Syrjästäkatsojan tarina. Шарлотта Бронте

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ varten kuin niitä, joita ne nyt koristivat, myssyjä joiden reunukset olivat oikeata pitsiä, ja – pukuvaraston pääpykälä, taikakalu jonka avulla hän herätti jonkinlaista kunnioitusta koko talossa, lannisti opettajat ja palvelijat, joilla muuten oli taipumusta halveksia häntä, ja vaikutti madameen itseensä niin kauan kuin hänen leveät hartiansa kantoivat tuota majesteetillista verhoa – oikea intialainen hartiahuivi – "un véritable Cachemire", kuten madame Beck sekä kunnioittaen että ihmeissään sanoi. Olen aivan varma että ilman tätä "Cachemireä" hän ei olisi saanut jäädä oppilaitokseen edes kahdeksi päiväksi, mutta kiitos olkoon sen, ja yksin sen, hän jäi kuukaudeksi.

      Mutta kun rouva Sweeny sai kuulla että minä olin astuva hänen kenkiinsä, silloin hän vasta ilmaisi kantansa – silloin hän nousi madame Beckiä vastaan koko voimallaan – silloin hän ryntäsi kimppuuni koko keskitetyllä painollaan. Madame kantoi tämän kohtauksen ja koettelemuksen niin hyvin, niin stoalaisesti, etten minäkään häpeän vuoksi voinut suhtautua siihen muuten kuin tyynesti. Vain pieneksi hetkeksi madame poistui huoneesta: kymmenen minuuttia myöhemmin seisoi keskellämme poliisi. Rouva Sweeny tavaroineen siirrettiin pois. Koko kohtauksen aikana ei madamen otsa ollut kertaakaan rypistynyt – ei ainoakaan terävä sana ollut pujahtanut hänen huuliltaan.

      Tämä pieni pirteä erottamisjupakka oli kokonaan selvitetty ennen aamiaista: lähtökäsky annettu, poliisi kutsuttu, kapinoitsija karkotettu, lastenkamari savutettu ja puhdistettu, ikkunat avattu. Kaikki jäljet siististä rouva Sweenysta – aina hienoon tuoksuun ja alkoholinlemuun saakka, joka antoi niin selvän ja kohtalokkaan leiman hänen rikkomukselleen – poistettiin Rue Fossettelta: ja kaikki tämä, sanon minä, oli tapahtunut aikana joka kului siitä hetkestä, jolloin madame Beck aamuruskon jumalattaren tavoin ilmaantui huoneestaan, siihen asti jolloin hän kylmäverisesti istui kaatamaan itselleen ensimmäistä kahvikuppia.

      Puolipäivän tienoissa kutsuttiin minut pukemaan madamea. (Nähtävästi minusta oli tuleva jonkinlainen kotiopettajattaren ja kamarineidin välimuoto.) Puolipäivään saakka hän kummitteli ympäri taloa aamupuvussaan, huivi hartioilla ja pehmeät tohvelit jalassa. Mitähän englantilaisen koulun johtajatar arvelisi moisesta asusta?

      Hänen tukkansa kampaaminen sai minut hämilleni. Hänellä oli runsas kastanjanruskea tukka, jossa ei vielä näkynyt harmaata, vaikka hän olikin jo neljänkymmenen vuoden ikäinen. Nähdessään hämmennykseni hän sanoi: "Ettekö ollut kamarineitinä omassa maassanne?" Ja hän otti harjan kädestäni ja työnsi minut syrjään, ei kylläkään tylysti eikä halveksivasti, ja laittoi itse tukkansa. Muita pukuasioihin kuuluvia palveluksia suoritettaessa hän puoleksi määräsi, puoleksi auttoi minua, ilman vähintäkään huonon tuulen tai kärsimättömyyden merkkiä. Sivumennen sanoen tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin minua pyydettiin pukemaan häntä. Tästä lähtien tämä velvollisuus siirrettiin Rosinelle, ovenvartijattarelle.

      Pukeutuneena osoittautui madame Beck naiseksi joka oli vartaloltaan verrattain lyhyt ja lihava, mutta kuitenkin vielä omalla tavallaan viehkeä, so. viehkeys johtui ruumiinosien sopusuhtaisuudesta. Hänen ihonsa oli raikas ja verevä, ei liian punakka, silmät siniset ja kirkkaat, ja tumma silkkipuku sopi hänelle niinkuin vain ranskalainen ompelijatar saa puvun sopimaan. Hän oli hauskan, joskin hieman porvarillisen näköinen, ja porvarisnainenhan hän olikin. En tiedä mistä johtui se sopusointuisuus, joka täytti koko hänen olemuksensa, ja kuitenkin oli hänen kasvoissaan myös vastakohtaisuuksia: piirteet eivät suinkaan olleet sitä lajia kuin yleensä on totuttu näkemään noin häikäisevän raikkaan ja sileän hipiän yhteydessä, vaan niiden viivat olivat lujat, otsa oli korkea mutta kapea, siitä ilmeni kyvykkyyttä ja eräänlaista hyväntahtoisuutta, mutta ei laajakatseisuutta, eikä noista tyynistä ja valppaista silmistä koskaan säihkynyt sydämessä syttyvä tuli, eikä siitä tulvehtiva hellyys. Hänen suunsa oli kova, se saattoi olla tylykin, ja huulet olivat ohuet. Tunsin, että madame olisi kaikkea neroa ja herkkyyttä, arkuutta ja uskallusta kohtaan ollut hameisiin pukeutunut Minos.

      Ajan pitkään huomasin että hän hameissaan oli jotain muutakin. Hänen nimensä oli Modeste Maria Beck, o.s. Kint, mutta hänen nimensä olisi pitänyt olla Ignacia. Hän oli armelias nainen ja teki paljon hyvää. Lempeämpi ei voi olla kenenkään emännän valta. Minulle kerrottiin ettei hän koskaan nuhdellut edes tuota sietämätöntä rouva Sweenya, huolimatta hänen juopottelustaan, säännöttömyydestään ja laiminlyönneistään, mutta mrs. Sweenyn oli kuitenkin lähdettävä siinä hetkessä jolloin hänen lähtönsä katsottiin soveliaaksi. Minulle kerrottiin myös, ettei tämän laitoksen opettajista eikä opettajattarista koskaan löydetty mitään vikaa, ja kuitenkin sekä opettajat että opettajattaret vaihtuivat usein: he hävisivät ja toisia tuli tilalle – kukaan ei oikein voinut selittää kuinka.

      Koulu oli sekä sisä- että ulko-oppilaitos: ulko-oppilaiden luku nousi yli sadan, sisäoppilaita oli parinkymmenen verran. Madame mahtoi olla etevä johtajatarkyky; hän hallitsi näitä kaikkia, lisäksi neljää opettajaa, kahdeksaa opettajatarta, kuutta palvelijaa ja kolmea lasta, ja tuli sen ohella verrattoman hyvin toimeen oppilaiden vanhempien ja ystävien kanssa, ja kaikki tämä tapahtui ilman huomattavaa ponnistusta, ilman hälinää, väsymystä, kuumetta tai mitään liikanaisen kiihtymyksen oiretta. Toimessa hän oli aina, mutta harvoin kiireissään. Totta on että madamella oli oma keinonsa hoitaa ja pitää kunnossa tätä valtavaa koneistoa, ja aika sievä keino se olikin – lukija on jo saanut siitä näytteen tuossa pikku jutussa, kun madame käänsi nurin taskuni ja luki yksityiset muistiinpanoni. "Valvonta", "vakoilu" – siinä hänen tunnussanansa.

      Madame tiesi kuitenkin mitä rehellisyys on, ja piti siitä – so. kunhan se vain ei tyrkyttänyt kömpelöitä arvelujaan hänen tahtonsa ja etujensa tielle. Hän tunsi kunnioitusta Englantia kohtaan, ja mitä tulee englannittariin, ei hän tahtonut minkään muun maan naisia hoitamaan lapsiaan, jos se vain oli mahdollista.

      Usein iltasilla, häärittyään kaiken päivää joka puolella, vakoiltuaan ja otettuaan vastaan vakoojain tiedonantoja, hän tuli huoneeseeni otsassaan todellisen väsymyksen jäljet, ja istahti kuuntelemaan kun lapset lukivat pieniä rukouksiaan minulle englanninkielellä – nuo pikku katolilaiset saivat istua polvellani lukemassa Isämeidän-rukousta ja virttä joka alkaa sanoilla "Rakas Jeesus". Ja kun olin pannut lapset vuoteeseen, jäi hän puhelemaan kanssani (opin pian siksi paljon ranskaa että voin ymmärtää hänen puhettaan, vieläpä vastata siihen) Englannista ja englannittarista ja niistä syistä, jotka saivat hänet katsomaan heidän älyään korkeammaksi, rehellisyyttään varmemmaksi ja luotettavammaksi kuin muiden naisten. Hän osoitti usein erittäin hyvää järkeä, lausui usein erittäin terveitä mielipiteitä: hän näytti tietävän että tyttöjen pysyttäminen epäluuloisten rajojen sisällä, sokeassa tietämättömyydessä ja sellaisen kaitsennan alla, joka ei sallinut heidän hetkeksikään vetäytyä rauhaan omaan soppeensa, ei ollut paras keino kasvattaa heistä rehellisiä ja vaatimattomia naisia. Mutta hän väitti että jos mannermaan lasten kasvatuksessa yritettäisiin käyttää muita keinoja, siitä koituisi tuhoisia seurauksia; he kun olivat niin tottuneet rajoituksiinsa, että vapaus, miten tarkan valvonnan alla tahansa, ymmärrettäisiin väärin ja johtaisi harhaan. Hän selitti olevansa lopen kyllästynyt omiin keinoihinsa, mutta käyttää hänen niitä täytyi, ja keskusteltuaan kanssani, usein hienosti ja arvokkaasti, hän hiipi pois "hiljaisuuden-kengissään" ja liukui aaveen tavoin läpi talon, valvoen ja vakoillen kaikkialla, tirkistäen joka avaimenreiästä, kuunnellen joka oven takana.

      Loppujen lopuksi madamen järjestelmä ei ollut huono – sallittakoon minun olla oikeamielinen. Parempaa ei voisi ajatella kuin hänen toimenpiteensä oppilaiden ruumiillisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ketään ei rasitettu liiaksi, läksyt jaettiin hyvin ja tehtiin verrattoman helpoiksi lukijalle, oli vapaata aikaa huvitteluun ja tilaisuutta ruumiinharjoituksiin, mikä piti tytöt terveinä; ruokaa oli yllin kyllin, ja se oli hyvää: Rue Fossettella ei näkynyt kalpeita eikä näivettyneitä kasvoja. Madame ei koskaan vastahakoisesti antanut lupapäivää, hän myönsi runsaasti aikaa nukkumiseen, pukeutumiseen, pesemiseen ja syömiseen, hänen järjestelmänsä СКАЧАТЬ