaisista pojista ilvettä tekee!" Hän hypähti kohoksiin, löi käsiä yhteen ja oli todellakin ihan kuin sydämystyksissään. Toiset jo hätyyttelivät vierasta.

      "Jos ei nyt olla koreasti, niin…" Emäntä sekautui käsihapusin joukkoon.

      "Emäntä, laskekaa minut vieras-huoneesen! Minä en tahdo näiden sikain kanssa taistella!" huusi vieras ja astui vaateliaana emännän eteen, pakoittautuen kuitenkin jälleen heti kääntymään päin ystävällisiin kylänmiehiin, jotka haukkuivat ja ärhentelivät ympärillä.

      "Laskekaa heti minut näiden käsistä toiseen huoneesen!" vaati vieras.

      "Kaikkia sitä nyt tässä vieraskamariin…"

      Emäntä kekautti ylvästellen päätään taaksepäin ja väänsi alahuulta pitemmälle.

      "Mitä! häh? Eikö minulla ole täysi oikeus saada teillä käyttää vieraskamaria?" Vieraalla oli kädet puuskassa ja poskiltaan punotti hän kuin keitetty rapu.

      "Ei sitä tässä kaikkia maantien kulkiaimia kamariin lasketa, ei tarvitse luullakaan… Ensin ruvetaan tappelemaan ja mellastamaan ja sitten vielä pitäisi kamariin laskea…"

      "Mitä! minunko syyni se on, että nämät juopot tässä, joita olette juottaneet, rupeevat kimppuuni käymään?"

      "Ketä minä olen juottanut, ketä? … sinä…"

      Toiset miehet olivat pysyneet hiukan loitompana, niin kauan kuin vieras emännän kanssa riiteli. Mutta nyt he taas rupesivat hätyyttelemään:

      "Vai sinä tässä isäntänä, rutku!"

      Vieras huomasi, että tässä todellakin aiottiin ruveta väkivaltaa tekemään. Hän innostui kiroilemaan.

      "Tämä näyttää СКАЧАТЬ