Näin puhui Zarathustra. Фридрих Вильгельм Ницше

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ viekas Minä, tuo lemmetön, joka tahtoo hyötyään monen hyödyssä: se ei ole lauman alkuperä, vaan sen perikato.

      Rakastavaisia ne olivat alati ja luovia, ne loivat hyvän ja pahan.

      Rakkauden tuli hehkuu kaikkien hyveiden nimessä ja vihan tuli.

      Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin rakastavaisten teot: "hyvä" ja "paha" on niiden nimi.

      Totisesti, hirviö on tämän ylistämisen ja moittimisen valta. Sanokaa minulle, veljet, kuka sen lannistaa? Sanokaa, kuka heittää kahleen tämän eläimen tuhannelle niskalle?

      Tuhannen päämaalia oli tähän saakka olemassa, sillä olemassa oli tuhannen kansaa. Vain kahle noilta tuhannelta niskalta puuttuu vielä, se ainoa päämaali puuttuu. Vielä ei ihmiskunnalla ole mitään päämaalia.

      Mutta sanokaa minulle veljeni: jos päämaali vielä puuttuu ihmiskunnalta, eikö silloin puutu myös – vielä itse ihmiskuntaa? – Näin puhui Zarathustra.

      Lähimmäisenrakkaudesta

      Te tungeskelette lähimmäisen ympärillä ja teillä on kauniita sanoja siitä. Mutta minä sanon teille: teidän lähimmäisenrakkautenne on teidän viheliäinen rakkautenne omaan itseenne.

      Te pakenette itseänne lähimmäisen luo ja tahtoisitte tehdä siitä itsellenne hyveen: mutta minä ymmärrän teidän "epäitsekkäisyytenne".

      Sinä on vanhempi kuin Minä; Sinä on julistettu pyhäksi, mutta ei vielä Minä: niin tungeskelee ihminen lähimmäisen luo.

      Neuvonko minä teitä lähimmäisenrakkauteen? Pikemmin neuvon teitä pakenemaan lähimmäistä ja rakastamaan kaukaisinta.

      Korkeampaa kuin rakkaus lähimmäiseen on rakkaus kaukaisimpaan ja tulevaiseen; korkeampaa vielä kuin rakkaus ihmiseen on minusta rakkaus asioihin ja haamuihin.

      Tuo haamu, joka edessäsi kiitää, veljeni, on sinua kauniimpi; miksi et anna sille lihaasi ja luitasi? Mutta sinä pelkäät ja juokset lähimmäisesi luo.

      Te ette siedä omaa itseänne ettekä rakasta kyllin itseänne: nyt te tahdotte vietellä lähimmäistä rakkauteen ja kullata itseänne hänen erhetyksellään.

      Minä tahtoisin, että te olisitte väsyneitä kaikenlaisiin lähimmäisiin ja lähimmäisten naapureihin; niin täytyisi teidän itsestänne luoda ystävänne ja hänen tulviva sydämensä.

      Te kutsutte todistajan, kun tahdotte puhua hyvää itsestänne; ja kun te olette houkutelleet hänet uskomaan hyvää itsestänne; niin te itse ajattelette hyvää itsestänne. Ei ainoastaan se valhettele, joka puhuu vasten tietoaan, vaan se vasta oikein valhettelee, joka puhuu vasten tietämättömyyttään. Ja niin te puhutte itsestänne seurustelussa ja petätte valheellanne naapuria.

      Näin puhuu narri: "seurustelu ihmisten kanssa pilaa luonteen, vallankin ellei sitä ole."

      Toinen menee naapurin luo, koska hän etsii itseään, ja toinen, koska hän tahtoo kadottaa itsensä. Teidän kehno rakkautenne omaan itseenne tekee teille yksinäisyydestä vankilan.

      Kaukaisemmat ne ovat, jotka rakkautenne lähimmäiseen maksavat; ja kussa vain teitä viisi kokoontuu, siellä kuudennen aina täytyy kuolla.

      Minä en rakasta myöskään teidän juhlianne: liian monta näyttelijää minä havaitsin niissä, ja katselijatkin käyttäytyivät usein kuin näyttelijät.

      Minä en julista teille lähimmäistä, vaan ystävän. Ystävä olkoon teille maan juhla ja aavistus yli-ihmisestä.

      Minä julistan teille ystävän ja hänen tulvivan sydämensä. Mutta täytyy ymmärtää olla sieni, jos tahtoo saada omakseen tulvivien sydänten rakkauden.

      Minä julistan teille ystävän, jossa maailma on valmiina, hyvän malja, – luovan ystävän, jolla alati on valmis maailma antaa lahjaksi.

      Ja kuten maailma häneltä vyöryi kappaleiksi, vyöryy se hänelle jälleen kehiä tehden kokonaiseksi, kuten hyvän synty pahasta, kuten tarkoituksen synty sattumasta.

      Tulevaisuus ja kaukaisin olkoon syysi nykyisyyteesi: ystävässäsi tulee sinun yli-ihmistä syynäsi rakastaa.

      Veljeni, lähimmäistä minä en neuvo teitä rakastamaan: minä neuvon teitä rakastamaan kaukaisinta. – Näin puhui Zarathustra.

      Luovan teistä

      Tahdotko, veljeni, käydä yksinäisyyteen? Tahdotko etsiä tien itseesi?

      Viivy vielä hetkinen ja kuuntele minua.

      "Ken etsii, hän joutuu helposti itse hukkaan. Kaikki yksinäisyys on rikosta": näin puhuu lauma. Ja sinä kuuluit kauan laumaan.

      Lauman ääni on sinussakin vielä kaikuva. Ja kun sanot: "minulla ei ole enää yhteistä omaatuntoa teidän kanssanne", niin se on oleva valitus ja tuska.

      Katso, itse tämän tuskan synnytti tuo yhteinen omatunto, ja tuon omantunnon viimeinen kimallus hehkuu vielä murheessasi.

      Mutta sinä tahdot kulkea murheesi tietä, joka on tie itseesi? Niinpä näytä minulle oikeutesi ja voimasi siihen!

      Oletko sinä uusi voima ja uusi oikeus? Ensimäinen liikunto? Itsestään pyörivä pyörä? Voitko pakottaa tähdetkin itseäsi kiertämään?

      Oi, niin paljon on olemassa himoa korkeuteen! Kunnianhimoisten kouristuksia on niin monessa! Näytä minulle, ettet ole yksi noista himokkaista ja kunnianjanoisista!

      Oi, niin monta suurta ajatusta on olemassa, jotka eivät saa muuta aikaan kuin palkeet: ne paisuttavat ja tekevät tyhjemmiksi.

      Vapaaksi sinä kutsut itseäsi? Sinun hallitsevan ajatuksesi minä tahdon kuulla, enkä sitä, että olet pelastunut ikeestä.

      Oletko sellainen, jolla oli oikeus pelastua ikeestä? On olemassa monia, jotka viskasivat pois viimeisen arvonsa, viskatessaan pois orjuutensa.

      Vapaa mistä? Mitä koskee se Zarathustraan? Mutta selvästi tulee sinun silmäsi julistaa: vapaa mihinkä?

      Voitko sinä antaa itsellesi pahasi ja hyväsi ja ripustaa tahtosi laiksi ylitsesi? Voitko olla oma tuomarisi ja lakisi toimeenpanija?

      Peljättävää on olla kahdenkesken oman lakinsa tuomarin ja toimeenpanijan kanssa. Näin singotaan tähti ulos autioon avaruuteen ja yksinäisyyden jäiseen henkäilyyn.

      Tänään sinä kärsit vielä monista, sinä yksinäinen: tänään on sinulla vielä rohkeutesi kokonaan ja toiveesi.

      Mutta kerran on yksinäisyytesi tekevä sinut väsyneeksi, kerran on ylpeytesi taipuva ja rohkeutesi lannistuva. Huutava olet sinä kerran: "minä olen yksin!"

      Kerran et ole enää näkevä korkeatasi ja matalasi olet näkevä liian läheltä; ylhäinenkin itsessäsi on sinua peloittava kuin kummitus. Huutava sinä olet kerran: "Kaikki on petosta!"

      On olemassa tunteita, jotka tahtovat surmata yksinäisen; ellei se heille onnistu, no niin, silloin heidän itsensä täytyy kuolla! Mutta voitko sinä olla murhaaja?

      Tunnetko, СКАЧАТЬ