Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ herättäisivät runoilijain kateutta. Mutta heidän näkyviinsähän ne eivät joudu."

      "Ja sinä näit hänen lukevan minun sepitykseni?"

      "Voi, sire, hän ihan ahmi silmillään rivejänne."

      "Pelkään niiden kyllä olleen heikkoja."

      "Sitä ei neiti de la Vallière niistä ajatellut."

      "Luuletko säkeitteni siis miellyttäneen häntä?"

      "Aivan varmasti, sire."

      "Minun pitäisi siis nyt jälleen vastata."

      "Oh, sire… näin hetikö… illallisen jälkeen? Teidän majesteettinne rasittuisi."

      "Saatat olla oikeassa; on vahingollista työskennellä kylläisenä."

      "Olletikin runoilla, – ja kreivittärenkin piirissä ollaan nyt kuohuksissa."

      "Mitenkä niin kuohuksissa?"

      "Kah, sire, kaikki naiset ovat hädissään de Guiche-parkaa kohdanneesta onnettomuudesta."

      "Hyvä Jumala, onko kreiville tapaturma sattunut?"

      "On, sire, hän on menettänyt toisen kätensä, saanut suuren haavan rintaansa ja makaa kuolemaisillaan."

      "Voi toki! Keltä sitä kuulit?"

      "Manicamp oli vastikään kantanut hänet erään Fontainebleaun lääkärin luo, ja huhu on levinnyt sieltä tänne."

      "Kantanut? Guiche-parka! Mutta miten se on tapahtunut?"

      "Niin, siinäpä kysymys, teidän majesteettinne."

      "Sanotpa tuon kerrassaan kummallisella äänellä, Saint-Aignan. Selitä minulle yksityiskohtaisesti… Mitä hän sanoo?"

      "Hän ei puhu mitään… sire, mutta toiset…"

      "Kutka toiset?"

      "Jotka olivat häntä kantamassa, sire."

      "Ja keitä he olivat?"

      "Minä en tiedä, sire; mutta herra de Manicamp tietää, ollen kreivin ystävä."

      "Kuten kaikkikin ovat", huomautti kuningas.

      "Eivät niinkään", tokaisi de Saint-Aignan, "te erehdytte, sire: ihan kaikki eivät ole herra Guichen ystäviä."

      "Mistä sen tiedät?"

      "Tahtooko teidän majesteettinne, että selitän suoraan?"

      "Tahdon tietysti."

      "No, luulen kuulleeni kahden aatelismiehen riitaantumisesta, sire."

      "Milloin?"

      "Tänä iltana, teidän majesteettinne käydessä illallispöytään."

      "Se ei merkitse mitään. Olen niin ankarin määräyksin kieltänyt kaksintaistelut, että kukaan ei rohjenne niitä rikkoa."

      "Jumala minua varjelkoon puolustamasta ketään!" huudahti de Saint-Aignan. "Puhun vain teidän majesteettinne käskemänä."

      "Sano siis, miten kreivi de Guiche haavoittui."

      "No, villikarjun väijytyksessä sen sanotaan sattuneen, sire."

      "Tänä iltana?"

      "Niin, nyt äsken."

      "Käsi menetettynä, haava rinnassa! Kuka hänen kanssaan oli metsästämässä?"

      "En tiedä, sire… Mutta herra Manicampin täytyy olla kaikesta selvillä."

      "Sinä salaat minulta jotakin, Saint-Aignan."

      "En mitään, sire, en mitään."

      "Selitä minulle siis tämä tapaturma. Johtuiko se ehkä musketin halkeamisesta?"

      "Mahdollista kyllä. Mutta ei, sire, nyt muistankin, että de Guichen pistooli löytyi panostettuna hänen viereltään."

      "Pistooli? Mutta eihän kai villikarjun pyyntiin varustauduta pistoolilla."

      "Sire, kerrotaan myös, että de Guichen hevonen on saanut surmansa ja että raato on vielä metsässä aholla."

      "Hevonen? De Guicheko lähtenyt villikarjun väijytykseen ratsain? En totisesti ymmärrä mitään puheestasi, Saint-Aignan. Missä onnettomuus on tapahtunut?"

      "Rochin-metsikössä, keskiaukiolla, sire."

      "Hyvä. Kutsuhan tänne herra d'Artagnan."

      De Saint-Aignan totteli, ja muskettisoturi ilmestyi tuotapikaa.

      "Herra d'Artagnan", määräsi kuningas, "te lähdette liikkeelle salaportaiden pikku veräjästä."

      "Kyllä, sire."

      "Nousette ratsaille."

      "Kyllä, sire."

      "Ja lähdette Rochin-metsikössä olevalle aholle. Tunnetteko paikan?"

      "Sire, olen kahdesti ollut siellä kaksintaistelussa."

      "Mitä!" huudahti kuningas hämmästyneenä vastauksesta.

      "Siihen aikaan kun kardinaali de Richelieu oli säätänyt sellaisesta kuolemanrangaistuksen, sire", selitti d'Artagnan levollisesti.

      "No, se on toista, monsieur. Menette siis sinne ja tutkitte paikan tarkoin. Siellä on mies haavoittunut, ja tapaatte kuolleen hevosen. Te lausutte minulle sitten käsityksenne tästä tapauksesta."

      "Hyvä on, sire."

      "On sanomattakin selvää, että tahdon kuulla oman mielipiteenne enkä sivullisten selityksiä."

      "Tunnin kuluttua ilmoitan sen, sire."

      "Kiellän teitä puhumasta kellekään mitään sillävälin."

      "Paitsi lyhtyä pyytääkseni", huomautti d'Artagnan.

      "Niin tietenkin", myönsi kuningas hymyillen tälle vapaapuheisuudelle, jota hän ei suvainnut muilla kuin muskettisoturien kapteenilla.

      D'Artagnan poistui pikkuportaille.

      "Kutsuttakoon nyt lääkärini", lisäsi Ludvig.

      Tämä saapui hengästyksissään kymmenen minuutin kuluttua.

      "Monsieur", käski kuningas, "te lähdette herra de Saint-Aignanin mukana, minne hän teidät vie, ja annatte minulle sitten lausuntonne sen potilaan tilasta, jonka tapaatte perillä."

      Henkilääkäri totteli sanattomana niinkuin tähän aikaan jo alettiin noudattaa Ludvig XIV: n määräyksiä, ja läksi huoneesta de Saint-Aignanin edellä.

      "Sinä, Saint-Aignan, lähetät luokseni Manicampin, ennen kuin lääkäri pääsee häntä СКАЧАТЬ