Näin puhui Zarathustra. Фридрих Вильгельм Ницше

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ankarasti. Sinä tulit lähelle heitä ja kävit kuitenkin ohi: sitä he eivät anna sinulle milloinkaan anteeksi.

      Sinä nouset yläpuolelle heitä: mutta mitä korkeammalle kohoat, sitä pienemmäksi sinä käyt kateuden silmässä. Mutta lentävää vihataan eniten.

      Mitenkä te olisitte oikeamielisiä minua kohtaan! – tulee sinun sanoa – minä valitsen itselleni teidän vääryytenne minulle omistettuna osana.

      Vääryyttä ja saastaa he viskaavat yksinäisen perästä: mutta, veljeni, jos tahdot olla tähti, niin sinä et saa loistaa heille vähemmän senvuoksi!

      Ja kavahda itseäsi hyvistä ja vanhurskaista! He ristiinnaulitsevat mielellään ne, jotka löytävät itselleen oman hyveensä, – he vihaavat yksinäistä.

      Kavahda itseäsi myöskin pyhästä yksinkertaisuudesta! Kaikki on sille epäpyhää, mikä ei ole yksinkertaista; se leikkii myös kernaasti tulella – polttorovioiden tulella.

      Ja kavahda itseäsi myöskin rakkautesi hyökkäyksistä! Liian pian ojentaa yksinäinen kätensä vastaantulevalle.

      Usealle ihmiselle sinun ei tule antaa kättä, vaan ainoastaan käpälä: ja minä tahdon, että käpälässäsi olisi myös kynnet.

      Mutta pahin vihollisesi, jonka voit kohdata, olet sinä aina oleva itse itsellesi; luolissa ja metsissä sinä itse vaanit itseäsi.

      Yksinäinen, sinä kuljet tietä, joka johtaa itseesi! Ja itsesi ohi vie sinut tiesi ja ohi seitsemän perkeleesi!

      Kerettiläinen sinä olet oleva itsellesi ja noita ja tietäjä ja narri ja epäilijä ja pyhänrikkoinen ja konna.

      Polttaa sinun täytyy tahtoa itsesi omassa liekissäsi: mitenkä sinä mielisit tulla uudeksi, ellet ensin ole tullut tuhkaksi!

      Yksinäinen, sinä kuljet luovan tietä: jumalan sinä tahdot luoda itsellesi seitsemästä perkeleestäsi!

      Yksinänen, sinä kuljet rakastavan tietä: itseäsi sinä rakastat ja senvuoksi sinä halveksit itseäsi, kuten ainoastaan rakastavat halveksivat.

      Luoda tahtoo rakastava, koska hän halveksii! Mitä se tietää rakkaudesta, jonka ei täytynyt halveksia juuri sitä, mitä hän rakasti!

      Käy rakkautesi kanssa yksinäistymiseesi ja luomisesi kanssa, veljeni; ja vasta myöhään on oikeus ontuen seuraava sinua.

      Käy kyynelineni yksinäistymiseesi, veljeni. Minä rakastan sitä, joka tahtoo luoda itseään ylempää ja käy niin perikatoon. – Näin puhui Zarathustra.

      Vanhoista ja nuorista naisista

      Miksi hiivit niin arkana hämyssä, Zarathustra? Ja mitä pidät niin varovasti kätkössä viittasi alla?

      "Onko se aarre, jonka olet saanut lahjaksi? vai lapsi, joka on sinulle syntynyt? Vai käytkö nyt itse varkaitten teillä, sinä pahojen ystävä?" – Totisesti, veljeni! puhui Zarathustra, se on aarre, jonka olen saanut lahjaksi: pieni totuus se on, jota minä kannan.

      Mutta se on vallaton kuin pieni lapsi, ja ellen tuki sen suuta, niin se huutaa ylen äänekkäästi.

      Kun minä kuljin tänään yksin tietäni auringon laskun aikaan, niin tuli vastaani vanha nainen ja puhui näin sielulleni:

      "Paljon on Zarathustra puhunut meille naisillekin, mutta milloinkaan hän ei puhunut meille naisesta."

      Ja minä vastasin hänelle: "naisesta tulee puhua ainoastaan miehille."

      "Puhu minullekin naisesta, hän sanoi; olen kyllin vanha unhoittamaan sen heti jälleen."

      Ja minä noudatin tuon vanhan naisen mieltä ja puhuin näin hänelle:

      Naisessa on kaikki arvoitusta, ja kaikella, mitä naisessa on, on yksi ainoa selitys: sen nimi on raskaus.

      Mies on naiselle välikappale: päämaali on aina lapsi. Mutta mitä on nainen miehelle?

      Kahta tahtoo oikea mies: vaaraa ja leikkiä. Siksi hän tahtoo naista, vaarallisinta leikkikalua.

      Mies on kasvatettava sotaan ja nainen soturin virvoitukseksi: kaikki muu on hulluutta.

      Liian makeita hedelmiä – niistä ei soturi pidä. Senvuoksi hän pitää naisesta; karvas on suloisinkin nainen.

      Paremmin kuin yksikään mies ymmärtää nainen lapsia, mutta mies on lapsellisempi kuin nainen.

      Oikeassa miehessä piilee lapsi. Ylös naiset, niinpä löytäkää lapsi miehessä!

      Leikkikalu olkoon nainen, puhdas ja hieno, jalokiven kaltainen, sen maailman hyveitten kirkastama, jota ei vielä ole.

      Tähden säde loistakoon rakkaudessanne! Toiveenne olkoon: "kunpa synnyttäisin yli-ihmisen!"

      Olkoon rakkaudessanne urhoollisuutta! Käykää rakkaudellanne sen kimppuun, mikä teitä peloittaa.

      Olkoon rakkaudessanne teidän kunnianne! Vähän ymmärtää nainen muutoin kunniasta. Mutta tämä olkoon teidän kunnianne: rakastaa alati enemmän kuin teitä rakastetaan, eikä milloinkaan olla toisena.

      Mies peljätköön naista silloinkuin tämä rakastaa: silloin hän panee kaikki alttiiksi, ja kaikki muu on hänelle arvotonta.

      Mies peljätköön naista silloinkuin tämä vihaa: sillä mies on sielunsa pohjasta ainoastaan paha, mutta nainen alhainen.

      Ketä nainen vihaa eniten? – Näin puhui rauta magnetille: "minä vihaan sinua eniten, koska sinä vedät, mutta et ole kyllin vahva vetämään luoksesi."

      Miehen onni on: minä tahdon. Naisen onni on: hän tahtoo.

      "Katso, juuri nyt tuli maailma täydelliseksi!" – näin ajattelee jokainen nainen, kun hän tottelee täydestä rakkaudesta.

      Ja totella täytyy naisen ja löytää syvyys pintaansa. Pintaa on naisen mieli, liikkuva ja rauhaton kalvo matalan veden yllä.

      Mutta miehen mieli on syvä, sen virta kohisee maanalaisissa kuiluissa: nainen aavistaa hänen voimansa, mutta ei ymmärrä sitä. – Silloin vanha nainen vastasi minulle: "Paljon kaunista on Zarathustra puhunut ja vallankin niille, jotka sellaiseen ovat kyllin nuoria.

      "Kummallista on, vähän tuntee Zarathustra naisia, ja kuitenkin hän on oikeassa puhuessaan heistä! Johtuuko se siitä, ettei naisessa ole mikään mahdotonta?

      "Ja nyt ota kiitokseksi pieni totuus! Minä toki olen kyllin vanha sanoakseni sen!

      "Kääri se ja tuki sen suu: muutoin se huutaa liian äänekkäästi, tuo pieni totuus."

      "Anna minulle, nainen, pieni totuutesi!" sanoin minä. Ja näin puhui vanha nainen:

      "Sinä menet naisten luo? Älä unhoita ruoskaa!" – Näin puhui Zarathustra.

      Käärmeenpuremasta

      Eräänä päivänä oli Zarathustra nukkunut viikunapuun alle, sillä ilma oli helteinen, ja käsivartensa hän oli laskenut kasvoilleen. Silloin tuli kyykäärme ja puri häntä kaulaan, niin että Zarathustra kirkaisi tuskasta. Kun hän oli ottanut käsivarren СКАЧАТЬ