Syrjästäkatsojan tarina. Шарлотта Бронте

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ käyttää likaisinta likaisimmassa toimessa – viskaten sen luotaan kuin arvottoman hedelmän kuoren, kun mehu oli puserrettu pois – tiedän hänen olleen hyvin tarkka valitessaan puhdasta metallia siisteihin tarkoituksiin, ja kun kerran löytyi tahraton ja ruosteeton ase, antoi hän sille paljon arvoa ja säilytti sitä silkissä ja pumpulissa. Ja kuitenkin, voi sitä miestä tai naista, joka luotti häneen tuumankaan verran enemmän kuin mitä madamen hyöty vaati: hyöty oli madamen luonteen tärkein avain – hänen vaikuttimiensa pääjoustin – hänen elämänsä a ja o. Olen nähnyt vedottavan hänen tunteisiinsa ja hymyillyt itsekseni, puoleksi säälien puoleksi halveksien vetoajia. Sitä tietä ei kukaan saanut ääntään hänen kuuluvilleen eikä niillä keinoin horjuttanut hänen mieltään. Päinvastoin, yritys hellyttää hänen sydäntään oli varmin keino herättää hänen vastenmielisyytensä ja saada hänestä salainen vihollinen. Se todisti hänelle että hänellä ei ollut sydäntä hellytettävänä, se muistutti hänelle kohtaa missä hän oli kykenemätön ja kuollut. Missään ei ero hyvyyden ja hyväntekeväisyyden välillä käynyt niin selvästi ilmi kuin hänessä. Vaikka hän olikin kokonaan vailla myötätuntoa, oli hänellä riittävä määrä järkiperäistä hyväntahtoisuutta: hän oli erittäin altis antamaan apua ihmisille joita ei ollut koskaan nähnyt – mieluummin kuitenkin ihmisluokille kuin yksilöille. "Pour les pauvres"11 avasi hän kukkaronsa kernaasti – köyhältä hän piti sen säännöllisesti suljettuna. Ihmisystävällisiin tarkoituksiin koko laajan yhteiskunnan hyväksi hän antoi avustuksensa ilomielin, mutta ei ainoankaan yksityisen suru liikuttanut häntä, ei mikään kärsimyksen voima tai suuruus yhteen sydämeen keskitettynä kyennyt järkyttämään häntä. Ei Getsemanen tuska eikä kuolema Golgatalla olisi kyennyt pusertamaan kyyneliä hänen silmistään.

      Sanon sen vieläkin, madame oli hyvin suuri ja hyvin kyvykäs nainen. Koulu oli vain liian rajoitettu alue hänen voimilleen, hänen olisi pitänyt hallita kansakuntaa, hänen olisi pitänyt johtaa myrskyisää lainlaatijain kokousta. Kukaan ei olisi saanut häntä säikähtämään, kukaan ei olisi ärsyttänyt hänen hermojaan, saanut hänen kärsivällisyyttään loppumaan tai voittanut häntä viekkaudessa. Hän yksin olisi pystynyt ottamaan niskoilleen pääministerin ja poliisipäällikön velvollisuudet. Viisas, luja, viekas, salaperäinen, taitava, intohimoton, valpas ja tutkimaton, teräväpäinen ja tunteeton – sitä paitsi täysin säädyllinen – mitä muuta olisi voinut toivoa?

      Ymmärtäväinen lukija ei otaksune että minä kuukaudessa tai puolessa vuodessa keräsin hänestä ne tiedot, jotka tähän on tiivistetty. Ei! Ensiksi näin vain laajan ja kukoistavan oppilaitoksen kauniilta ulkopuoleltaan. Näin suuren talon täynnä terveitä vilkkaita tyttöjä, jotka kaikki olivat hyvissä vaatteissa, useat kauniita, ja jotka omaksuivat oppia ihmeen helpolla tavalla, ilman tuskallista ponnistusta ja hyödytöntä päänvaivaa. He eivät kenties edistyneet erikoisen nopeasti missään, kun kaikki kävi niin helposti, mutta aina he olivat toimessa eivätkä koskaan rasittuneita. Näin opettaja- ja opettajatarkunnan jolta kyllä vaadittiin aika paljon. Koska oppilaita koetettiin säästää, lankesi päätyö opettajien niskoille, mutta tehtävät oli järjestetty niin että toinen astui nopeasti toisen paikalle, missä vain työ oli ankaraa. Lyhyesti sanoen näin ulkomaisen koulun joka eloisuudessaan, vilkkaudessaan ja vaihtelevaisuudessaan oli viehättävä vastakohta monelle samanlaatuiselle laitokselle Englannissa.

      Talon takana oli avara puutarha, ja kesällä oppilaat miltei asuivat ulkona ruusupensaiden ja hedelmäpuiden keskellä. Kesäisinä iltapäivinä madame asettui istumaan suureen viiniköynnösten verhoamaan lehtimajaan ja kutsui oppilaat luokittain ympärilleen lukemaan ja ompelemaan. Sillä välin opettajat tulivat ja menivät pidettyään lyhyitä vilkkaita luentoja, pikemmin kuin oppitunteja, ja oppilaat tekivät muistiinpanoja tai olivat tekemättä – ihan miten halutti, sillä ehdolla että he jälkimmäisessä tapauksessa saivat jäljentää toveriensa muistiinpanot. Paitsi säännöllisiä kuukausilupia, aiheuttivat katoliset juhlat sarjan lupapäiviä pitkin vuotta, ja väliin kirkkaina kesäaamuina tai lauhkeina kesäiltoina vietiin oppilaat pitkälle kävelylle maaseudulle, eväinään vohveleita ja valkoviiniä tai rieskamaitoa ja ruisleipää tai vehnäkakkua ja kahvia. Kaikki tämä tuntui hyvin hauskalta, madame näytti olevan itse hyvyys, ja opettajat kävivät laatuun – pahempiakin olisivat voineet olla. Oppilaat olivat kenties hieman meluisia ja vallattomia, mutta terveitä ja iloisia.

      Sellainen oli näköala katsottuna etäisyyden tenhon läpi, mutta tuli aika jolloin välimatka oli minulta häipyvä – jolloin minut kutsuttiin alas lastenkamarin näkötornistani, josta siihen saakka olin tehnyt havaintojani, ja jolloin minut pakotettiin läheisempään vuorovaikutukseen Rue Fossetten pienen maailman kanssa.

      Eräänä päivänä istuin tapani mukaan yläkerrassa ja kuulustelin lasten englanninläksyä, samalla kääntäen erästä madamen silkkipukua, kun madame itse saapui huoneeseen, kasvoillaan hajamielinen, kovaa ajatustyötä osoittava ilme, joka hänellä väliin oli ja joka sai hänet näyttämään niin vähän ystävälliseltä. Hän vaipui vastapäätä olevaan nojatuoliin ja oli ääneti muutamia minuutteja. Désirée, vanhin tyttö, luki parhaillaan jotakin rouva Barbauldin pikku kyhäelmää, ja sitä mukaa kuin hän luki, panin hänet kääntämään lukemansa sujuvasti englannista ranskaksi, päästäkseni varmuuteen siitä että hän ymmärsi sen. Madame kuunteli.

      Äkkiä, ilman mitään esipuhetta tai johdatusta, hän sanoi miltei moittivassa sävyssä: "Meess, Englannissa olitte kotiopettajatar."

      "En, madame", sanoin hymyillen, "te erehdytte."

      "Onko tämä ensimmäinen yrityksenne opettajana – tämä yritys lasteni kanssa?"

      Vakuutin hänelle että niin oli. Taaskin hän vaikeni, mutta kun katsahdin ylös ottaessani neulan tyynystä, huomasin olevani tutkimuksen esineenä. Hän seurasi minua silmillään, hän näytti kääntelevän minua ympäri ajatuksissaan – mitaten kykyäni erästä tarkoitusta varten, punniten arvoani eräässä suunnitelmassa. Madame oli tätä ennen tarkastanut kaiken mitä minulla oli, ja uskon että hän katsoi tuntevansa minut läpikotaisin, mutta siitä päivästä alkaen noin kahden viikon ajan hän tutki minua uusin keinoin. Hän kuunteli lastenkamarin oven takana, kun olin sulkeutunut sinne lasten kanssa, hän seurasi varovaisen välimatkan päässä kun olin kävelyllä heidän kanssaan, hän hiipi kuuluvilleni milloin vain puiston tai bulevardin puut tarjosivat riittävän suojuksen. Kun tarkat ennakkotoimenpiteet siten oli suoritettu, otti hän askelen eteenpäin.

      Eräänä aamuna hän tuli luokseni äkkiarvaamatta ikään kuin kiireissään, ja sanoi joutuneensa pieneen pulaan. Herra Wilson, englanninopettaja, ei ollut saapunut tunnilleen, madame pelkäsi hänen sairastuneen, oppilaat odottivat luokassa eikä kukaan ollut antamassa heille opetusta. Olisiko minusta vastenmielistä tämän kerran antaa heille pieni sanelutunti, juuri sen verran ettei oppilaiden tarvinnut sanoa menettäneensä englannintuntiaan?

      "Luokallako, madame?" kysyin.

      "Niin luokalla, toisella osastolla."

      "Missä on kuusikymmentä oppilasta", sanoin minä, sillä tiesin lukumäärän, ja surkean pelkurimaisena kuten tapani oli vetäydyin laiskuuteeni kuin etana kuoreensa, ja päästäkseni tehtävästä sanoin tekosyyksi kykenemättömyyteni ja tottumattomuuteni. Jos minut olisi jätetty omiin hoteisiini, olisin epäilemättä päästänyt tämän tilaisuuden käsistäni. Haluttomana seikkailuihin ja vailla käytännöllisen kunnianhimon yllytystä olin valmis istumaan kaksikymmentä vuotta lastenkamarissa opettaen alaikäisille aapiskirjaa, kääntäen silkkipukuja ja ommellen lastenvaatteita. Eipä silti että mikään todellinen tyydytys olisi seurannut tuota mieletöntä alistuvaisuutta: työni ei viehättänyt taipumuksiani eikä kiinnittänyt mieltäni, mutta minusta tuntui suuriarvoiselta elää ilman raskaita huolia, olla vapaa sisäisistä vastoinkäymisistä, ja säästyminen ankarista kärsimyksistä oli lähin onnen muoto, jonka odotin saavani tuntea. СКАЧАТЬ