Viidakkopoika. Rudyard Kipling

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ jotka suojelevat häntä lintujen ja käärmekansan parissa sekä kaikkien neljällä jalalla metsästävien keskuudessa, paitsi hänen omassa laumassaan. Hän voi nyt vaatia suojelusta kaikelta viidakon väeltä, kunhan vain muistaa sanat. Eikö se ole pikku pöllytyksen arvoista?"

      "No, pidähän vain varasi, ettet tapa ihmisenpenikkaa. Hän ei ole mikään puunrunko tylsien kynsiesi teroittimeksi. Mutta mitä ovat nuo tietäjäsanat? Minä kait apua pikemmin annan kuin pyydän", – Bagheera ojensi yhtä käpäläänsä ja ihaili sen päässä harittavia terässinisiä sorkkarautoja – , "mutta tekisi kuitenkin mieleni tietää".

      "Minä kutsun Mowglin ja hän sanoo ne – jos tahtoo. Tulehan, Pikku

      Veikko!"

      "Pääni humisee kuin mehiläispuu", myrähti nyreä pikku ääni heidän päänsä päältä, ja Mowgli lipui alas puunrunkoa kovin suuttuneena ja kiukuissaan, lisäten maahan päästessään: "Tulen Bagheeran vuoksi enkä sinun, vanha lihava Baloo!"

      "Minulle yhdentekevää", vastasi Baloo, vaikka olikin loukkaantunut ja murheissaan. "Kerrohan siis Bagheeralle ne viidakon tietäjäsanat, jotka olen sinulle tänä päivänä opettanut."

      "Minkä väen tietäjäsanat?" kysyi Mowgli kerkeänä näyttämään taitoaan.

      "Viidakolla on monta kieltä. Minä tunnen ne kaikki."

      "Vähän tiedät, vaan et paljoa. Näethän, oi Bagheera, ne eivät konsanaan kiitä opettajaansa. Ei yksikään pikku sutonen ole koskaan palannut kiittämään vanhaa Baloota hänen opetuksistaan. Sanoppa sitten metsästäjäheimojen sanat – suur'oppinut."

      "Olemme yhtä verta, te ja minä", vastasi Mowgli, antaen sanoille karhukoron, jota kaikki metsästäjäväki käyttää.

      "Hyvä. Nyt lintujen."

      Mowgli teki työtä käskettyä, sääksen vihellys lauseen loppuna.

      "Nyt käärmeväen", pyysi Bagheera.

      Vastaus oli sanoin kuvaamaton sihinä, ja Mowgli potkaisi jalkansa ylös taaksepäin, taputti käsiänsä omaksi ylistyksekseen ja loikkasi Bagheeran selkään, istuen siellä sivuttain, rummuttaen kiiltävää taljaa kantapäillään ja irvistellen Baloolle niin mokomasti kuin ikinä osasi.

      "Kas niin – kas niin! Olipa tuo pikku kopauttelun arvoista", virkkoi ruskea karhu hellästi. "Jonakuna päivänä sinä vielä muistat minut." Sitten hän kääntyi syrjään kertomaan Bagheeralle, että hän oli kerjännyt nuo tietäjäsanat Hathilta, villiltä elefantilta, joka tietää kaikki nuo asiat, ja että Hathi oli vienyt Mowglin eräälle lammikolle saadakseen käärmeensanat vesikäärmeeltä, Baloo kun ei niitä kyennyt lausumaan, ja että Mowgli oli nyt kutakuinkin turvattu kaikilta tapaturmilta viidakossa, koskei käärme, lintu tai peto loukkaisi häntä.

      "Ketään ei siis ole tarvis pelätä", lopetti Baloo, ylpeänä taputellen isoa karvaista vatsaansa.

      "Paitsi hänen omaa heimoansa", jupisi Bagheera itsekseen, ja huudahti sitten ääneensä Mowglille: "Varo kylkiluitasi, Pikku Veikko! Mitä tuommoinen teiskaroiminen merkitsee?"

      Mowgli oli yritellyt saada ääntänsä kuuluviin, nykimällä Bagheeran hartiaturkkia ja potkimalla terhakasti. Kun nuo kaksi rupesivat häntä kuuntelemaan, luikkasi hän täyttä kurkkua: "Ja sitten minä saan oman heimoni ja johdan sitä lehvistöissä kaiken päivää."

      "Mitä tämä uusi hupsuus on, pikku unelmien uneksija?" kysyi Bagheera.

      "Niin, ja viskelen näreitä ja naavaa vanhan Baloon naamaan", pitkitti

      Mowgli. "Sen ne ovat minulle luvanneet. Hei!"

      "Hupsis!" Baloon iso kämmen pyyhkäisi Mowglin Bagheeran selästä, ja lojuessaan noiden isojen etukäpälien välissä näki poika karhun olevan kovasti suutuksissaan.

      "Mowgli", sanoi Baloo, "sinä olet puhutellut bandar-logia – apinakansaa".

      Mowgli vilkaisi Bagheeraan nähdäkseen oliko pantterikin vihainen, ja

      Bagheeran silmät tuijottivat kovina kuin piikivet.

      "Sinä olet pitänyt seuranasi apinakansaa – harmaita pitkähäntiä – väkeä jolla ei ole lakia – kaiken syöjiä. Se on suuri häpeä."

      "Kun Baloo iski minua päähän", selitti Mowgli (hän makasi vielä selällään), "niin minä läksin tieheni ja harmaat apinat tulivat alas puista ja säälittelivät minua. Kukaan muu ei minusta huolinut." Hän tuhersi hiukan.

      "Apinakansan sääli!" tuhahti Baloo. "Vuorivirran hiljaisuus!

      Kesäauringon viileys! Entä sitten, ihmisenpenikka?"

      "Sitten – sitten ne antoivat minulle pähkinöitä ja muuta hyvää syötäväksi, ja ne – ne kantoivat minut sylissään puiden latvoihin ja sanoivat minun olevan veriveljensä, paitsi ettei minulla ollut häntää, ja minun tulevan jonakuna päivänä heidän johtajakseen."

      "Niillä ei ole mitään johtajaa", oikaisi Bagheera. "Ne valehtelevat. Ne valehtelevat aina."

      "Ne olivat kovin ystävällisiä ja pyysivät minua tulemaan uudestaan. Miksei minua ole koskaan viety apinakansan luokse? Ne seisovat jaloillaan kuten minäkin. Ne eivät lyö minua kovilla käpälillä. Ne leikkivät kaiken päivää. Anna minun nousta! Paha Baloo, anna minun nousta! Minä tahdon taas leikkiä niiden kanssa."

      "Kuulepas, ihmisenpenikka", puheli karhu, ja hänen äänensä jyrisi kuin ukkonen kuumana yönä, "minä olen sinulle opettanut kaikkien viidakon heimojen lait – paitsi puissa asuvan apinakansan. Niillä ei ole mitään lakia. Ne ovat hylkiöitä. Niillä ei ole omaa kieltä, ne vain käyttävät muilta varkain kuulemiansa sanoja, tähyillen ja vaaniskellen lehvistössä. Niiden tapa ei ole meidän tapamme. Ne ovat vailla johtajaa. Niillä ei ole muistia. Ne kerskuvat ja lörpöttelevät ja ovat olevinansa suuri kansa, joka on ryhtymäisillään tärkeihin yrityksiin viidakossa, mutta pähkinän putoaminen kääntää niiden mielet nauruun ja kaikki unohtuu. Meillä viidakon väellä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Me emme juo mistä apinat juovat; me emme mene minne apinat menevät; me emme metsästä missä ne metsästävät; me emme kuole missä ne kuolevat. Oletko tähän päivään asti kuullut minun puhuvan bandar-logista?"

      "En", vastasi Mowgli kuiskaten, sillä metsä oli nyt Baloon lopetettua kovin hiljaisena.

      "Viidakon väki poistaa ne kieleltään ja mielestään. Ne ovat kovin monilukuiset, ilkeät, likaiset, häpeämättömät, ja ne haluaisivat, jos niillä mitään tarkoituksellista halua on, päästä viidakon väen huomioon. Mutta me emme ota niitä huomataksemme silloinkaan kun ne viskelevät pähkinöitä ja törkyä niskaamme."

      Samassa ropsahti oksien lomitse ryöppy pähkinöitä ja risuja; ja he kuulivat korkealta ilmasta, hentojen oksien joukosta, köhimistä ja ulvahduksia ja vihaista tömistelyä.

      "Apinakansa on kielletty", jatkoi Baloo, "kielletty viidakon väelle.

      Muista se."

      "Kielletty", huomautti Bagheera; "mutta kuitenkin olisi mielestäni

      Baloon pitänyt varoittaa sinua niistä".

      "Minun – minun? Kuinka saatoin arvata, että hän kisailisi mokoman roskalauman kanssa? Apinakansa! Hyh!"

      Uusi СКАЧАТЬ