Viidakkopoika. Rudyard Kipling

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ bandar-login seassa. Hän pyysi minua sanomaan teille. Minä tähystelin. Bandar-log on vienyt hänet tuolle puolle virtaa apinakaupunkiin – Kylmiin Sijoihin. Ne voivat viivähtää siellä yön, taikka kymmenen yötä, taikka tunnin. Olen käskenyt yökköjä pitämään silmällä pimeän ajan. Se viesti minulla. Saalista saakaa, te kaikki siellä alhaalla!"

      "Täyteen ahdettu kita ja sikeä uni sinulle, Chil", huusi Bagheera. "Muistanpa sinua ensi tapossani ja siirrän sivuun yksistään sinua varten pään – sinä sääksistä parahin!"

      "Eipä mitään. Eipä mitään. Pojalla oli tietäjäsana. En mahtanut vähempää", ja Chil kieriskeli taas ylös vartiopaikalleen.

      "Hän ei ole unohtanut käyttää kieltänsä", riemuitsi Baloo ylpeästi naurahtaen. "Että niin nuori muistaakin yksinpä lintujen tietäjäsanan häntä roikoteltaessa pitkin puiden latvoja!"

      "Hanakasti sen häneen taoit", huomautti Bagheera. "Mutta minä olen hänestä ylpeä, ja nyt on meidän porhallettava Kylmiin Sijoihin."

      He kaikki tiesivät missä se paikka oli, mutta harvatpa viidakon asujaimet siellä käväisivät, sillä Kylmät Sijat oli annettu nimeksi vanhalle hylätylle kaupungille, joka oli unohtunut ja hautautunut viidakkoon, ja pedot harvoin käyttävät ihmisten aikoinaan asumaa paikkaa. Metsäsika kyllä, mutta metsästäjäheimot eivät. Asuivathan siellä sitä paitsi apinat, mikäli niiden voitiin sanoa missään asuvan, joten mikään arvostaan pitävä eläin ei lähestynyt silmänkantaman päähän muulloin kuin poudan hätyytellessä, jolloin puolittain rapistuneissa säiliöissä norui vettä.

      "Puolen yön matka – täydellä vauhdilla", arvioitsi Bagheera, ja Baloo sai peräti totisen katsannon.

      "Samoan niin nopeasti kuin voin", lupasi hän apeana.

      "Emme me sinua uskalla odotella. Talsi perässä, Baloo. Meidän on pistettävä pikajuoksuksi – Kaan ja minun."

      "Olipa jalat taikka ei, kyllä minä neljän koipesi rinnalla pysyn", huomautti Kaa lyhyeen. Baloo ponnistausi hoppuisaan lähtöön, mutta jäi huohottaen istumaan, ja niinpä he jättivät hänet hölköttämään perässä, Bagheeran taivaltaessa nopeaa pantterin loikkailua. Kaa ei hiiskahtanut sanaakaan, mutta niin vinhasti kuin Bagheera kiitikin, tasalla pysyi python-jättiläinen. Heidän saapuessaan eräälle vuoripurolle ehätti Bagheera edelle, hän kun ponnahti ylitse, jättäen Kaan uimaan pää ja kaksi jalkaa kaulaa ylhäällä vedestä, mutta tasaisella maalla Kaa peri häviönsä takaisin.

      "Vapahduksenani olleen murretun lukon kautta", hönkäisi Bagheera iltahämärissä, "hidas et sinä ole tien katkaisijaksi!"

      "Nälkä on!" vastasi Kaa. "Ja haukkuivathan ne minua täplikkääksi sammakoksi."

      "Madoksi – maan madoksi, vieläpä keltaiseksi."

      "Yhtä kaikki. Rientäkäämme!" Ja Kaa näytti lakaisevan maata, vakailla silmillään löytäen lyhyimmän tien ja sillä pysytellen.

      Eivät Kylmissä Sijoissa apinat ollenkaan ajatelleet Mowglin ystäviä. Ne olivat tuoneet pojan Hävinneeseen Kaupunkiin ja ilakoivat aika lailla urotyönsä innossa. Mowgli ei ollut kertaakaan elämässään ennen nähnyt intialaista kaupunkia, ja raunioiksikin luhistuneena tämä näytti ylen ihmeelliseltä ja komealta. Ammoisina aikoina oli joku kuningas sen rakennuttanut matalahkolle kunnaalle. Vielä erotti kivetyt viertotiet, jotka ylös rinnettä johtivat sortuneille porteille; näiden jälkinä olivat kuluneisiin, ruostuneisiin saranoihin takertuneet puunsälöt. Puita oli versonut muureihin, näiden harjat sortuneet, ja muuritornien ikkunoista venyi tuuheina tukkuina köynnöskasveja.

      Kunnaan laella oli iso katoton palatsi. Pihattojen ja suihkulähteiden marmori oli rakoillut, punaisen ja vihreän kirjavaksi painunut, ja kuninkaan elefanttitarhain mukulakiviäkin oli rikkaruoho ja rehottamaan päässyt vesaikko nostatellut ja siirrellyt. Palatsista avautui näköalaksi rivittäin katottomia taloja, jotka näyttivät tyhjiltä mehiläiskeoilta; muodoton kivimöhkäle, joka oli ollut epäjumalana neljän tien risteyksessä; yleisinä kaivoina aikoinaan palvelleet kadunkulmien kuopat, ja temppelien halkeilleet kuvut, joiden aukoissa villi viikunapuu versoi.

      Apinat nimittivät paikkaa kaupungiksensa ja olivat halveksivinaan viidakon väkeä syystä että näiden asuntona oli metsä. Eivätkä ne kuitenkaan tienneet, mihin tarkoitukseen mikin talo oli rakennettu ja mihin niitä käytettäisiin. Niillä oli tapana kasautua kehiksi kuninkaan neuvostosaliin, penkoen kirppuja ja ollen mukamas ihmisiä; tai juoksennella katottomissa taloissa keräilemässä laastinkappaleita ja muita leluja, ja unohtaa minne olivat ne piilottaneet, ja tapella ja kirkua isoin joukoin töyttien toisiansa, ja sitten hajautua karkeloimaan kuninkaan puutarhan penkereillä, missä ravistelivat ruusupensaita ja oranssipuita vallattomuuksissaan nähdäkseen hedelmien ja kukkien varisevan. Ne tutkivat kaikkia palatsin käytäviä ja pimeitä sokkeloita sekä noita satoja pikku hökkeleitä, mutta eivät milloinkaan muistaneet mitä olivat nähneet ja mitä eivät; ja kuljeksivat yksitellen ja kaksittain tai parvittain, toinen toisillensa hokien tekevänsä mitä ihmisetkin. Ne joivat säiliöistä ja myllersivät veden mutaiseksi, ja riitelivät sitten siitä, kunnes säntäsivät liutana liikkeelle ja hoilailivat: "Ei ole viidakossa niin viisasta ja hyvää ja taitavaa ja voimakasta ja säveää kuin bandar-log." Nyt alkoi kaikki taas uudestaan siksi kunnes kyllästyivät kaupunkiin ja palasivat puunlatvoihin, toivoen saavuttavansa viidakon väen huomiota.

      Mowgli oli kasvatettu viidakon lain alaisena eikä voinut pitää tällaisesta elämästä tai sitä käsittää. Apinat raahasivat hänet Kylmiin Sijoihin iltapuolella päivää, ja sen sijaan että olisivat käyneet levolle, kuten Mowgli olisi niin pitkän matkan jälkeen tehnyt, alkoivat ne käsikkäin hyppiä piiritanssia, hupsuja laulujansa loilotellen. Eräs apinoista piti puheen ja selitti kumppaneilleen, että Mowglin sieppaaminen ennusti uutta vaihetta bandar-login historiassa, sillä Mowgli näyttäisi niille, miten punoa risuja ja keppejä sateen ja kylmän suojaksi. Mowgli nyhtäisi muutamia köynnöksiä ja rupesi niitä solmielemaan, ja apinat koettivat jäljitellä; mutta jo moniaan minuutin kuluttua ne kadottivat harrastuksensa, alkoivat nykiä toisiaan hännästä tai köhien hyppiä nelinkontin pitkin raunioita.

      "Tahdon syödä", virkkoi Mowgli. "Olen muukalainen tällä viidakon perukalla. Tuokaa minulle ruokaa, tai antakaa minulle lupa metsästää täällä."

      Pari-kolmekymmentä apinaa ryntäsi noutamaan hänelle pähkinöitä ja metsämeloneja; mutta tiellä ne riitautuivat käsirysyyn, ja oli liikaa vaivaa palata hedelmien tähteitä tuomaan. Mowgli oli ruhjoontunut ja suutuksissaan kuten nälissäänkin, ja hän harhaili pitkin tyhjää kaupunkia, tuon tuostakin kajahutellen muukalaisten metsästyshuudon, mutta kukaan ei siihen vastannut, ja Mowgli tunsi joutuneensa todella kovin inhaan paikkaan. "Totta puhui bandar-logista Baloo", ajatteli hän itsekseen. "Niillä ei ole lakia, ei metsästyshuutoa, ei johtajia – hupsuja jaarituksia vain ja pienoisia varastajan käsiä. Jos täällä siis menehdyn nälkään tai kohtaan surmani, niin omaa syytäni on kaikki. Mutta minun täytyy yrittää palata omaan viidakkooni. Varmasti saan Baloolta selkäsaunan, mutta parempi sekin kuin ajella lenteleviä ruusunlehtiä bandar-login kanssa."

      Tuskin oli hän astellut kaupungin muurille, kun jo apinat kiskoivat hänet takaisin, selitellen ettei hän tiennyt kuinka onnellinen oli, ja nipistellen häntä, jotta muistaisi olla kiitollinen. Hän puri hammasta eikä hiiskunut mitään mennessään hoilottavien apinain keskessä avaralle pengermälle, joka oli sadeveden puoleksi täyttämien punaisesta hietakivestä hakattujen vesisäiliöiden yläpuolella. Pengermän keskellä oli rapistunut huvihuone, valkeasta marmorista rakennettu kuningattarille, jotka olivat sata vuotta maan povessa uinuneet. Kupukatto oli puoleksi lohjennut sisälle ja tukkinut maanalaisen käytävän, jota myöten kuningattaret olivat sinne kulkeneet palatsista; mutta seinät oli soviteltu kirjailluista marmori-ristikoista – kaunista СКАЧАТЬ