Vastarannan lumo. Risto Vuorinen

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ja lohkonut ne omakotitalotonteiksi.

      Anja nautti miehensä kanssa päiväkahvia keittiöpöydän ääressä. Esikoinen nukkui viereisessä huoneessa äitiyspakkauslaatikossa. Tuore äiti mietti miehensä paljastamaa nimiehdotusta.

      - Eihän tuollaista nimeä kuin Ingo löydy edes kalenterista. G-kirjainkin on jotenkin kummallinen suomalaisen nimessä, Anja yritti torpedoida miehensä ideaa.

      Antti perusteli nimen kuvaavan lujatahtoista ja päämäärätietoista miestä. Sellainen saattaisi siivittää heidän poikansa jopa kansainvälisiin urheilusaavutuksiin.

      - Mitä sinä oikein puhut? Meidän pojastammeko muka nyrkkeilijä? Että veisit pojan köysien väliin hakattavaksi? Ei kuule onnistu kuuna kullan valkeana, Anja sanoi jämäkästi.

      Antti tarkensi, ettei hän tarkoittanut nyrkkeilyä, vaan yleensä elämässään menestyvää ihmistä.

      - Niin, niin. Etunimestähän ihmispoloisen menestys tässä maailmassa paljon riippuukin, Anja tuhahti.

      Anja alkoi pyöritellä nimiyhdistelmää mielessään, tuijotti ikkunasta peltoaukealle, sen takana olevaa metsänreunaa ja sen yllä parveilevia variksia. Lopulta hän siirsi katseensa Anttiin ja sanoi, että nimen antaminen voi tuntua pieneltä asialta, läpihuutoseikalta, mutta että lapsen piti kantaa nimeään loppuelämänsä.

      - Ei ole lapselle oikein, jos vanhemmat määräävät hänelle kummallisen nimen. Ingo on aika kummallinen nimi. Poika voi pitää sitä jonkinlaisena rangaistuksena. Montako Ingoa tunnet, Anja kysyi.

      Antti puolusti esitystään sillä, että maailma muuttuu ja perinteisten nimien rinnalle tulee uusia vaikutteita.

      - Ingo on sellainen nimi, jota ei ihmeteltäisi, vaikka poika menisi Amerikkaan asti. Tilanne olisi toinen, jos nimi olisi joku Malakias tai Vilhaartti. Sellaisia voisi jo pitää viattoman lapsen rangaistuksena.

      - Ei tässä nyt mitään Malakiasta olla leipomassa, herranjumala! Vai että Vilhaartti? Niiden rinnalla Ingo tuntuu jo paremmalta. Jos se toinen nimi olisi sellainen normaali ja suomalainen, niin voisi sitä harkitakin, Anja vastasi.

      Maistettuaan hieman kahvia Antti teki kompromissiesityksen.

      - Mitä jos laitettaisiin pojan toiseksi nimeksi Iisakki sinun isoisäsi nimen mukaan? Ingo kuvaa kansainvälisyyttä ja menestystä ja Iisakki taas jämerää ja sitkeää suomalaisuutta. Mitä sanot?

      - Ei se kyllä tuollaisessa yhteydessä kuulosta niin kummalta, Anja myöntyi harkittuaan tovin uutta tarjousta.

      Viikon päästä Jaakkoloiden poika ristittiin Ingo Iisakiksi tavanomaisin menoin.

      7.

      Korruption pääkaupunki

      Ingo ja Mart, Tallinna Orumets 3.–5.5.1992

      Ingo ja Mart astuivat ulos Mäon tienvarsikahvilasta. Mart heitti portailla suuhunsa viimeisen palan moskovanpullasta ja huomasi auringon pilkistävän pilvien raosta. Ilma oli edelleen keväisen viileä. Seisoessan vielä Ladan vieressä miehet kuulivat baarineidon kääntävän kahvilan musiikin taas entisille lukemille. Sisällä jytisi ikkunat helisten Ingolle ja Martille tuntemattoman virolaisen naislaulajan tymps-tymps-laulu. Miehet venyttelivät piruuttaan teatraalisesti sen tahdissa. Kokousmatkasta oli taittunut vasta vajaa kolmannes.

      Ennen kuin Mart ehti nostaa kytkintä, Ingo ryhtyi peräämään häneltä tietoja matkan kohteesta, Orumetsasta. Mart oli sanonut jo aiemmin ammuskelun ja väkivallan kuuluvan kaupungin kuvaan kuin Villissä lännessä konsanaan. Ingo tiesi Martin olevan syntyisin Haanjan ylängön pikkukylästä, läheltä miesten määränpäätä. Martin nykyisin Tallinnassa asuva vanhempi veli oli työskennellyt joskus Orumetsassa poliisina. Ingo päätteli, että poliisiveljensä kautta Mart saattaisi olla perillä myös kuvioista, joista julkisuudessa ei juurikaan kerrottu.

      - Kaunis luonto houkuttelee kaupunkiin matkailijoita. Ravintoloiden ja hotellien takahuoneiden hämärästä pelistä ei julkisesti puhuta. Kaupunkiin on rakennettu urheiluja liikuntatiloja ja niihin on upotettu säkkikaupalla valtion rahaa. Hyppyrimäki, urheiluhotelli ja uusin areena, velodromi ovat maksaneet älyttömästi. Osa suunnitteluja rakennusrahoista on luisunut sulavasti johtopaikoilla olevien taskuihin.

      - Oletko sattumalta kuullut sanontaa Orumets Viron korruption pääkaupunki, Mart kysyi.

      Iskulause ei ollut Ingolle tuttu. Mart kertoi Viron viidestä mafiajoukosta, joilla oli ollut tapana selvitellä puukoin ja pistoolein hämäriin bisneksiinsä liittyviä riitojaan juuri Orumetsassa. Viron tiedotusvälineet oli saatu vaikenemaan tapauksista ministeriötason salaisella ukaasilla. Paikkakunnan kansainvälinen maine haluttiin säilyttää tahrattomana.

      - Orumetsaan valittiin kaupunginjohtajaksi nuori Priit Remmel, joka lupasi palauttaa järjestyksen ja lopettaa korruption.

      Mart kertoi kuulleensa veljeltään Priitun sopineen paikallisen poliisipäällikön ja mafiapomojen kanssa ryhmien veristen välienselvittelyjen lopettamisesta Orumetsassa.

      - Ja mahtavat päälliköt hyväksyivät kiltisti kaupunginjohtajan määräyksen, Ingo huomautti.

      - Sopimus piti kutinsa, mutta reilun vuoden päästä Priit syrjäytettiin. Osa häntä tukeneista valtuutetuista ostettiin vastapuolelle rahalla, tonteilla ja rakennusoikeuksilla. Uudella johtajalla, Ott Laasilla oli edelleen vanha näkemys kaupunginjohtajan toimenkuvasta. Lähtökohta oli oma ja tukiryhmän etu.

      Mart sanoi kaupungissa olevan julkinen salaisuus, että kaupunginjohtajalla oli läheiset suhteet tiettyyn mafiahaaraan. Sen johdossa oli sekä virolaisia että tšetšeenejä. Ott oli Martin tietojen mukaan soluttautunut peitefirmojen kautta myös paikkakunnan yritystoimintaan.

      - Ott omistaa esimerkiksi puolet uudesta lomakeskuksesta parin kivenheiton päässä kaupungin ytimestä. Hänen suojelemansa rikollisryhmä hallitsee myös Viron prostituutiota. Siksi tyttöpalvelu pelaa Orumetsassa liukkaammin kuin muualla Virossa, Mart lisäsi ja sytytti tupakan.

      Ingo arveli, että Martin tarinointi voisi aivan hyvin olla mielikuvituksen tuotetta. Mutta miksi tämä puhuisi vakavissaan tuollaista palturia? Pelotellakseenko suomalaista ystäväänsä? Mitä järkeä siinä olisi, hän mietti.

      Mart huomasi Ingon epäilevän kertomaansa.

      - Ette te ulkomaalaiset tiedä, millaista meidän elämämme neuvostoaikana oli ja millaista se on edelleen. Järjestäytynyt rikollisuus on täällä nyt enemmän voimissaan kuin koskaan aikaisemmin. Venäjän määräämä aika loppui virallisesti vasta vajaa vuosi sitten. Epävirallisesti se jatkuu vielä kauan. Ihmisten ja maan tavat eivät muutu sormia napsauttamalla.

      Kun Lada oli taittanut matkaa Tallinnasta etelään 170 kilometriä, Mart huomasi auton tarvitsevan lisää bensiiniä. Useimmille virolaisille lähes tyhjä bensatankki oli huolestuttava havainto. Maassa oli monen muun tavaran lisäksi pulaa polttoaineesta. Venäjältä tulevat öljyja bensiinihanat oli kierretty kiinni Viron itsenäistyessä.

      - Ennen tämä auto nieli liikaa bensiiniä. Pesimme kaasuttajan ja säädimme vähän suuttimia ja kulutus väheni melkein kahdella litralla satasella, Mart kertoi ja innostui selvittämään samalla autonsa historiaa.

      Ladan oli neuvostonimeltään VAZ-21063. Sen oli ostanut 1980-luvun puolivälissä СКАЧАТЬ