Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ovat vain huomioita, sire, ja jokainen upseeri tekisi samanlaisia."

      "Koko kohtaus esiintyy selvänä, kun vain kuuntelee teitä."

      "Minä olen sen todellakin pannut uudestaan kokoon mielikuvituksessani; pikku poikkeuksia tietysti sattuu."

      "Palatkaamme nyt ratsuttomaan taistelijaan. Sanoitte hänen syöksyneen vihollistansa vastaan sillaikaa kun tämä uudestaan panosti pistooliaan?"

      "Niin; mutta juuri hänen tähdätessään toinen laukaisikin."

      "Ohoo", äännähti kuningas, "ja se osui?"

      "Osui kamalasti, sire. Ratsunsa menettänyt kaatui kasvoilleen, edettyään kolme horjuvaa askelta."

      "Mihin häntä sattui?"

      "Kahteen kohtaan: ensiksi oikeaan käteen, ja sitten sama luoti haavoitti häntä rintaan."

      "Mutta miten voitte arvata tuon?" kysyi kuningas ihmetellen ja ihaillen.

      "No, pistoolinperä oli aivan veressä, ja siinä näkyi luodin jälki ja kappaleita murskaantuneesta latasimesta. Haavoittunut siis kaikesta päättäen menetti nimettömän ja pikkusormen."

      "Käden suhteen kyllä myönnän teidän olevan oikeassa, mutta rinta?"

      "Sire, oli kaksi verilätäkköä puolenkolmatta jalan päässä toistaan. Toisen lätäkön luona oli kouristunut käsi raastanut ruohoa, toisen vieressä oli nurmi vain lakoutunut ruumiin painosta."

      "De Guiche-parka!" huudahti kuningas.

      "Vai niin, se oli herra de Guiche?" sanoi muskettisoturi tyynesti. "Sitä aavistinkin, mutta en rohjennut siitä mainita teidän majesteetillenne."

      "Ja miten sitä aavistitte?"

      "Olin tuntenut Grammontien vaakunan pistoolikoteloissa, jotka oli kiinnitetty kuolleen hevosen satulaan."

      "Ja luuletteko, että hän on pahasti haavoittunut?"

      "Hyvin pahasti, koska hän heti kaatui, jääden pitkäksi aikaa samalle paikalle. Kuitenkin hän kykeni kävelemään, lähtiessään sieltä kahden ystävän tukemana."

      "Oletteko siis tavannut hänet palatessanne?"

      "En, mutta olen keksinyt kolmen miehen jäljet: oikean- ja vasemmanpuolinen astuivat keveästi, mutta keskimmäinen kulki raskaasti. Sitäpaitsi hänen askeltensa jäljissä oli veripilkkuja."

      "Nyt, monsieur, kun olette niin hyvin nähnyt taistelun, että ainoakaan yksityiskohta ei ole teiltä jäänyt huomaamatta, sanokaa minulle pari sanaa de Guichen vastustajasta."

      "Kah, sire, minä en tunne häntä."

      "Mutta tehän näette kaikki niin hyvin."

      "Niin, sire", vastasi d'Artagnan, "minä näen kaikki. Mutta minä en sano kaikkea, mitä näen, ja koska se miesparka on päässyt pakosalle, niin sallikoon teidän majesteettinne minun sanoa teille, että minä en häntä anna ilmi."

      "Mutta, monsieur, onhan kaksintaisteluun ryhtyminen rikollinen teko."

      "Ei minusta, sire", virkkoi d'Artagnan kylmästi.

      "Monsieur", kiihtyi kuningas, "tiedättekö mitä puhutte?"

      "Täydellisesti, sire; mutta mies, joka taistelee hyvin, on minun silmissäni, nähkääs, kunnon mies. Se on minun mielipiteeni. Te saatatte ajatella toisin, se on luonnollista; te olette valtias."

      "Herra d'Artagnan, minä olen kuitenkin käskenyt…"

      D'Artagnan keskeytti kuninkaan kunnioittavalla liikkeellä.

      "Te olette käskenyt minun hankkia tietoja taistelusta, sire. Olen ne teille tuonut. Jos käskette minun vangita herra de Guichen vastustajan, niin tottelen. Mutta älkää käskekö minun antaa häntä ilmi, sillä siinä en tottelisi."

      "Hyvä siis, vangitkaa hänet."

      "Nimetkää hänet minulle, sire."

      Ludvig polki jalkaa. Sitten hän hetkisen mietittyään virkkoi: "Te olette kymmen-, kaksikymmen-, satakertaisesti oikeassa."

      "Se on minun mielipiteeni, sire; olen onnellinen, että se samalla on teidän majesteettinnekin käsitys."

      "Vielä sananen… Kuka oli tullut de Guichea auttamaan?"

      "Sitä en tiedä."

      "Mutta puhuittehan kahdesta miehestä… Siellä oli siis todistajia?"

      "Ei ollut todistajia. Vielä enemmän… kun herra de Guiche oli kaatunut, pakeni hänen vastustajansa häntä edes hoivaamatta."

      "Kurja mies!"

      "Dame, sire, se johtuu teidän säädöksistänne. Taistellaan hyvin, vältetään ensimmäinen kuolema, tahdotaan välttää toinenkin. Herra de Bouttevillen kohtalo on muistissa… Peste!"

      "Ja silloin tullaan pelkuriksi."

      "Ei, vaan varovaiseksi."

      "Hän on siis paennut?"

      "Niin nopeaan kuin hänen hevosensa vain jaksoi kiidättää."

      "Ja mihin suuntaan?"

      "Linnaan päin."

      "Sitten?"

      "Minulla oli kunnia ilmoittaa teidän majesteetillenne, että sitten saapui jalkaisin kaksi miestä, jotka veivät herra de Guichen pois."

      "Miten voitte todistaa, että ne miehet tulivat taistelun jälkeen?"

      "Ka, siihen on hyvin pätevä todistus", selitti kapteeni. "Taistelun hetkellä oli sade jo lakannut, mutta maa ei ollut ehtinyt imeä vettä sisäänsä, vaan oli jäänyt kosteaksi, joten jalat vaipuivat syvään. Mutta taistelun jälkeen, sillävälin kun herra de Guiche makasi tainnuksissa, maa jähmettyi ja jäljet painuivat vähemmän syvälle."

      Ludvig löi ihailun merkiksi käsiään yhteen.

      "Herra d'Artagnan", sanoi hän, "te olette tosiaan valtakuntani nokkelin mies."

      "Samaa ajatteli herra de Richelieu, samaa sanoi herra de Mazarin, sire."

      "Nyt on vain nähtävä, onko tarkkanäköisyytenne virheetön."

      "Oh, sire, ihminen voi erehtyä, errare humanum est", virkkoi muskettisotilas järkeilevästi.

      "Silloin te ette kuulu ihmisiin, herra d'Artagnan, sillä minä luulen, että te ette koskaan erehdy."

      "Teidän majesteettinne sanoi, että saisimme nähdä."

      "Niin."

      "Mitä sillä tarkoitatte, jos suvaitsette?"

      "Olen lähettänyt noutamaan herra Manicampia, ja hän tulee piankin."

      "Ja tietääkö herra de Manicamp salaisuuden?"

      "De Guichella ei ole mitään salaisuuksia СКАЧАТЬ