Kaarle XII:n historia. Voltaire

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ sakea savu levisi pitkin rantaa ja esti saksilaiset näkemästä hänen joukkojaan ja niiden puuhia. Tämän savupilven suojassa hän käski veneitten edetä, niidenkin ollessa täynnä savuavia olkia; siten savupilvi yhä laajeni ja ajautui tuulen mukana vihollisten silmille, tehden näille mahdottomaksi tietää, menikö kuningas joen yli vai ei. Sillävälin hän itse yksin johti tämän sotatempun suoritusta. Ollessaan jo joen keskikohdalla hän sanoi kenraali Rehnsköldille: "Kas niin! Toivonpa, ettei Väinäjoki ole ilkeämpi kuin meri Köpenhaminan luona. Uskokaa minua, kenraali, me lyömme heidät." – Neljännestunnissa hän oli joen toisella rannalla, ollen kovasti närkästyneenä siitä, että hän vasta neljäntenä hyppäsi maihin. Kohta hän toimitti maihin tykistönsä ja asetti joukkonsa taistelujärjestykseen, savun sokaisemien vihollisten voimatta tehdä muuta vastarintaa kuin joillakin umpimähkäisillä laukauksilla. Kun tuuli oli hajoittanut savun, näkivät saksilaiset Ruotsin kuninkaan jo marssivan heitä kohti.

      Marsalkka Stenau ei hukannut hetkeäkään; tuskin hän oli huomannut ruotsalaiset, kun ratsuväkensä parhaalla osalla jo kävi heidän kimppuunsa. Tämän joukon ankara hyökkäys, joka kohtasi ruotsalaiset juuri kun nämä järjestäytyivät taisteluun, saattoi heidät sekasortoon; heidän rivinsä murtuivat ja ne työnnettiin jokeen saakka. Ruotsin kuningas kokosi ne piankin keskellä vettä yhtä helposti kuin olisi pitänyt katselmusta. Nyt hänen sotilaansa, marssien suljetummassa rivistössä kuin äsken, työnsivät marsalkka Stenaun takaisin ja etenivät tasangolle. Stenau näki, kuinka hänen joukkonsa olivat tyrmistyksissään; taitavana päällikkönä hän peräyttikin ne kuivalle paikalle, jota sivulta suojeli suo ja metsä, missä oli hänen tykistönsä. Maaperän edullisuus ja aika, jonka saksilaiset olivat saaneet tointuakseen ensi hämmästyksestään, antoi heille jälleen kaiken heidän rohkeutensa. Kaarle ei siekaillut käydä heidän kimppuunsa; hänellä oli mukanaan viisitoistatuhatta miestä, Stenaulla ja Kuurinmaan herttualla oli noin kaksitoistatuhatta, mutta koko tykistönä heillä oli vain yksi ainoa lavetiton rautakanuuna. Taistelu oli kiivas ja verinen; herttuan alta ammuttiin kaksi hevosta; hän tunkeutui kolmasti kuninkaan kaartin keskelle, mutta vihdoin hän suistui hevosensa selästä pyssynperän iskusta, jolloin hänen joukkonsa joutui epäjärjestykseen eikä enää riidellyt voitosta. Hänen kyrassierinsa saivat hänet töin tuskin pahasti kolhittuna ja puolikuolleena vedetyksi pois tungoksen keskeltä ja hevosten alta, jotka tallasivat häntä kavioillaan.

      Voittonsa jälkeen Ruotsin kuningas riensi Kuurinmaan pääkaupunkiin Mitauhun. Kaikki tämän herttuakunnan kaupungit antautuivat hänen armoilleen; koko sotaretki oli pikemmin matkustus kuin valloitus. Hän samosi pysähtymättä Liettuaan, alistaen kaikki matkan varrella valtaansa. Hän tunsi hivelevää tyydytystä ja tunnusti sen itsekin saapuessaan voittajana samaiseen Birsenin kaupunkiin, jossa Puolan kuningas ja tsaari olivat muutamia kuukausia aikaisemmin vannoneet tuhoavansa hänet.

      Juuri tässä kaupungissa hän päätti puolalaisten itsensä avulla syöstä Puolan kuninkaan valtaistuimelta. Kun hän täällä eräänä päivänä istui ruokapöydässä, miettien yksistään tätä yritystä ja noudattaen tavallista ankaraa raittiutta syvässä äänettömyydessään, ikäänkuin hautautuneena suuriin aatteihinsa, niin eräs saksalainen eversti, joka oli aterialla mukana, sanoi niin äänekkäästi, että muutkin sen kuulivat, että tsaarin ja Puolan kuninkaan ateriat tässä samassa paikassa olivat olleet hieman erilaisia kuin hänen majesteettinsa. "Niinpä kyllä", sanoi kuningas nousten, "mutta sitä helpommin minä häiritsenkin heidän ruuansulatustaan". – Todellakaan hän ei liioin viivytellyt ajattelemansa suunnitelman toimeenpanoa, sekoittaen nyt hiukan politiikkaakin aseittensa voimaan.

      Puola, muinaisen Sarmatian osa, on hieman suurempi kuin Ranska, köyhempi väestöstä kuin se, mutta rikkaampi kuin Ruotsi. Sen kansa kääntyi kristinuskoon vasta noin seitsemänsataaviisikymmentä vuotta sitten. On perin omituista, että roomalaisten kieltä, jotka eivät kuitenkaan koskaan ole tunkeutuneet näille seuduille saakka, puhutaan tätä nykyä yksistään Puolassa; kaikki siellä puhuvat latinaa, vieläpä palvelijatkin. Tämä suuri maa on hyvin viljavaa, mutta sen asukkaat ovat sitä vähemmän toimeliaita. Ne käsityöläiset ja kauppiaat, joita nähdään Puolassa, ovat skotlantilaisia, ranskalaisia ja varsinkin juutalaisia. Viimemainituilla on siellä lähes kolmesataa synagogaa, ja jos he täällä vieläkin lisääntyvät, niin heidät kai ajetaan kerran pois Puolasta, kuten aikoinaan Espanjasta. He ostavat halvasta hinnasta maan tuotteet, viljan ja karjan, kauppaavat ne Danzigiin ja Saksaan ja myövät sitten kalliista hinnasta aatelismiehille niitä ylellisyystavaroita, joita nämä tuntevat ja rakastavat. Siten tämä mitä kauniimpien jokien kastelema, laitumista ja suolakaivoksista rikas, viljan peittämä maa pysyy yltäkylläisyydestään huolimatta köyhänä, koska sen kansa elää maaorjuudessa ja sen aatelisto on ylpeä ja laiska.

      Sen hallitus on mitä uskollisin kuva vanhasta kelttiläisestä ja goottilaisesta hallituksesta, joka muutoin kaikkialla muualla parannettiin tai muunnettiin. Puola on ainoa valtio, joka on säilyttänyt tasavallan nimen yhdessä kuninkaallisen arvon kanssa.

      Jokaisella aatelismiehellä on oikeus äänestää kuninkaanvaalissa ja mahdollisuus päästä itsekin kuninkaaksi. Tämä kaikista oikeuksista kaunein on liitetty mitä suurimpaan väärinkäytökseen: valtaistuin on näet melkein aina ostettavissa, ja kun puolalainen on harvoin tarpeeksi rikas voidakseen sen ostaa, on se monesti myöty muukalaisille. Aatelisto ja papisto puolustavat vapauttansa kuningastaan vastaan ja riistävät sen kansan muulta osalta. Koko kansa on siellä maaorjuudessa; sellainen on ihmiskunnan kohtalo, että kaikkialla, tavalla tai toisella, suuri enemmistö elää pienen vähemmistön ikeen alaisena! Täällä ei talonpoika kylvä itseään, vaan aatelista herraansa varten, jolle hän itse, hänen peltonsa ja hänen kättensä työ kuuluvat, ja joka voi hänet myödä, jopa surmatakin yhdessä karjansa kanssa. Aatelismies sen sijaan on riippuvainen ainoastaan itsestään. Jos häntä tahdotaan tuomita rikosasiassa, tarvitaan siihen koko kansan kokous; hänet voidaan vangita vasta sitten, kun hänet on tuomittu; niinpä hän ei juuri koskaan joudu rangaistavaksi. Täällä on paljon köyhiä aatelismiehiä, jotka antautuvat mahtavampiensa palvelukseen, saavat palkkaa ja toimittavat kaikkein halvimpiakin tehtäviä. Kuitenkin he mieluummin haluavat palvella vertaisiaan kuin rikastua kaupankäynnillä, ja ruokotessaan herrojensa hevosia he kunnioittavat itseään kuninkaitten valitsijain ja tyrannien tuhoojain arvonimellä.

      Kun näkee Puolan kuninkaan kaikessa kuninkaallisen majesteettisuutensa komeudessa, niin luuleepa häntä Euroopan täysivaltaisimmaksi ruhtinaaksi; mutta juuri hän on sitä kaikkein vähimmin. Puolalaiset tekevät todella hänen kanssaan sen sopimuksen, jonka muiden kansain kesken käsitetään olevan voimassa hallitsijan ja alamaisten välillä. Itse kruunajaisissaan ja vannoessaan pitävänsä pacta conventa-säädökset Puolan kuningas päästää alamaisensa uskollisuudenvalasta siinä tapauksessa, että hän loukkaa tasavallan lakeja. Hän nimittää kaikki virkamiehet ja jakaa kaikki arvosijat ja kunniamerkit. Puolassa ei mikään muu ole perinnöllistä kuin maat ja aateluus. Yhtä vähän palatinuksen [palatinus merkitsi Puolassa maakunnan (palatinaatin) käskynhaltijaa, maaherraa. – Suom. muist.] kuin kuninkaan pojalla on mitään oikeutta isänsä arvoon, mutta kuninkaan ja tasavallan välillä on se suuri ero, että edellinen ei voi riistää mitään kerran antamaansa virkaa, kun sen sijaan jälkimäisellä on oikeus ottaa kuninkaalta hänen kruununsa, jos hän rikkoo valtion lakeja.

      Vapaudestaan arka aatelisto myö kyllä usein äänensä, mutta harvoin kiintymyksensä. Tuskin he ovat valinneet kuninkaan, kun jo pelkäävät hänen kunnianhimoansa ja vehkeilevät häntä vastaan. Ne suurmiehet, jotka hän on nimittänyt ja joita hän ei voi erottaa, muuttuvat usein hänen vihollisikseen sen sijaan, että pysyisivät hänen kätyreinään. Ne, jotka ovat kiinnitetyt hoviin, ovat muun aateliston vihan esineenä, mistä on aina seurauksena kaksi puoluetta: moinen jako on mahdoton välttää, jopa tarpeellinenkin sellaisissa maissa, joissa tahdotaan pitää kuningas ja samalla säilyttää vapaus.

      Kaikki, mikä koskee koko kansaa, järjestetään eduskunnassa, jolla on nimenä valtiopäivät, ja jossa ovat koolla senaatti ja joukko aatelismiehiä. Senaattoreja СКАЧАТЬ