Macbeth. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

                       Oi jalo serkku!

      Mua kiittämättömyyden synti raskas

      Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,

      Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi

      Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,

      Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna

      Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa

      Sun ansiosi täysin määrin maksaa!

      Velvollisuus ja virka täyttäjänsä

      Jo palkitseepi. Vastaan suvaitkaatte

      Vaan ottaa työmme: kruununne ne ovat

      Ja valtikkanne käskyläät ja lapset;

      Ne tehtäväns' on tehneet, jos ne teille

      On kunniaks ja mieliks.

                              Tervetullut!

      Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaan

      Sun tahdon saattaa. – Jalo Banquo, sun ei

      Vähemmät ansios, ja niit' ei tehdä

      Vähemmän tiedoks. Annas, sua halaan!

      Käy sydämmelleni!

                        Jos siihen juurrun,

      On laiho teidän.

                       Runsas riemuni,

      Kyllyyttään huima, surun kyynelkätköön

      Lymytä koittaa. – Pojat, langot, thanit

      Ja muut te meitä likeisimmät, kuulkaa:

      Jälkeiseksemme Malcolm-esikkomme

      Nyt nimitämme. Cumberlandin prinssi

      Nimenä häll' on täst'edes. Mut yksin

      Ei kunniaan hän nouse: tähden lailla

      Jokaista ansiota arvomerkin

      Ain' yhä velkaan teille jäädäksemme.

      On vaivaa lepo, mik' ei hyödyks teille.

      Sanoman itse vien, ja tulollanne

      Ma riemastutan puolisoni korvaa.

      Nöyrimmät jäähyväiset!

                             Kunnon Cawdor!

      Vai Cumberlandin prinssi!6 – Siinä porras,

      Johonka suistun, jos en yli hyppää;

      Se tiellän' on. Te, tähdet, sammukaa!

      Ei mieltän' mustaa valo nähdä saa.

      Kamo kättä, silmä! Mut se tulkoon, se,

      Mi tulleena on kauhu silmälle.

      Niin, kunnon Banquo; niin on uljas hän,

      En kyllästy ma häntä kiittämään:

      Se on herkkuani. Seuratkaamme häntä,

      Mi huolien meitä vastaan ottamaan on

      Edeltä mennyt. Serkku verraton!

      Viides kohtaus.

      Inverness. Huone Macbethin linnassa.

      "He kohtasivat minut voiton päivänä, ja olen täydellisimmästi vakuutettu siitä, että heillä on enemmän kuin ihmisen tieto. Kun haluni paloi heiltä enempää kyselemään, muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat. Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin, tuli kuninkaalta lähettiläitä, jotka minua tervehyttivät Cawdor-thaniksi, jolla nimellä sitä ennen noitasiskot olivat minua tervehtineet ja tulevaan aikaan viitanneet, lausuen: 'terve sulle, kuninkaaks saat kerran!' Tämän olen tahtonut ilmoittaa sinulle, sinä rakkahin osakas kunniastani, ettet, tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu, jäisi oikeutettua iloasi vaille. Pane se sydämmellesi, ja hyvästi jää!"

      Glamis sa olet, Cawdor myös, ja onnen

      Luvatun saat. – Mut luontoas ma pelkään:

      Siin' ihmistunnon maitoa on liiaks,

      Ett' oikotien se löytäis. Suureks mielit,

      Himoa sull' on kunniaan, mut pahuus,

      Sen kätyri, sulta puuttuu. Hartain halus

      On hurskaan halua; et pettää tahtois,

      Vaan vääryydellä voittaa. Suuri Glamis,

      Sa sitä mielittelet, joka huutaa:

      "Noin tulee tehdä sun, jos mua mielit",

      Ja jota pikemmin sa pelkäät tehdä

      Kuin tekemättä jättää. Tänne riennä,

      Ett' oman henkeni ma korvaas valan,

      Ja kielin uljain kaikki pieksen pois,

      Mi sua tuosta kultarenkaast' estää,

      Joll' onnetar ja henkimailma näyttää

      Sun kruunanneen jo. —

                             Mitä kuuluu?

                                          Illall'

      On täällä kuningas.

                          Oletko hullu?

      Mukana eikö herras, ja hän eikö

      Tuost' olis ennalt' ilmoittanut?

                                       Anteeks,

      Mut totta on se. Tulossa on thani:

      Yks kumppaneistani, jok' eeltä riensi,

      Niin oli hengetön, ett' tuskin sanaa

      Sai suustaan.

                    Häntä hoitakaa; hän suurta

      Tuo sanomaa.

                   Kähisten itse korppi7

      Nyt Duncanin tuloa onnetonta

      Mun katton' alle raakkuu. Tulkaa, henget,

      Te murhamielen kätyrit, naisluontoni

      Muuks muuttakaa ja luokaa minut täyteen

      Julminta hirmuisuutta päästä jalkaan!

      Vereni saentakaa, salvatkaa

      Tie säälilt', ett'ei tunnonvaivan etsot

      Mun päätöstäni julmaa järkyttäisi,

      Rakentain СКАЧАТЬ