Viidakkopoika. Rudyard Kipling

Чтение книги онлайн.

      "Me tarvitsemme vielä toisen", huomautti Akela. "Baloo on puoltanut, ja hän on nuorten penikkaimme opettaja. Kuka muu puoltaa kuin Baloo?"

      Musta varjo pudottausi kehään. Tulija oli Bagheera, Musta Pantteri, sysimusta kauttaaltaan, paitsi että pantterijuomut kuvastuivat eräänlaisina vivahduksina kuten kiiltosilkin kudos. Jokainen tunsi Bagheeran, eikä kenenkään mieli tehnyt satuttautua hänen polulleen, sillä hän oli kavala kuin Tabaqui, rohkea kuin villi puhveli ja hurjapäinen kuin haavoittunut norsu. Mutta ääni hänellä oli leppeä kuin metsähunajan tippuminen puusta, ja talja untuviakin pehmoisempi.

      "Oi Akela ja te Vapaa Kansa", hän kehräsi, "minulla ei ole puhevaltaa kokouksessamme; mutta Viidakon Laki sanoo, että jos on tappamisen kiistaa uuden penikan suhteen, niin sen penikan elämä voidaan ostaa hinnan suorittamisella. Eikä Laki sano kuka saa hinnan suorittaa ja kuka ei. Olenko oikeassa?"

      "Hyvä! Hyvä!" huudahtelivat nuoret sudet, jotka ovat aina nälissään.

      "Kuulkaa Bagheeraa. Penikka voidaan lunastaa. Niin sanoo Laki."

      "Tietäen ettei minulla ole oikeutta puhua täällä pyydän lupaanne."

      "Puhu vain", myöntyi parikymmentä ääntä.

      "Alastoman penikan tappaminen on häpeä. Sitäpaitsi hänestä voi kasvaneena koitua teille parempi otus. Baloo on puhunut hänen puolestaan. Minäpä Baioon sanaan lisään mullin, ja lihavan, vasta tapetun, ei puolta mailia täältä, jos Lain mukaan hyväksytte ihmisenpenikan. Onko se vaikeata?"

      Kymmenet äänet hälisivät: "Mitä sillä on väliä? Hän kuolee talvisateisiin. Hän nääntyy auringon helteeseen. Mitä haittaa voisi meillä olla alastomasta sammakosta? Juoskoon lauman mukana. Missä mulli on, Bagheera? Otettakoon hänet laumaan." Ja sitten Akelan jyhkeä haukku huusi: "Katsokaa tarkoin – katsokaa tarkoin, oi sudet!"

      Mowgli oli yhä syvästi kiintynyt kivileluihinsa eikä ollut millänsäkään, kun sudet yksitellen käväisivät häntä tähyämässä. Vihdoin he kaikki läksivät alas mäkeä mullin jakoon; jäljelle jäivät vain Akela, Bagheera, Baloo ja Mowglin omaiset. Shere Khan yhä karjahteli yön pimennossa, julmasti kiukuissaan siitä, ettei Mowglia ollut hänelle luovutettu.

      "Niin, karju vain", ähitteli Bagheera viiksiensä pielestä; "tulee aika, jolloin tämä alaston olento panee sinut karjumaan toisella sävelellä, jos minä ihmistä vähänkään tunnen".

      "Teko oli hyvä", arveli Akela. "Ihmiset ja heidän penikkansa ovat sangen viisaita. Hänestä saattaa aikanaan olla apua."

      "Totisesti, apua silloin kun koituu kova tarvis; sillä kukaan ei voi toivoa iän kaiken pystyvänsä laumaa johtamaan", huomautti Bagheera.

      Akela ei vastannut. Hän ajatteli hetkeä, joka on jokaisen lauman jokaisen johtajan edessä: jolloin voimat heikkenevät heikkenemistään, kunnes sudet hänet viimein surmaavat ja uusi johtaja tulee sijalle – vuorostaan surman saadakseen.

      "Vie hänet", hän kehoitti isä Jolkkaa, "ja harjaannuta kuten Vapaan

      Kansan jäsentä tulee".

      Ja sillä tavalla Mowgli otettiin Seeoneen susilaumaan mullin hinnalla ja Baloon puoltolauseella.

      Nyt teidän täytyy tyytyä hyppäämään kymmenen tai yhdentoista pitkän vuoden yli ja ainoastaan arvailemaan, millaista ihmeellistä elämää Mowgli susien seassa vietti. Jos se kaikki nimittäin kirjoitettaisiin historiaksi, niin kovinpa monta kirjaa siitä kertyisi. Pienoinen kasvoi penikkain mukana, vaikka nämä tietysti olivat täysikasvuisia susia melkein ennen kuin toinen oli lapsikaan. Isä Jolkka opetti hänelle elinkeinoon kuuluvat seikat ja mitä mikin viidakossa merkitsi, kunnes jokainen ruohon kahahdus, jokainen lämpöisen yöilman henkäys, jokainen hänen päänsä yllä liihottelevien pöllöjen äännähdys, jokainen puuhun tuokioksi laskeutuvan yökön kynnen raapaisu ja jokaisen lammessa hypähtävän pikku kalan jokainen pulahdus merkitsi hänelle ihan yhtä paljon kuin toimistotyönsä merkitsee liikemiehelle. Milloin ei opiskellut, hän istui päivänpaisteessa ja nukkui, ja söi ja nukkui taas; ollessaan pesun tarpeessa tai kuumissaan hän ui metsälammissa; ja hunajaa halutessaan (Baloo hänelle ilmaisi, että hunaja ja pähkinät olivat ihan yhtä maukasta syötävää kuin raaka liha) hän kiipesi sitä hakemaan, ja tässä oli Bagheera opastajana. Bagheeralla oli tapana lojua oksalla ja kutsua: "Tulehan, Pikku Veikko", ja ensimmältä Mowgli kapuili kuin laiskiainen, mutta heittelihe sittemmin oksalta oksalle melkein yhtä rohkeasti kuin harmaa apina.

      Hän otti myös osaa laumakäräjiin, ja siellä hän havaitsi, että jos hän tiukasti tuijotti johonkuhun suteen, niin tämän oli pakko luoda katseensa toisaanne. Niinpä hän tuijotteli heihin huvikseen. Toisin ajoin hän poimi ystäviensä tallukoista pitkiä okaita, sillä sudet kärsivät kovasti piikeistä ja turkkiin tarttuneista takkiaisista. Öisin hän puikkelehti alas rinnettä viljelysmaille ja tähysteli hyvin uteliaana mökeissä asustavia kyläläisiä, mutta hän kaihtoi ihmisiä, sillä Bagheera osoitti hänelle viidakkoon niin ovelasti kätkettyä nelikulmaista salaluukulla varustettua laatikkoa, että hän oli vähällä astua siihen, ja selitti hänelle, että se oli loukku.

      Enemmän kuin mikään muu miellytti häntä lähteä Bagheeran matkassa metsän pimeään, lämpimään sydämeen, nukkuakseen koko raukaisevan päivän ja yöllä katsellakseen, miten Bagheera suoriutui pyynnissään. Bagheera tappoi nälissään oikealta ja vasemmalta, ja samaten Mowgli – yhdellä poikkeuksella. Niin pian kuin hän iältään kykeni ymmärtämään, oli Bagheera selitellyt hänelle, ettei hän saisi konsanaan koskea karjaan, koska hänet oli mullin hengen hinnalla lunastettu laumaan. "Kaikki viidakko on sinun", oli Bagheera puhellut, "ja sinä saat tappaa kaikkea mihin voimasi pätevät; mutta lunastuksenasi olleen mullin tähden et saa kuuna päivänä tappaa tai syödä karjaa, yhtä vähän nuorta kuin vanhaakaan. Niin sanoo Viidakon Laki." Mowgli totteli uskollisesti.

      Ja hän varttui, ja vantteraksi varttuikin, kuten ainakin poika, joka ei tiedä mitään opetuksia päähänsä ajettavan ja jolla ei ole maailmassa mitään muuta ajateltavaa kuin syöntiseikkoja.

      Emo Jolkka mainitsi hänelle parina kertana, ettei Shere Khaniin sopinut luottaa ja että hänen täytyisi jonakuna päivänä surmata Shere Khan; mutta vaikka nuori susi olisi tuon neuvon alati muistanut, niin Mowgli sen unohti syystä että hän oli vain poika – sudeksi hän sentään olisi itseään sanonut, jos olisi osannut puhua mitään ihmiskieltä.

      Shere Khan satuttautui aina hänen polulleen viidakossa, sillä sikäli kuin Akela oli vanhennut ja raihnaantunut, oli nilkku tiikeri tekeytynyt läheiseksi ystäväksi lauman nuoremmille susille, ja nämä seurasivat häntä tasataksensa rippeet; tämmöistä ei Akela ikinä olisi sallinut, jos olisi rohjennut ulottaa valtansa oikeihin rajoihin. Shere Khan mielisteli heitä ja kummaili, miten noin reimat nuoret pyydystäjät saattoivat tyytyä kuolevan suden ja alastoman ihmisenpenikan johdettaviksi. "Sanotaan", härnäili Shere Khan, "että te ette käräjillä uskalla katsoa häntä silmiin"; ja nuoret sudet murisivat niskaharjaksiaan pörhistellen.

      Bagheeralla oli silmät ja korvat kaikkialla. Hän tiesi kaikesta tästä hiukan, ja pariin kertaan hän moniaalla sanalla muistutti Mowglille, että Shere Khan hänet jonakuna päivänä tappaisi. Mutta Mowgli naureskeli ja vastasi: "Minulla on lauma ja sinut; ja Baloo, niin laiska kuin onkin, saattaisi puolestani antaa iskun tai pari. Miksi pelkäisin?"

      Eräänä hyvin helteisenä päivänä Bagheera sai uuden aistimuksen – jostakin kuulemastansa syntyneen. Kenties Sahi Piikkisika oli hänelle kertonut; ainakin hän virkkoi Mowglille viidakon syvimmässä kätkössä, pojan lojuessa pää Bagheeran kauniille mustalle taljalle painuneena: СКАЧАТЬ