Näin puhui Zarathustra. Фридрих Вильгельм Ницше

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ole kateellinen noille ehdottomille ja tungettelevaisille, sinä totuuden rakastaja! Ei totuus tarttunut vielä milloinkaan ehdottoman käsivarteen.

      Näiden äkillisten tähden käy takaisin varmuuteesi: ainoastaan torilla käydään kimppuun myöntöä tai kieltoa kysymällä.

      Hitaita ovat kaikkien syvien kaivojen elämykset: kauan täytyy heidän odottaa ennenkuin tietävät, mitä heidän syvyyteensä putosi.

      Toria ja mainetta pakenee kaikki suuri: kaukana turulta ja maineesta asuivat ammoisista ajoista uusien arvojen keksijät.

      Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi: minä näen sinut myrkyllisten kärpästen pistämänä. Pakene sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa!

      Pakene yksinäisyyteesi! Sinä elit liian lähellä pieniä ja viheliäisiä. Pakene heidän näkymätöntä kostoaan! Sinua kohtaan he eivät ole mitään muuta kuin kostoa.

      Älä kohota enää kättä heitä vastaan! Lukemattomat he ovat, eikä sinun tehtäväsi ole olla kärpäsläpsänä.

      Lukemattomat nuo pienet ja viheliäiset ovat; ja monen ylvään rakennuksen veivät pelkät sadepisarat ja rikkaruohot perikatoon.

      Sinä et ole mikään kivi, mutta monet pisarat ovat tehneet sinut jo ontoksi. Halkeava sinä olet kerran ja rapeutuva monista pisaroista.

      Myrkyllisten kärpästen uuvuttamana minä näen sinut, verille raavittuna näen sinut sadasta kohden; ja sinun ylpeytesi ei tahdo edes suuttua.

      Verta tahtoivat he sinusta kaikessa viattomuudessa, verta himoitsevat heidän verettömät sielunsa – ja he pistävät senvuoksi kaikessa viattomuudessa.

      Mutta sinä syvä, sinä kärsit liian syvästi pienistäkin haavoista; ja ennenkuin vielä olit parantunut, matoivat jo samat myrkkymatelijat jälleen kätesi yli.

      Liian ylpeä sinä olet surmaamaan näitä herkuttelijoita. Mutta ole varuillasi, ettei kohtaloksesi tule kantaa kaikkea niiden myrkyllistä vääryyttä!

      Ylistykselläänkin he surisevat ympärilläsi: tungettelevaisuutta on heidän ylistyksensä. He tahtovat ihosi ja veresi läheisyyttä.

      He imartelevat sinua kuin jumalaa tai perkelettä; he vinkuvat edessäsi kuten jumalan tai perkeleen edessä. Mitä siitä? Imartelijoita he ovat ja vinkujia, eivätkä sen enempää.

      Usein tekeytyvät he myös sinulle rakastettaviksi. Mutta se oli alati pelkurien viisautta. Niin, pelkurit ovat viisaita!

      He mietiskelevät sinusta paljon ahtaalla sielullaan, arveluttava sinä olet heille alati. Kaikki, josta paljon mietiskellään, käy arveluttavaksi.

      He rankaisevat sinua kaikista hyveistäsi. Perinpohjin he antavat sinulle anteeksi vain – hairahduksesi.

      Koska olet lempeä ja mieleltäsi hurskas, niin sinä sanot: "viattomia he ovat pieneen olemassaoloonsa." Mutta heidän ahdas sielunsa ajattelee: "Rikosta on kaikki suuri olemassaolo."

      Silloinkin kun olet heille lempeä, tuntevat he, että heitä halveksit; ja he palkitsevat sinulle hyväntyösi tekemällä sinulle salassa pahaa.

      Sinun sanaton ylpeytesi on heille aina vastenmielistä; he riemuitsevat, jos sinä kerran olet kyllin vaatimaton ollaksesi turhamainen.

      Sen, mistä ihmisessä pääsemme tietoon, sen viritämme hänessä myös tuleen. Niinpä kavahda itseäsi pienistä!

      Sinun edessäsi he tuntevat itsensä pieniksi, ja heidän alhaisuutensa kiiluu ja hehkuu sinua vastaan näkymättömässä kostossa.

      Etkö huomannut, miten usein he kävivät äänettömiksi, kun astuit heidän joukkoonsa, ja miten heidän voimansa jätti heidät kuin savu sammuvan tulen?

      Niin, ystäväni, lähimmäistesi paha omatunto sinä olet: sillä he eivät ole sinun arvoisiasi. Siksi he vihaavat sinua ja imisivät mielellään sinun vertasi.

      Sinun lähimmäisesi tulevat aina olemaan myrkyllisiä kärpäsiä; sen, mikä suurta on sinussa, – sen juuri täytyy tehdä heidät myrkyllisemmiksi ja yhä kärpäsmäisemmiksi.

      Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi ja sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa! Ei ole sinun tehtäväsi olla kärpäsläpsänä. – Näin puhui Zarathustra.

      Siveydestä

      Minä rakastan metsää. Kaupungeissa on inhoittavaa elää: siellä on liian paljon kiimaisia.

      Eikö ole parempi joutua murhamiehen käsiin kuin kiimaisen naisen uniin?

      Mutta katsokaa toki noita miehiä: heidän silmänsä sen sanoo – he eivät tiedä mitään parempaa maan päällä kuin maata naisen vieressä.

      Liejua on heidän sielunsa pohjassa; ja voi, jos heidän liejullaan on vielä henkikin!

      Kunpa edes olisitte täydellisiä kuin eläimet! Mutta eläimeen kuuluu viattomuus.

      Neuvonko minä teitä kuolettamaan aistejanne? Minä neuvon teitä aistien viattomuuteen.

      Neuvonko minä teitä siveyteen? Siveys on muutamilla hyve, mutta monilla miltei pahe.

      Nämä tosin pidättäytyvät: mutta narttu aistillisuus vilkuu kateellisesta kaikesta, mitä he tekevät.

      Vielä heidän hyveittensä huipullekin ja aina lämmöttömään henkeenkin saakka seuraa heitä tämä eläin ja sen rauhattomuus.

      Ja miten nöyrästi narttu aistillisuus osaa kerjätä itselleen hiukkasen henkeä, kun lihapala siltä kielletään.

      Te rakastatte murhenäytelmiä ja kaikkea, mikä sydäntä järkyttää?

      Mutta minä olen epäluuloinen narttuanne kohtaan.

      Teillä on liian julmat silmät ja himokkaasti te etsitte katseillanne kärsiviä. Eikö ole vain teidän hekumanne pukeutunut valhepukuun nimittäen itsensä sääliksi?

      Ja tämän vertauksen annan myös teille: useat, jotka tahtoivat ajaa ulos perkeleensä, menivät silloin itse sikoihin.

      Kenestä siveys tuntuu raskaalta, häntä on neuvottava jättämään se: ettei se tulisi tieksi helvettiin – se on sielun liejuksi ja kiimaksi.

      Puhunko likaisista asioista? Se ei ole minulle pahinta.

      Ei astu tietäväinen vastenmielisesti totuuden veteen jos se on likaista, vaan jos se on matalaa.

      Totisesti, sellaisia on, jotka ovat siveellisiä perinpohjin: he ovat sydämeltään lempeämpiä, he nauravat mieluummin ja useammin kuin te.

      He nauravat siveydellekin ja kysyvät: "mitä on siveys!

      "Eikö siveys ole hulluutta? Mutta tämä hulluus tuli luoksemme emmekä me hänen luokseen.

      "Me tarjosimme tälle vieraalle majan ja sydämen: nyt hän asuu luonamme, – viipyköön hän niin kauan kuin häntä haluttaa!"

      Näin puhui Zarathustra.

      Ystävästä

      "Alati СКАЧАТЬ