.

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ rakentajista ei ollut enään suuria tietoja, toiset olivat paenneet verissäpäin pois ja toiset sekautuneet itsekin tappeluun. Vaan apua ei Joonas näyttänyt kaipaavankaan, sillä pian oli hän saanut taas tiensä auki raivatuksi, ja olisi voinut pistäytyä ulos. Mutta hän ei tahtonut sittenkään jättää Moonua, vaan tahtoi, hinnalla millä hyvänsä, viedä tämänkin pois. Moonu oli silloin sekaantunut sarvista yhteen Teerelän Heikin kanssa.

      "Päästäkää irti, surkeat!" Joonas työnsi Heikkiä ja Moonua toisistaan erilleen. Pian se onnistuikin, ja sitten ovesta ulos pyrkimään. Vaan tuskin oli hän astunut kynnykselle, pitäen oikealla kädellä kiinni Moonusta, kun hän vasemmassa käsivarressaan tunsi kipeän pistoksen. Tämä oli jo liikaa! Salaman sukkeluudella kääntyi Joonas katsomaan taaksensa, ja ehti paraiksi näkemään miten Teerelän Heikki pisti puukon taskuunsa.

      Junkkari aikoi kadota joukkoon, mutta ei sitä ehtinyt, ennenkuin sai jo semmoisen paukauksen Joonaan nyrkistä, että tupertui pyörtyneenä lattiaan seinän viereen. Joonas vaaleni, luuli ensin miehen henkensä heittäneen, mutta havaitsi kohta, että tämä liikahteli. Juuri silloin juoksi huoneesta hänen sivutsensa mies huutaen:

      "Oi – oi – oi! Teerelän Ville löi puukolla – hän murhasi minun!"

      Mies kaatui portaille ja parvi kokoutui hänen ympärilleen; siihen jäi Joonaskin.

      Siunauksia, avuksihuutoja, itkua.

      Tappelu oli murhasanoman levittyä laannut.

      Nimismieskin saapui paikalle; kuoleva oli jo silloin vetänyt viimeisen henkäyksensä. Hiljaisuus, jota vähän aikaa takaperin olisi ollut vaikea mielessäkään kuvitella, vallitsi.

      "Onko tullut murha?" kysyi nimismies.

      "On", kuului useita vastauksia.

      Nimismies astui kiireesti portaille. Hänen muassaan tulleet miehet seurasivat.

      "Kuka on murhaaja?" kysyi hän katseltuaan kuollutta.

      Jotain suhistiin, mutta selvää vastausta ei kuulunut.

      "Kuka on tehnyt murhan?" Nimismiehen ääni oli nyt jo tiukempi.

      Joka taholta kuului epäröivää suhinaa; korvaan sattui useasti nimi:

      "Teerelän Ville".

      Nimismies tunsi nimen. Tiesi nyt myöskin, kuka oli murhan tekijä.

      Varmana tästä ja perustaen kysymyksen kuulemiinsa kuiskauksiin, kysyi hän:

      "No missä hän on?"

      "Tuolla porstuassa!" vastattiin useasta suusta, ja jokainen näytti olevan täydellisesti selvillä, kenestä oli kysymys.

      Nimismies astui porstuaan ja viittasi miehilleen, jotka seurasivat perässä.

      Teerelän Ville oli koko ajan seisonut porstuassa, hiljaa tuijottaen portaille. Vaan kun nimismies astui jalkansa kynnyksen yli, loikkasi Ville suutupaan ja näytti aikovan paeta avonaisen ikkunan kautta, mutta useita rivakoita käsiä tarttui samassa hänen niskaansa.

      "Mitä minusta tahdotte?" kyseli tuikeasti kiinniotettu, riuhtoen irralle päästäkseen.

      "Hiljaa!" Nimismies oli totinen. Villekin vaikeni. Ruununpalvelija otti taskustaan parin käsirautoja. Ville vaaleni yhä.

      "Tänne kätesi" kuului komento.

      "Mitä varten? En minä ole mitään tehnyt!"

      "Miksi pakoon aijot sinä kurja, jollei mikään omaatuntoasi paina?"

      "Mutta minä en ole syyllinen". Villen ääni oli hätäinen ja värisevä.

      Nimismiehen ääni oli vakavan juhlallinen, kun hän lausui, luoden silmäyksen ympärillä oleviin:

      "Se, joka teistä voi sanoa, että tämä on syytön tuohon murhaan, nostakoon ylös kätensä!"

      Jokaisen silmät lensivät uteliaasti ympäri huonetta, vaan yhtäkään kättä ei näkynyt ilmassa.

      Sanaakaan enään lausumatta, otti nimismies Villen kädet ja kytki ne.

      Ville ei vastustellut.

      "No viekää mihin tahdotte, ei tämä poika pelkää. Mutta murhaa en ole tehnyt".

      Ville koetti saada äänensä röyhkeämmäksi, mutta turhaan; – se tuli kuin maan alta, vienosti koleana ja värisevänä.

      Nimismies kääntyi poispäin.

      Jokaisen huomio oli tähän saakka ollut niin kiintyneenä edellisiin tapauksiin, että nyt vasta huomattiin Heikki, joka nurkassa voihkasi. Nimismies astui otsa rypyssä sinne.

      "Kuka on sinua lyönyt, – missä on haavasi?" nimismies uteli.

      Heikki käänsi vaivalla itseänsä ja viittasi kädellään Niemelän Joonaasen, joka sanatonna seisoi taampana.

      "Tuo", sanoi lyöty.

      Nimismies katsoi osotettuun suuntaan.

      "Häh – mitä – Joonasko?" hän kysyi ilmeisesti kummastuneena.

      "Nii-in".

      "Missä on sitten sinun haavasi?"

      Heikki osoitti takaraivoaan. Sitä tutkittiin, vaan haavaa ei siellä ollut; ainoastaan iso kuhmu.

      "Kuinka sinäkin, Joonas, teet tämmöisiä töitä ja tuletkaan tämmöisiin paikkoihin? Sinusta olen luullut toki parempaa".

      Sana ei tahtonut kulkea Joonaan suusta, kun hän sitä yritti. Kuitenkin se vihdoin onnistui niin, että hän selvitti mitä varten oli tullut ja mitä varten oli Heikkiä lyönyt.

      Heikin iskemä haava oli hyvin pieni, mutta se vuosi verta, vaikka sitä oli koetettu huivilla ympäri sitoa, ja se todisti puhujan puolesta. Moniaat näkijät todistivat selityksen oikeaksi. Mutta olipa niitäkin, jotka väittivät Joonaan syyttä tappeluun ryhtyneen. Väittely oli syntymäisillään, mutta nimismies sen lopetti murinaan.

      "Kuinkahan lieneekin", virkkoi nimismies vihdoin, "tämä asia täytyy tulla tarkemmin tutkituksi. – Joonas tulkoon vankivartijan luo". Harmaana kasvoiltaan kuulteli Joonas käskyä. Monen kasvoilla kuvastui hämmästys, sillä vähimmän kaikista olivat he Joonaan kiinnijoutumista osanneet aavistaa.

      "Pannaanko minut rautoihin?" kysyi Joonas kumealla äänellä, ja astui nimismiehen eteen.

      "Ei vielä ainakaan".

      Kysyjä siirtyi näköjään kiitollisena sivulle.

      Viimeisten tapausten aikana olivat tappelijat osanneet paeta paikalta niin tyyni, ettei ollut enää jälellä kuin muutamia. Vaan kun ei niidenkään päälle kuulunut mitään erinäistä syytöstä, jäivät he nimismieheltä rauhaan. Tyttöjä sekä kylästä kokoontuneita akkoja ja ukkoja oli paljon paikalla.

      "Kumma ettei täällä ole tehty useampia murhia!" ihmetteli nimismies kun hänelle kerrottiin tappelusta.

      "Kummapa kyllä, mutta pahimmilta saatiin jo päivällä puukot pois, СКАЧАТЬ