Omatunto: Saaristokertomus. Aho Juhani

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ paikataksesi eikä korjataksesi! Kullakin omat ilonsa. Entä sinä, Kalle!

      –-Anna minä sanon, mitä sinun pitäisi saada! huudahti Helga. Sinun ja Hannan pitäisi saada uusi tupa, uusi oma venhe, uusi oma ruuhi ja kaikki kalavehkeet uudet.

      –-Antakaa meille moottori! sanoi Hanna.

      –-Päästäksesikö joka tuulella kaupunkiin? pisti emäntä.

      –-Niin, viemään niitä kaloja, joita te saatte uusilla verkoillanne, ja sitä maitoa, jota uudet lehmänne lypsää.

      Kalle, totinen, hiljainen poika, hymähti:

      –-Ei toki niin paljoa.

      –-Kyllä se siinä yhdessä menisi, sanoi ukki. Kun meri kerran rupee antamaan, niin antakoon samalla täyden sylyyksen.

      –-Entä sinä, Helga?

      –-Minä en tarvitse mitään, sanoi tyttö lyhyesti ja ikäänkuin torjuen.

      –-Kyllä sinäkin … ota, kun saat.

      –-Minulla on kaikki, mitä tarvitsen.

      –-Hänpä tässä juuri tarvitseisikin, sanoi hänen äitinsä yhtäkkiä totisesti, vieraan puoleen kääntyen. Sairas keuhkotautinen raukka, jonka pitäisi saada rohtoa ja hoitoa ja päästä talveksi maihin.

      –-Äiti, minä en tahdo täältä mihinkään, vaikka pääsisinkin, minulla on täällä kaikin puolin hyvä.

      –-Kesät vielä menettelet, mutta talven pitkän ryit niin, että sydäntä särkee. Voi, voi, mitä me, aika-ihmiset, hourailemme, ei meri meille mitään tuo.

      –-Se tuo! Minä uskon, että se tuo! Tuokoon vain minullekin, jos te, äiti, välttämättä tahdotte!

      Konsuli oli kaivanut taskustaan kynän ja kääntynyt pöytään päin.

      –-Vai niin, vai sellaiset olisivat viimeiset vaatimukset suuresta odottamattomasta onnestanne, sanoi hän. Eihän nuo aivan mahdottomiin mene. Lasketaanko pilanpäiten, mihin summaan unelmanne rahaksi muutettuna nousisi....

      –-Saisihan tuon laskea. Olisi hupaisa tietää.

      –-… että mitä meri teille teidän mielestänne on oikein velkaa?

      Kaikki tulivat, heti pilaan antautuen, Uteliaina pöydän luo, huulet hymyssä, mutta silmän pohjassa toden kiilto, niinkuin lapsilla, jotka eivät ole varmat siitä, onko joulu-ukko totta vai leikkiä.

      –-Vanhan herran viina, litra viikossa à 2 markkaa litra, siis 2 x 52, yhtä paljon kuin 104 markkaa vuodessa. Elinkautinen viinaeläke tekisi ehkä noin … kuinka kauvan aiotte vielä elää?

      –-Jos saan vakituiset viinat, elän minä vähintäin kymmenen vuotta.

      –-Elätte enemmänkin, jos pidätte säästäen.

      –-Kyllä minä juon kerrallaan kaikki, mitä on, mutta kyllä litra viikossa kymmeneksi vuodeksi sentään riittää.

      –-Se oli se … noin 1000 markkaa. Sitten tulee emännän läpi vuoden lypsävä lehmä … mistä semmoinen saadaan ja millä hinnalla?

      –-Läpi vuoden lypsävä lehmä on kaksi lehmää … kun toinen on ummessa, niin toinen lypsää.

      –-Yhteensä ehkä 400?…

      –-Kyllä ne sillä saa.

      –-Sitten tulee teidän aina uudet verkkonne, Söderling? Paljoko niihin tarvitaan?

      –-Jos saan 100 markkaa vuodessa rihmoihin, niin tulen hyvin toimeen, kun itse kudomme.

      –-Se olisi noin 2000:n korko.

      –-Ai ai!

      –-No, ei se nyt niin paljo.

      –-Paljonkos sitten tarvittaisiin nuorten kodin perustamiskustannuksiin?

      Kalle arveli saavansa kaikki, mitä tarvitsi, 1000 markalla.

      –-Pannaan varmuuden vuoksi 2000.–Kaiken kaikkiaan siis noin 4000 markkaa.

      –-Kas kuinka pian se sai sen lasketuksi.

      –-Mutta Helgahan jäi ilman.

      Emäntä tuli pöydän luo, aivan niinkuin olisi totinen tosi ollut kysymyksessä.

      –-Jos Helga saisi kaksikaan sataa markkaa, niin hän pääsisi lääkäriin ja saisi rohtoja niin paljon, että kyllä riittäisi, ja minä veisin hänet talveksi pois täältä kuivempaan paikkaan, koska semmoiset taudit kuin hänen kuuluvat paranevan maissa.

      –-Siis vielä tämän tytön osa eli, kun summa pyöristetään, 4500 markkaa....

      –-Ollappa tuossa pöydällä se raha!

      –-Tehdäppä joku laiva haaksirikon! nauroi herra, pistäen kynänsä liivin taskuun.

      –-Kuulkaa, herra konsuli–saanko sanoa? sanoi Söderling. Pitäisi saada vielä toiset puolet lisää! Jos kerran antaa, niin antakoon semmoisen summan, että voitaisiin ostaa koko tämä saari, sekä meidän oma puolemme että Korsun puoli.

      –-Luuletko, että isäntä möisi? sanoi Söderlingska.

      –-Möisi se! kyllä se möisi! innostui Söderling. Joka kerta kun häntä kirkolla tai kaupungissa tapaan, hokee hän: »Osta sinä minulta se saari, niin sillähän hänestä pääset. Minä en tahdo häntä häätää, kun arentinsa kerran maksaa, mutta kun saari on sinun, niin annat Korsulle semmoisen potkun, että hänestä pääset!»

      –-Kuka on Korsu?

      –-Naapuri … tuossa toisessa päässä saaren, sanoi Söderling.

      –-Maailman suurin roisto! Verkkovaras! Salakalastaja! Sala-ampuja! Merirosvo! Ruumiinryöstäjä! puhkesi ukki.

      Mutta emäntä otti häneltä sanan suusta:

      –-Sitä ei voi sanoa, mimmoinen mies se on, sillä semmoinen se on. Sittenkuin ne tulivat tänne, ei ole muilla ihmisillä ollut rauhan päivää näillä vesillä. Anastaa kaikki kalapaikat, valtaa kaikki lintukarit, pelättää pois hylkeet, kun niitä muut vaanii. Vaakkuu kuin haaskalokki kaikilla vesillä, vie saaliin nenän edestä … eikö lie siellä nytkin.

      –-Ei tuo toki tässä ilmassa, arveli Söderling.

      –-Saat nähdä, että on, sanoi ukki … jos ehkä löytäisi jonkun hukkuneen, jolta saisi saappaat jalkaansa.

      –-Elkää nyt toki....

      –-Niitä kenkiä, jotka sillä oli jalassa kolme vuotta sitten, se ei ollut voinut saada mistään muualta kuin merestä, mutta meri ei tuo kenkiä muuten kuin ruumiin mukana.... Vedäppäs ruumiin jalasta kengät … otappas kuolleelta hänen omansa ja jätä hänet vesien vietäväksi!

      –-Onkohan nyt niin suuri ero, mistä ottaa, kun kerran merestä ottaa! puhkesi yhtäkkiä Hanna.

      –-Elä puhu СКАЧАТЬ