Näin puhui Zarathustra. Фридрих Вильгельм Ницше

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ on erakolle ystävä kolmas: kolmas on koho, joka estää keskustelun noiden kahden välillä vajoamasta syvyyteen.

      Oi, liian paljon syvyyksiä on kaikille erakoille. Siksi he niin kaipaavat ystävää ja hänen korkeuttaan.

      Meidän uskomme toisiin ilmaisee, missä mielellämme uskoisimme itseemme. Meidän kaipuumme ystävään on ilmiantajamme.

      Ja usein tahdotaan rakkaudella vain sivuuttaa kateus. Ja usein hyökätään kimppuun ja hankitaan vihollinen, jotta oma alttius hyökkäyksille pysyisi salassa.

      "Ole ainakin viholliseni!" – niin puhuu todellinen kunnioitus, se, joka ei uskalla pyytää ystävyyttä.

      Jos tahdotaan omistaa ystävä, niin täytyy myöskin tahtoa käydä sotaa hänen puolestaan: ja käydäkseen sotaa, täytyy myös osata olla vihollinen.

      Ystävässään tulee myöskin vihollista kunnioittaa. Voitko lähestyä ystävääsi häneen liittymättä?

      Ystävässään tulee omistaa parhain vihollisensa. Sinun tulee olla sydämelläsi häntä lähinnä, kun häntä vastustat.

      Sinä et tahdo ystäväsi edessä kantaa mitään pukua? Ystäväsi kunnia se on oleva, että annat itsesi hänelle sellaisena kuin olet? Mutta hän toivottaa sinut senvuoksi hiiteen!

      Ken ei tee itsestään mitään salaisuutta, hän nostaa pahaa verta: niin suuresti teillä on syytä pelätä alastomuutta! Niin, jos te olisitte jumalia, silloin te saisitte hävetä vaatteitanne!

      Sinä et voi kyllin kauniiksi itseäsi ystävällesi koristaa: sillä sinun tulee olla hänelle nuoli ja kaipuu yli-ihmiseen.

      Joko olet nähnyt ystäväsi nukkuvan, – niin että olisit huomannut, minkä näköinen hän on? Millaiset toki muutoin ovat ystäväsi kasvot? Omat kasvosi ne ovat karkeassa ja puutteellisessa kuvastimessa.

      Joko olet nähnyt ystäväsi nukkuvan? Eikö sinua kauhistuttanut, että ystäväsi on sen näköinen? Oi, ystäväni, ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi.

      Ymmärtämisessä ja vaikenemisessa on ystävä oleva mestari: et sinä kaikkea saa tahtoa nähdä. Sinun unesi on ilmaiseva, mitä ystäväsi valveillaan tekee.

      Ymmärtäminen olkoon säälisi: jotta ensin saisit tietää, tahtooko ystäväsi sääliä. Ehkä hän rakastaa sinussa murtumatonta silmää ja iäisyyskatsetta.

      Sääli ystävää kohtaan kätkeytyköön kovaan kuoreen, hampaan olet katkaiseva sitä purressasi. Niin on sillä oleva hienoutensa ja sulonsa.

      Oletko puhdas ilma ja yksinäisyys ja leipä ja lääke ystävällesi? Moni ei saata katkoa omia kahleitaan ja kuitenkin hän on ystävälleen vapauttaja.

      Oletko sinä orja? Silloin et voi olla ystävä. Oletko tyranni? Silloin sinulla ei voi olla ystäviä.

      Liian kauan on naisessa ollut orja ja tyranni kätkeytyneenä. Sentähden nainen ei ole vielä ystävyyteen mahdollinen: hän tuntee ainoastaan rakkauden.

      Naisen rakkaudessa on vääryyttä ja sokeutta kaikkea sitä kohtaan, mitä hän ei rakasta. Ja naisen ymmärtäväisessäkin rakkaudessa on yhä vielä hyökkäystä ja salamaa ja yötä valon rinnalla.

      Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen: kissoja ovat naiset yhä vielä ja lintuja. Tai, parhaimmassa tapauksessa, lehmiä.

      Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen. Mutta sanokaa minulle, miehet, kuka sitten teistä on ystävyyteen mahdollinen?

      Voi teidän viheliäisyyttänne, te miehet, ja teidän sielunne itaruutta! Niin paljon kuin te annatte ystävälle, sen tahdon minä antaa viholliselleni, enkä ole siitä tuleva köyhemmäksi.

      Toveruutta on olemassa: kunpa olisi olemassa ystävyyttä! – Näin puhui Zarathustra.

      Tuhannesta ja yhdestä päämaalista

      Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: niin hän löysi monen kansan hyvän ja pahan. Mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin hyvän ja pahan.

      Elää ei voisi yksikään kansa, joka ei ensin arvoja arvioisi; mutta jos se tahtoo itseään säilyttää, niin se ei saa arvioida kuten naapuri arvioi.

      Paljon on sellaista, jota toinen kansa kutsui hyväksi ja toinen häväistykseksi ja pilkaksi: niin minä havaitsin sen olevan. Paljon on sellaista, jota havaitsin täällä kutsuttavan pahaksi ja tuolla kunnian purppuralla koristettavan.

      Milloinkaan ei naapuri ymmärtänyt naapuriaan: alati hänen sielunsa ihmetteli naapurin harhaluuloja ja pahuutta.

      Hyvyyksien taulu riippuu jokaisen kansan yllä. Katso, se on sen voittojen taulu; katso, se on ääni sen tahdosta valtaan.

      Ylistettävää on, mitä se pitää vaikeana; mikä välttämätöntä on ja vaikeata, se on hyvää; ja mikä korkeimmasta hädästä vielä vapauttaa, tuo harvinainen, vaikein, – sitä se ylistää pyhäksi.

      Mikä aiheuttaa sen, että se hallitsee ja voittaa ja loistaa, naapurinsa peloksi ja kateudeksi: sitä se pitää korkeana, ensimäisenä, määräävänä, kaikkien asiain ajatuksena.

      Totisesti, veljeni, jos sinä ensin olet oppinut tuntemaan jonkun kansan hädän ja maan ja taivaan ja naapurin: niin sinä arvaat kaiketi sen voittojen lain, ja miksi se näitä portaita myöten toiveeseensa kohoaa.

      "Alati tulee sinun olla ensimäinen ja kaikkia muita etevämpi: ketään ei tule sinun kateellisen sielusi rakastaa, paitsi ystävää" – tämä sai kreikkalaisen sielun värisemään: niin hän kulki polkuaan suuruuteen.

      "Puhua totta ja taitavasti käyttää jousta ja nuolta" – niin ajatteli se kansa suloisesti ja samalla raskaasti, mistä nimeni johtuu – nimi, joka on minulle suloinen ja samalla raskas.

      "Kunnioittaa isää ja äitiä ja aina sielun syvimmästä saakka noutaa heidän mieltään": tämän voiton taulun ripusti eräs toinen kansa ylitsensä ja tuli mahtavaksi ja ikuiseksi senkautta.

      "Osottaa uskollisuutta ja uskollisuuden tähden panna alttiiksi kunnia ja veri pahoissa ja arveluttavissakin asioissa": tällä opilla voitti eräs toinen kansa itsensä, ja näin itsensä voittaen se tuli korkeista toiveista raskaaksi.

      Totisesti ihmiset ovat antaneet itselleen kaiken hyvänsä ja pahansa. Totisesti, he eivät sitä ottaneet, he eivät sitä löytäneet, ei se pudonnut heille alas äänenä taivaasta.

      Arvon asetti ihminen ensin asioihin säilyttääkseen itsensä, – hän loi ensin asian tarkoituksen, ihmistarkoituksen! Senvuoksi hän on antanut itselleen nimen "ihminen", se on: arvioiva.

      Arvioiminen on luomista: kuulkaa se, te luovat! Arvioiminen itse on kaikkien arvioitujen asiain aarre ja koru.

      Vasta arvioimisen kautta on olemassa arvoa: ja ilman arvioimista olisi olemassaolon pähkinä ontto. Kuulkaa se, te luovat!

      Arvojen muutos, – se on luovien muutosta. Alati se hävittää, jonka täytyy olla luova.

      Luovia olivat ensin kansat ja vasta myöhään yksityiset; totisesti, yksityinen itse on vielä nuorin luominen.

      Kerran kansat ripustivat taulun hyvästä СКАЧАТЬ