Omatunto: Saaristokertomus. Aho Juhani

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ymmärrä, mutta kyllä siinä on ero. Elä nyt koetakaan puolustaa Korsun tekoja.

      –-Eihän se nyt teekään sitä tosissaan, sanoi Söderling.

      Hanna nakkasi niskaa ja nousi ja meni ulos. Hän näkyi menevän rantaan, herran moottorivenheen luo. Kulettaja kutsui hänet sisään kädestä auttaen. He istuivat ensin perässä, sitten Hanna pujahti kajuttaan, tuli sitten sieltä taas ulos ja istahti vastapäätä nuorta, kiiltonappista miestä, sen hakkailtavaksi–minkä kaiken Kalle voi nähdä ikkunasta, toisten jatkaessa tarinataan.

      –-Olisi se jutkaus, puhui taas ukki.... Olisi se koko potkaus! Minä en näkisi selvää päivää enää elämässäni, jos auttaisi onni niin, että se mies joutuisi pois tältä saarelta!–Herra, kuulkaa! Mikä siinä on, ettei tässä maailmassa milloinkaan tapahdu se, minkä oikein pitäisi tapahtua? Osaako herra sen sanoa?

      –-Enhän tiedä … mutta kyllähän aina väliin tapahtuukin. Ja voihan nytkin tapahtua. Terve! Toivokaamme, että merellä on ja että meri antaa … että joku suuri laiva–niin pian kuin suinkin–tekee haaksirikon ja ajautuu tänne teidän rannoillenne.

      –-Ei nyt sentään aivan haaksirikkoa, sanoi Söderling, koettaen sanoa sen pilalla … ei toki haaksirikkoa. Kunhan edes niinkään, että esimerkiksi olisi eksynyt usvassa väylältä ja saisi opastaa sen oikeaan ja kapteeni antaisi siitä palkkioksi hyvän sikarin–olisihan sitä siinäkin.

      –-Taikka sitten sillä tavalla … mikä teitä itseänne eniten miellyttää.

      Herra hymähti ja nousi, jokaisen tuvassaolijan seuratessa häntä kasvoilla kysyvä ilme, huulilla epämääräinen hymy. Laskiko hän leikkiä vai tarkoittiko totta? Sillä oli suupielessä syvä juova, silmäin ympärys oli musta ja silmät olivat tuuheain kulmakarvain varjossa. Oliko se ehkä pitänyt heitä pilkkanaan?

      –-Joko vieras lähtee? Ei suinkaan tähän ilmaan?

      –-Eiköhän ole jo aika lähteä. Ei se taida siitä talttua.

      –-Kyllä se vain yhä on niinkuin yltymään päin.

      –-Sisäsaaristossa me kuljemme missä ilmassa tahansa, kun vain näemme merkit, ja nehän me nyt näemme.

      –-Se on hieno kulkuneuvo, jonka ei tarvitse ilmoista välittää....

      –-Laskee laineilla kuin linnun poika, kokka ilmassa kuin kaula, perä vedessä kuin räpylät … sitä oli hauska nähdä äsken, kun tulitte....

      –-Mahtanee maksaa semmoinen?

      –-Kyllähän se jotain maksaneekin.

      –-Useita tuhansia?

      –-Toista kymmentä kappaleen.

      –-Se on rahasumma se.

      –-Onhan se.

      Herra heitti hyvästinsä ja lähti, mahtavana, pitkänä, leveänä, uusi öljytakki hartioilla–niinkuin joku kummitus, niinkuin toisen maailman ilmestys pienten kalastajain rinnalla.

      Söderling käydä kääkkyröi hänen jälessään rantaan.

      –-Herra konsulin ei pidä ajatella, että on totta ja tarkoitettua kaikki, mitä tässä on puhuttu, ukko ja muut. Ukko puhuu aina pötyä, kun on juonut.

      Herra ei sanonut muuta kuin:–Jaa, jaa, hyvästi sitten vaan, Söderling.– Hän istui moottoriin, jonka kokka oli ankkurissa, perä maissa, ja melkein samassa puhalsi pursi liikkeelle kuin räpylälintu laineilla, kuin myrskylintu, aave, savuton, purjeeton ja airoton, paiskautuen satamasta ulapan aallokkoon yhtä äkkiä kuin oli sieltä äsken ilmaantunutkin, kenenkään osaamatta odottaa vierasta tämmöisellä ilmalla, kenenkään tietämättä, mitä asiaa sillä oikeastaan oli ollut, mutta joka oli kuin huumannut heidät, pannut heidät puhumaan sisimpänsä ventovieraalle, tuntemattomalle.

      Söderlingin oli yhtäkkiä melkein ilkeä olla. Luulikohan tuo nyt … mutta ymmärtäneehän herrakin pilan.

      Kalle ja ukkikin olivat tulleet tuvasta moottorin lähtöä katsomaan, ennättämättä kuin puolitiehen rantaan, kun se jo porhalsi satamasta.

      Hanna oli juossut kiikarin tuvan porstuasta ja kirmaissut kiikarikalliolle.

      –-Se tervehtii lipullaan! Hyvästi, hyvästi! Kalle, joudu pian, muuten et kohta näe mitään!… Nyt meni herra kajuttaan....

      Emäntä ja Helga olivat jääneet tupaan. Emäntä istui kädet helmassa, hetken aikaa, sitten hän sanoi kuin heräten:

      –-Niin! Siinä se nyt meni.

      –-Ajattele, äiti, jos se olisi mahdollista … jos meri auttaisi … jos meri antaisi sen, mitä me olomme vailla!

      –-Ei se anna … sanoi hän kuin torjuen, elä kuvittelekaan, ei pidä semmoista uskoa....

      –-Jos oikein uskoisi?

      –-Ei sitä osaa semmoista uskoa, huoahti emäntä.

      –-Minä osaan … minä koettelen.

      –-Joko ne nyt taas, humalaiset, nostivat veret sinunkin päähäsi. Olet ihan punainen....

      –-Olette tekin.

      –-Mene jäähdytteleimään, lapsi raukka.... Hanna, mitä se siellä huitoo ihan naapurin nenän edessä!

      Söderling ja ukki tulivat takaisin.

      –-Se sanoi sen moottorinsa maksavan toista kymmentä tuhatta markkaa, sanoi Söderling. Mutta kyllä se maksaa kaksikymmentäkin tuhatta.

      –-Mitä lienee silläkin tuloja vuodessa, joka voi pitää semmoisen.

      –-Niitä on kaupungeissa semmoisiakin, joilla on viisikymmentäkin tuhatta.

      –-On semmoisiakin, joilla on sata tuhattakin.

      –-Kuinka voi olla niin rikkaita ihmisiä? Mitenkä voidaan tulla niin rikkaiksi?

      –-Ne perivät monissa polvissa, kaupunkien porvarit.

      –-Ei ne aina peri. Toisia auttaa onnensa.

      –-Ehkä ne–löytävät.

      –-Mitä ne löytäisivät … ryöstävät, rosvoavat, raastavat köyhiltä … sosialistit puhuvat kuin puhuvatkin totta, ärisi ukki, yhtäkkiä äissään jostain, pöydälle jäänyttä pulloa tarkastaen.–Jos saisi pelastaa tuommoisen herran moottorinkaan, niin olisi siinä kaikki, mitä meikäläiset tarvitsisivat. Jos sen kone tällä säällä joutuu epäkuntoon, niin siinä se onkin, airoton ja purjeeton.

      –-Olkaa nyt vaiti, pappa.

      –-Sellainen kitupiikki. Ilkesi jättää jälkeensä tuon tyhjän pullon, vaikka oli ruuma toisia täynnä.

      –-Oli joutavaa, pappa, että puhuitte hänelle sitä kaikkea, mitä puhuitte. Luulee vielä, mitä luulee.

      –-Luulkoon.

      –-Ei sieltä mitään tule … ei ole tullut eikä tule.

      –-Vaikkei СКАЧАТЬ