Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

      "Sire", ankkasi Portos, mutta hän ei kyennyt pääsemään pitemmälle.

      "Sire", tokaisi d'Artagnan, "tätä kunnon aatelismiestä ujostuttaa teidän olemuksenne majesteettisuus, niin ylväästi kuin hän onkin käynyt tuhatlukuista vihollista vastaan. Mutta minä tiedän, mitä hän ajattelee, ja minä, joka olen tottuneempi katselemaan aurinkoa, otan tulkitakseni hänen mielialansa: hän ei tarvitse mitään, hän ei halua muuta kuin sitä onnea, että saa neljännestunnin katsella teidän majesteettianne."

      "Te aterioitsette minun luonani tänä iltana", sanoi kuningas tervehtien Portosta ystävällisellä hymyllä. Väkevä parooni karahti tummanpunaiseksi ilosta ja ylpeydestä. Kuningas viittasi kädellään hyvästiksi; d'Artagnan syleili ystäväänsä ja työnsi hänet edemmäksi.

      "Istuudu sinä minun viereeni pöytään", kuiskasi Portos hänen korvaansa.

      "Kyllä, veikkonen."

      "Aramis taitaa olla minulle nyreissään?"

      "Aramis ei ole koskaan pitänyt sinusta niin paljon kuin nyt. Ajattelehan toki, että minä juurikään toimitin hänelle kardinaalinhatun."

      "Se on totta", myönsi Portos. "Mutta kuulehan, suvainneeko kuningas, että hänen ruokiansa käytetään runsaanlaisesti?"

      "Se imartelee häntä", sanoi d'Artagnan, "sillä hänellä itsellään on kuninkaallinen ruokahalu."

      "Sepä sattuu hyvin!" virkkoi Portos.

      148.

      Välien selvittelyä

      Aramis oli tehnyt nokkelan kierroksen tavatakseen d'Artagnanin ja Portoksen. Hän tavoitti paroonin pilarin takana ja puristi tämän kättä.

      "Olet karannut vankilastani?" sanoi hän.

      "Älä toru häntä", pyysi d'Artagnan; "minä se päästin hänet vapauteen, hyvä Aramis."

      "Voi, hyvä ystävä", virkkoi Aramis katsellen Portosta, "oletko voinut jo pitkästyä odotukseesi?"

      D'Artagnan tuli Portoksen avuksi, paroonin jo tuntiessa kuumenevansa.

      "Te kirkonmiehet olette suuria politikkoja", huomautti hän Aramikselle.

      "Me miekkamiehet sitävastoin käymme suoraan kohti päämäärää. Asianlaita on sellainen, että minä olin lähtenyt tervehtimään kunnon Baisemeauxia…"

      Aramis heristi korviaan.

      "Hei!" virkahti Portos; "tuosta johtuu mieleeni, että minulla on Baisemeauxilta kirje sinulle, Aramis."

      Ja Portos ojensi piispalle kirjeen, jonka jo tunnemme.

      Aramis pyysi saada lukea sen, d'Artagnanin olematta millänsäkään tästä seikasta, johon hän oli täysin valmistautunut. Aramiskin muuten tutustui sanomaansa niin tyynin ilmein, että d'Artagnan ihaili hänen itsehillintäänsä enemmän kuin milloinkaan. Luettuaan kirjeen piispa pisti sen huolettomasti taskuunsa.

      "Niin, mitä olitkaan sanomassa, hyvä kapteeni?" tiedusti hän.

      "Minä sanoin", jatkoi muskettisoturi, "että olin pistäytynyt Baisemauxin luo virkatoimissa."

      "Virkatoimissa?" toisti Aramis.

      "Niin", vastasi d'Artagnan. "Ja luonnollisesti johduimme puhelemaan sinusta ja muista ystävistämme. Minun täytyy tosin tunnustaa, että Baisemeaux otti minut vastaan hieman kylmästi, ja sentähden sanoin piankin hyvästi. Mutta paluumatkalla tuli luokseni eräs sotamies ja sanoi (hän kun nähtävästi tunsi minut siviilipuvussanikin): 'Herra kapteeni, tekisittekö minulle sen palveluksen, että lukisitte minulle tähän koteloon kirjoitetun nimen?' Ja minä luin: 'Parooni du Vallonille, herra Fouquetin luona Saint-Mandéssa.' Pardieu! tuumasin itsekseni; Portos ei olekaan palannut Pierrefondsiin tai Belle-Islelle, kuten luulin, vaan oleskelee Saint-Mandéssa herra Fouquetin palatsissa. Mutta herra Fouquet ei nykyään ole Saint-Mandéssa, ja Portos on siis yksin tai Aramiksen seurassa. Minäpä käyn tervehtimässä Portosta. – Ja niin läksin käymään ystävämme luona."

      "Oikein!" sanoi Aramis miettiväisenä.

      "Tästä sinä et kertonut minulle", huomautti Portos.

      "Ei ole sattunut aikaa, ystäväiseni."

      "Ja sinä otit Portoksen mukaasi tänne?"

      "Niin, ensin Planchetin luo."

      "Asuuko Planchet Fontainebleaussa?" kysyi Aramis.

      "Asuu, ja ihan lähellä hautuumaata", tokaisi Portos.

      "Vai ni-in! Lähellä hautuumaata?" kertasi Aramis epäluuloisesti.

      – Kas niin! – ajatteli muskettisoturi; – siinä on muutakin haudattuna!

      "Niin aivan", selitti Portos. "Planchet on totisesti oiva mies, ja hänellä on maukkaat varastot, mutta hänen huvilassaan on ikkunoita hautuumaan puolella. Niistä on murheellinen näköala! Tänäkin aamuna…"

      "Tänä aamuna?.." kertasi Aramis yhä enemmän kiihdyksissään. D'Artagnan kääntyi selin ja lähestyen ikkunaa alkoi rummuttaa ruutuun pikku marssinsävelmää.

      "Tänäkin aamuna sinne meidän nähtemme juuri mullattiin joku köyhä raukka", kertoi Portos.

      "Vai niin!"

      "Kolkkoa se on semmoinen… Minä en vain saisi eletyksi talossa, josta alinomaa näkee ruumiita! Mutta d'Artagnanin mieltä se näytti hyvinkin kiinnittävän."

      "Ahaa! D'Artagnan jäi katselemaan?"

      "Ei katselemaan, vaan ihan ahmimaan kuin mitäkin silmänherkkua."

      Aramis hätkähti ja kääntyi tähystämään muskettisoturia, mutta tämä oli jo vilkkaassa keskustelussa Saint-Aignanin kanssa. Aramis jäi sentähden vielä urkkimaan Portokselta; sitten hän puserrettuaan kaiken mehun tästä jättiläissitruunasta viskasi kuoren syrjään, siirtyi d'Artagnania kohti ja löi häntä olalle, kun Saint-Aignan jo oli poistunut kuninkaan illallismääräystä toimittamaan.

      "Kuulehan, ystäväiseni!" sanoi hän.

      "Niin, rakas ystävä?" vastasi d'Artagnan.

      "Me toiset emme syö illallista kuninkaan seurassa, me."

      "Ja minä kyllä puolestani."

      "Voitko haastella kanssani kymmenen minuuttia?"

      "Kaksikymmentä. Kestää varmaan sen aikaa, ennen kuin hänen majesteettinsa istuutuu pöytään."

      "Missä meidän sopisi keskustella?"

      "Vaikka tuolla penkillä; kuninkaan mentyä täällä saa istuakin, ja sali on tyhjä."

      "No, istahtakaamme siis."

      He istuutuivat. Aramis tarttui d'Artagnanin käteen.

      "Tunnusta pois, hyvä ystävä", aloitti hän, "että sinä olet istuttanut Portokseen hiukan epäluuloisuutta minua kohtaan."

      "Sen СКАЧАТЬ