Omatunto: Saaristokertomus. Aho Juhani

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ päin. Päivällä ne ei toki ilkeä meidän puolelle, mutta yöllä hiivitään ja otetaan mitä saadaan. Oli myöskin niinkuin olisi pyöritetty tyhjiä tynnöreitä kalliota pitkin, tai niinkuin niitä olisi heitetty ylös merestä ja sitten taas vierineet sinne takaisin. Vaikka minä kuinka olisin vetänyt peitettä pääni yli, niin yhä kuulin samaa. Että pitääkin semmoista uskoa ja ajatella … ettei pidä saada yölläkään rauhaa. Vakuuttipa itselleen kuinka tahansa, niin aina sitä sittenkin odottaa.

      –-Äiti … sanoi Helga yhtäkkiä.

      –-Mitä niin?

      –-Ei mitään.

      –-Ehkä sinäkin kuulit?

      –-En.

      –-Minä olisin oikein iloinen, jos kerrankin voisin lakata siitä meren annin ainaisesta odottamisesta.... Hohoo, kuinka kahvi sentään on hyvää aamutuimaan. Mitäs olisi elämä, jos ei olisi sitä … jos pitäisi alkaa päivänsä ilman. Taitaa niitä olla niinkin onnettomia.... Olkoon se viimeinen kerta, kun siitä rikastumisesta tässä tuvassa haaveillaan ja haastetaan ja huumautaan. Huomenna lähdetään kalaan, sanoipa meri mitä tahansa. Tottahan monen viikon sama tuuli vihdoinkin ajaa ainakin silakan maihin. Siitä se kuitenkin on lopulta eläminen. Jos olisivat meidän miehet toisellaisia eivätkä semmoisia iankaikkisia nahjuksia kuin mitä ovat!

      Hanna, joka vihdoinkin oli tullut juomaan kahviaan, turskahti hyväksyvästi.

      --Saa nyt nähdä, mihin tänäänkään ryhdytään. Ei mihinkään.

      –-Äiti hyvä, elä nyt tora isää, kun hän tulee.

      –-Tuleeko se jo? Ei sinun tarvitse antaa äidillesi neuvoja.

      Söderlingska oli vähän aikaa vaiti. Kalle nousi, otti takkinsa ja näkyi menevän rantaan. Söderlingskakin teki lähtöä, mutta pysähtyi vielä puheihinsa, pusertaen pannuaan.

      –-Mokomakin moottoriherra, senkin konsulentti. Uskotellaan ja luulotellaan ja sitten varmaankin takanapäin nauretaan. Hävytön laski tuohon pennin päälle puhtaaksi rahaksi, minkä meri muka voisi tuoda, niinkuin olisi rahat omasta lompakostaan pöytään paiskannut. Lennettiin siihen kuin kärpäset sokerisylkeen … mahtoi nauraa partaansa. Herrat aina nauravat meille takanapäin. Saattaa parhaallaan kertoa kaupungissa, että siellä Saukkosaaressa nyt odotetaan tuhansia maihin tulevaksi ja ostetaan saaret ja muut. Se vain puuttuisi, että naapuri saisi tietää, mitä täällä puhuttiin.

      –-Mistä se sen saisi tietää.

      –-Ole varma, että se ensi kerran käydessään hakee käsiinsä konsulin rengin ja urkkii siltä kaikki. Sinä haastelit, Hanna, sen kanssa … minkälainen mies se oli?

      –-Semmoinen hauska nuori mies.

      –-Räkättelitte minusta liikaa … ei minusta sovi toisen morsiamen räkätellä jokaisen nuoren miehen kanssa. Minusta tuntui, että Kalle kävi siitä surulliseksi.

      –-Milloinka se Kalle sitten on muuta kuin surullinen?

      –-Ei minua vähääkään ihmetyttäisi, jos Korsun akka pianaikaa tulisi ja kysyisi: »No, joko on tullut ne kymmenen tuhatta?» Ei olisi ihme, jos se tulisi siitä asian alkaen pistelemään. Vaan tulkoon, saa sanan sanasta. No, siinä tulee pappa laahustaen vuorta alas. Saa hänkin odottaa verkkorihmojaan minkä minäkin läpi vuoden lypsävää lehmääni.

      –-Äiti, lupaa, ettet sano isälle mitään … minun on niin paha olla, kun sinä sille riitelet.

      –-En sano, en sano, otan rainnan ja menen lypsämään.

      Ei hän kuitenkaan malttanut, kun Söderling samassa tuli.

      –-Minkätähden sinä jo nyt tulit pois? Olisit vielä vähän tuijottanut, niin ehkä olisi tullut, mitä odotat.

      –-En minä mitään odottanut … muuten vain katselin.

      –-Ethän sinä … muuten vain merta ihailit … menisit vielä vähäksi aikaa. Oliko Korsun akka vielä siellä kalliolla mahallaan?

      –-En katsonut.

      Emäntä meni, mutta kääntyi vielä ovessa:

      –-Mihin ne on meidän reippaat tänä päivänä aikoneet kouransa iskeä?

      –-Onko sinulla siinä vielä tippa kahvia pannussa?

      –-Liehän tuota, ja jos ei ole, niin keitetään uusi pannu, keitetään uusi– sittenpähän jaksetaan raataa … kahvi se on poikaa antamaan voimaa.

      –-Anna minä kaadan, ehätti Helga väliin.

      –-Multaisitte nyt viimeinkin edes sen perunamaan Kallen kanssa.

      Silloin Helga huudahti:

      –-Kalle soutaa ulos merelle!

      –-Onko se nyt sillä päällä taas? Enhän minä sillä mitään tarkoittanut. Luulikohan se nyt todella, että minä tahdoin sitä lähtemään Ulkokarille tässä ilmassa? Mitä se nyt enää hyödyttää! On siellä otettu, jos on mitä tullut. Aina täällä tehdään asiat jotenkuten nurin.... Vie sahrat pellolle, niin minä sitten tulen kanssasi niiden kurkeen–jos ne on kunnossa.

      –-Kunnossa niiden pitäisi olla.

      Mutta kai Söderling ei kuitenkaan ollut siitä aivan varma, koska kurkotti naulalaatikon hyllyltä, ennenkuin meni.

      –-Ota narua samalla! huusi emäntä jälkeen–ei se naulaamalla pysy–jo se oli keväällä poikki.

      –-Onko sinulla narua jossain?

      –-Tuossahan tuota riippuu naulassa nokkasi alla.

      Söderling otti narun ja meni. Hänen mentyään kysyi emäntä Hannalta:

      –-Oliko teidän välillänne mitään, koska se meni niin sanan puhumatta?

      –-Ei minun tietääkseni, sanoi Hanna.

      –-Minusta vähän siltä näytti.

      –-Tarvitsetteko muuripataa?

      –-Mitä sinä sillä?

      –-Pesisin vaatteeni.

      –-Onko totta, mitä olit sanonut, että aiot lähteä?

      –-Kenelle minä sen olen sanonut?

      –-Helga sanoi kuulleensa, että olit uhannut.

      –-Vaikka lähtisinkin–vaan saatan kai minä pestä vaatteeni, vaikken lähtisikään. Vai onko teillä minulle jotain muuta?

      –-Eihän toki, pese vaan pestäväsi.

      –-Minulla on kyllä omat kokoamani puut.

      –-Hyvä on.

      Hanna meni.

      –-Siitä tulee tuosta äksy miniä, jos tullakseen, tuhkasi Söderlingska hänen jälkeensä.–Senkin letukka. Ei olisi isoa vahinkoa, vaikka menisikin. Ei siitä kuitenkaan olisi pitkän СКАЧАТЬ