Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

      "Tahdoin pitää teistä ylistyspuheen."

      "Sen olet todella tehnyt etevästi; kiitos siitä!"

      "Ja minä toimitin kardinaalinhattusi lähemmäksi, kun se oli jo luisumassa loitolle."

      "Niin kylläkin", sanoi Aramis omituisesti hymyillen; "sinä olet todella aivan erikoinen edistämään ystäviesi menestystä."

      "Huomaat siis, etten ole toiminut muussa mielessä kuin Portoksen uran edistämiseksi."

      "Oh, minäkin puolestani olin siinä hommassa, mutta sinulla on pitemmät käsivarret kuin meillä."

      Nyt oli d'Artagnanin vuoro hymyillä.

      "Kuulehan", jatkoi Aramis, "meidän tulee aina olla avomielisiä keskenämme: pidätkö minua vielä likeisenä veikkonasi, hyvä d'Artagnan?"

      "Olen siinä kohden aivan entiselläni", vastasi d'Artagnan sitoutumatta sanoissaan liiaksi.

      "Kiitos siitä, ja olkaamme täysin vilpittömiä toisillemme" lausui Aramis. "Sinä tulit Belle-Islelle kuninkaan asioissa?"

      "Niin, pardieu!"

      "Tahdoit siis riistää meiltä ilon tarjota kuninkaalle Belle-Islen valmiiksi linnoitettuna?"

      "Mutta, hyvä ystävä, voidakseni riistää teiltä sen huvin olisi minun ensin täytynyt tietää aikomuksenne."

      "Tulitko siis Belle-Islelle mitään tietämättä?"

      "Sinusta? No, ihan! Miten hitossa olisin voinut kuvitellakaan Aramista niin taitavaksi insinööriksi, että hän suunnittelisi linnoituksia kuin Polybios tai Arkimedes?"

      "Totta kyllä. Mutta aavistelit kuitenkin, että minä olin siellä?"

      "Niin, siitä minulla oli vihiä."

      "Ja Portoksen tiesit myös siirtyneen Bretagneen?"

      "Parahin ystäväiseni, minä en aavistanut, että sinusta oli tullut insinööri, ja vielä vähemmän saatoin ottaa lukuun, että Portos työskenteli samalla alalla. Joku roomalainen sanoi: 'Puhujaksi tullaan, runoilijaksi synnytään'. Mutta hän ei vainkaan olisi sanonut: 'Portoksena synnytään ja insinööriksi tullaan.'"

      "Sinulla on sukkela hyväntuulisuutesi yhä säilynyt", sanoi Aramis kylmäkiskoisesti. "Mutta jatkakaamme."

      "Tehkäämme niin."

      "Keksittyäsi meidän salaisuutemme sinä riensit ilmoittamaan siitä kuninkaalle?"

      "Riensin sitä kiivaammin, veikkonen, kun huomasin sinun kiirehtivän vielä vimmatummin. Kun mies, joka painaa kaksisataaviisikymmentäkahdeksan naulaa kuten Portos, ratsastaa tiheään vaihdettavilla vuokrahevosilla; kun luuvaloinen – suo anteeksi, sinä olet itse valittanut sitä minulle – kun luuvaloinen kirkkoruhtinas jouduttautuu päätähavin pitkälle ajotaipaleelle, silloin otaksun minä, että näillä kahdella ystävyksellä, jotka eivät ole tahtoneet antaa minulle tietoa pikaretkestään, on äärimmäisen tärkeitä asioita salattavina minulta, ja tietysti minä silloin säntään liikkeelle niin vinhasti kuin minun laiha ja nivelsäryltä säästynyt ruhoni suinkin sallii."

      "Etkö tullut ajatelleeksi, rakas ystävä, että sinä olisit saattanut tehdä minulle – minulle ja Portokselle – mitä huonoimman palveluksen?"

      "Kyllä otin lukuun senkin, mutta te kaksi, Portos ja sinä, olitte panneet minut esittämään surkeata osaa Belle-Islellä."

      "Suo anteeksi", sanoi Aramis.

      "Älä sinäkään ole nyreissäsi minulle", pyysi d'Artagnan.

      "Nyt siis olet selvillä kaikesta?" jatkoi Aramis.

      "Ma foi, en suinkaan."

      "Käsitäthän, että minun oli annettava vihjaus herra Fouquetille, hänen ehättäytyäkseen sinun edelläsi kuninkaan luo?"

      "Sepä juuri on hämärä kohta."

      "Ei ollenkaan. Herra Fouquetilla on vihollisia, senhän myönnät?"

      "Ka, on kyllä."

      "Ja erittäinkin yksi…"

      "Vaarallinen?"

      "Suorastaan verivihollinen. No, taistellakseen sen miehen vaikutusvaltaa vastaan on herra Fouquetin pitänyt antaa kuninkaalle suuren kiintymyksen ja uhrautuvaisuuden todisteita. Niinpä hän oli päättänyt hämmästyttää hänen majesteettiaan lahjoittamalla hänelle Belle-Islen. Jos sinä olisit saapunut Pariisiin ensimmäisenä, niin yllätyksestä ei olisi ollut puhettakaan, vaan koko lahjoitus olisi jälkeenpäin tapahtuneena näyttänyt johtuneen pelosta."

      "Minä ymmärrän…"

      "Siinä koko salaisuus", lopetti Aramis tyytyväisenä, kun luuli saaneensa muskettisoturin uskomaan.

      "Mutta", huomautti viimemainittu, "yksinkertaisempaa olisi ollut viedä minut syrjään Belle-Islellä ja lausua: 'Hyvä ystävä, me linnoitamme tätä saarta lahjaksi kuninkaalle. Sanohan meille, kenen asioilla kuljet? Oletko herra Colbertin vai herra Fouquetin ystävä?' Kenties en olisi vastannut mitään, mutta sinä olisit silloin lisännyt: 'Oletko minun ystäväni?' Ja siihen olisin minä vastannut: 'Olen.'" Aramis painoi päänsä alas.

      "Sillä tavoin", pitkitti d'Artagnan, "sinä olisit herpauttanut minut toiminnassani, ja minä olisin palannut kuninkaan luo sanomaan: 'Sire, herra Fouquet linnoittaa Belle-Isleä, ja oivallisesti; mutta Belle-Islen kuvernööri lähettää teidän majesteetillenne tällaisen kirjelmän.' Taikka myöskin: 'Tässä tuleekin herra Fouquet itse puhumaan toimistansa.' Minä en olisi silloin joutunut esiintymään typeränä nahjuksena, te olisitte saaneet pitää yllätyksenne, ja meidän ei olisi tavatessamme tarvinnut katsoa toisiamme kieroon."

      "Ja nyt sitävastoin", virkkoi Aramis, "sinä olet toiminut täydellisesti kuin herra Colbertin ystävä. Oletko sinä hänen miehiään?"

      "En mitenkään!" huudahti kapteeni. "Herra Colbert on viheliäinen myyrä, ja minä vihaan häntä niinkuin aiemmin Mazarinia, kuitenkaan häntä pelkäämättä."

      "No, minä taasen pidän herra Fouquetista", sanoi Aramis, "ja olen hänen miehiään. Sinä tunnet asemani… Minulla ei ole mitään varallisuutta. Herra Fouquet on toimittanut minulle kunnolliset tulot, hiippakunnan; hän on kohdellut minua erinomaisen ystävällisesti, ja minä muistan kyllin hyvin maailman tapoja, osatakseni antaa arvoa sellaiselle suopeudelle. Herra Fouquet on siis voittanut sydämeni, ja minä olen asettunut hänen käytettäväkseen."

      "Se on kuten pitääkin. Sinulla on siinä hyvä isäntä."

      Aramis puristi huulensa yhteen.

      "Luullakseni parhain, mitä minulla voisi olla."

      Sitten piispa vaikeni hetkiseksi. D'Artagnan varoi keskeyttämästä äänettömyyttä.

      "Portokselta olet kai kuullut, miten hän on sekaantunut tähän kaikkeen?" aloitti Aramis jälleen.

      "En", vastasi d'Artagnan; "olen todella utelias, mutta minä en milloinkaan kysele ystävältä, kun hän tahtoo piiloittaa minulta todellisen salaisuutensa."

      "Minä СКАЧАТЬ