Suomalaisen teatterin historia III. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Puhuminen käy jokseenkin nopeasti; 'taidepausseja' ei paljo käytetä eikä juuri äänen korottamista. Sitä vastoin viljelevät erittäinkin naiset, saadaksensa lausumistaan enemmän vaihtelevaksi, puheen niin sanoaksemme soitannollista puolta; se on: koetetaan eri säveltä käyttämällä, milloin heleämmin, milloin korkeammin puhumalla osottaa erilaisia mielenliikutuksia."

      "Tätä keinoa esim. nti Aalberg 'Noorassa' hyvin rohkeasti, mutta myöskin erinomaisella menestyksellä käyttää: välistä hän puhuu niin nopeasti, että kuulija tuskin voi erottaa kaikkia hänen sanojaan; mutta sitten kuitenkin yksi ainoa sana, lausuttu oikealla säveleellä, valaisee koko lauseen."

      "Meidän mielestämme on tämä suunta, ellei sitä liiotella, oikea; sillä tällaista lausumistapaa käyttämällä tullaan siihen että teatterissa puhutaan eikä pidetä puhetta. Tällä emme väitä, että teatterimme jo olisi perille päässyt. – Vaan selvästi näkyy kuitenkin, että tässä kohden jo on vakava perustus, johon se eteenpäin pyrkiessään voi nojata." – Kun tämän jälkeen on puhuttu Ruotsalaisessa teatterissa vallitsevasta juhlallisemmasta lausumistavasta, tukholmalaisesta tyylistä, ja huomautettu että ruotsalaisten näyttelemistapa (syystä kun heillä ei ole kotimaista draamakirjallisuutta, vaan enimmäkseen näyttelevät ulkomaisia kappaleita) vieraantuu pohjoismaiden ja meidän maan näytelmien vahingoksi, mainitaan että Noora Suomalaisessa teatterissa esiteltiin paremmin kuin Leonarda Ruotsalaisessa ja että niinikään kotimainen kappale "Den nya adjunkten" menestyi siellä huonosti samalla aikaa kuin ranskalaisia komedioja näyteltiin yleisön suureksi tyydytykseksi.

      Luonnollista on, että näytäntökausi ei voinut olla taloudellisesti loistava, kun keisarisuru sattui parhaimpaan aikaan, ja sentähden ohjelmiston päävaltti, Romeo ja Julia, esiintyi liian myöhään. Vajaus pysyi miltei muuttumattomana, tehden 19,002:52 mk. Ettei se noussut korkeammaksi, siitä on kiittäminen arpajaisia, joiden tuottamista varoista 12,000 mk käytettiin vuoden menoihin. Jäännös 32,350:94 mk säilytettiin vararahastona lähinnä seuraavia vuosia varten. Miten suurenmoinen kansalaisten avustus olikaan, ei se riittänyt tekemään teatterin elämää huolettomaksi, mutta todistihan se kuitenkin rohkaisevalla tavalla että ystäväpiiri oli laaja.

      Näytäntöjä oli annettu 97 ja niissä: 9 kertaa Saimaan rannalla; 8 Kihlaus, Noora; 7 Sota rauhan aikana, Sirkka; 5 Mestarin nuuskarasia, Maria Stuart, Mustalaiset, Parisin veitikka, Romeo ja Julia; 4 Nummisuutarit, Laululintunen, Porvari aatelismiehenä, Valapatto, Neiti Elisabeth; 3 Lea, Sotavanhuksen joulu, Amalia ystävämme, Don Cesar de Bazan, Sevillan parturi, Nyrnbergin nukki. Nuoren aatelismiehen vaiheet, Taistelujen välillä, Ravennan miekkailija, Isännätön talo, Kirjeen kujeet, Vastanaineet; 2 Saaristossa, Yö ja päivä, Margareta, Hardangerin harjulla, Vaimojen kyyneleet, Sumua silmiin, Ei ollenkaan mustasukkainen, Jeannetten häät, Ensi lempi; 1 Kosijat, Kavaluus ja rakkaus, Jane Eyre, Maantien varrella, Taiteen harrastuksesta, Marin rukkaset, Hää-ilta.

      Näistä 42 kappaleesta oli 11 kotimaisia ja 12 ohjelmistolle uusia.

       X. Kymmenes näytäntökausi, 1881-82

      Bergbom-sisarukset olivat päättäneet viettää kesänsä Norjassa. Toivoen saavansa nähdä jotakin uutta teatterissa Kaarlo lähti jo kesäkuun ensi päivinä Tukholmaan, mutta teatterit olivat suljetut ja henkilöt, joita hän olisi tahtonut tavata, matkoilla. Sentähden Emilie viikko myöhemmin saapuessaan sinne kohtasi veljensä sangen tyytymättömänä oloonsa. Tämän ohella vaivasi molempia yhtäkkiä ilmestynyt jäätävä takatalvi. Kumminkin he viipyivät Tukholmassa, levottomasti odottaen tietoja eräästä läheisestä sukulaisesta, joka oli vaarallisesti sairastunut ja jonka kuolema, jos se olisi tapahtunut, olisi pakottanut heidät palaamaan kotimaahan. Tästä ja muusta kertoo Emilie nti Elfvingille kirjeessä (13/6), josta otamme seuraavan:

      "Eilinen ilta oli kuitenkin hupainen, kävimme näet katsomassa [kiertomatkalla olevia] ranskalaisia näyttelijöitä. Coquelin ja Pasca ovat erinomaisia taiteilijoita, Berton on hyvä, toiset heikonpuoleisia paitse erästä pientä daamia, joka on niin kuulumattoman kehno, että oli melkein häpeä. Semmoista pikku hanhea ei ole päästetty näyttämölle edes meillä [teatterimme] lapsuudessa. Coquelin on elävä todistus siitä mitä äly ja lahjakkaisuus aikaansaavat. Hänen vartalonsa on mitätön, kasvojenpiirteet rumat eivätkä ollenkaan hienostuneet – paremmin oikein jokapäiväiset, nenä niin muodoton kuin mahdollista, ääni itsessään vähäpätöinen, ja sittenkin joka sanansa, joka liikuntonsa, joka kasvojeneleensä vaikuttaa valtavasti yleisöön – juuri semmoisen tulee taiteilijan olla – sielun on kaikki tehtävä eikä ulkonaisten, aistillisten ansiopuolten; jos niitä sen ohella on olemassa, niin se on varsin hyvä, mutta jollei niitä ole, niin tulee ilmankin toimeen, niinkuin Coquelin. En voi sanoin lausua, kuinka hänestä pidin." – Kun sähkösanoma tuli että sairas oli parempi, sisarukset matkustivat Kristianiaan, jossa viipyivät neljä päivää. "Winterhjelmit ja Magelsenit tekivät kaikkensa", Emilie kirjoittaa, "saadakseen Kristianiassaolomme hupaiseksi, ja siinä he täydellisesti onnistuivat – ilmakin oli ihanan kesäistä, niin että voimme vapaasti olla liikkeellä maalla ja merellä." Erittäin mieluista oli sisarusten olla kahdessa kodissa, joiden emännät olivat heidän uskollisimpia ystäviään. Pyhänä 19/6 Ida Aalberg ja Lydia Lagus tulivat Kristianiaan, ja seuraavana päivänä Emilie lähti näiden seurassa Modumin ja Kaarlo yksin Sandefjordin kylpylaitokseen. Viime mainittu erosi seurasta arvattavasti sentähden, että Emilie samoin kuin molemmat taiteilijattaret sairasti kurkkutautia, jonka parantumisen tärkeimpiä ehtoja oli vaitiolo ja helpointa oli kai olla puhumatta kun asui yksin. Myöhemmin Emilie kirjoittaakin, että hän, Ida Aalberg ja Lydia Lagus, jotka "molemmat esiintyvät hyvin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti", enimmäkseen olivat kukin erikseen, puhuen niin vähän kuin mahdollista. Muutoin he keskenään käyttivät ainoastaan suomenkieltä, karttaen maanmiestensä seuraa ja uusia tuttavuuksia. Kun tunnetuksi tuli että neidit Aalberg ja Lagus olivat näyttelijättäriä, pyydettiin heitä avustamaan iltamissa, mutta turhaan. Ettei tämänlainen erakkoelämä kylpylaitoksessa, jossa oli neljättä sataa vierasta, ollut erittäin hupaista on itsestään selvää, mutta valitettavasti se oli välttämätöntä niinkuin aikaa voittaen hyvin nähtiin.

      Kesä- ja heinäkuun vaihteella sattui Suomessa kaksi tapahtumaa, johon ystävämme Norjassa ottivat sydämestään osaa: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 50-vuotisjuhla 30/6-2/7 ja J. V. Snellmanin kuolema 4/7 Jälkimäisestä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille (9/7):

      "Olemme jo saaneet tiedon suuresta surusta, joka on kohdannut koko maatamme. Rva Winterhjelm sai sähkösanoman ja ilmotti kohta asian meille. Suruuni sekaantuu kuitenkin jonkunlainen kiitollisuuden tunto siitä että hänen ei tarvinnut elää yli aikansa: hän pelkäsi sitä kauheasti ja valitti, että Runebergin ja Cygnaeuksen täytyi kuolla, niinkuin tapahtui, saamatta mennä kuolemaan katse kirkkaana miehekkään rohkeasti. Yksityistietoja Snellmanin kuolemasta meillä ei ole; kaksi kertaa viikossa tulee minulle Uusi Suometar ja Morgonbladet ja ensi postissa saamme kai lukea siitä. Jumala antakoon hänelle autuutensa ja rauhansa. Rehellisesti ja miehekkäästi hän on taistellut isänmaansa ja kansansa edestä."

      Hautajaisissa, jotka tapahtuivat 7/7, Almberg Suomalaisen teatterin puolesta laski seppeleen Snellmanin arkulle. – Kun posti toi suomalaisia lehtiä Modumiin, saatiin siellä lukea H. D: nkin nekroloogi suuresta vainajasta. Ida Aalberg kirjoittaa siitä Bergbomille ja sanoo sitä surkeaksi ja hävyttömäksi:

      "Koko se äänivarasto, jota näinä kahtena viikkona olen koettanut tarkoin säästää ja kartuttaa, on tänään tulvannut virtana esiin – en ole voinut sitä estää, vaikka se kyllä on ollut väärin ja hyödytöntä, sillä Modumissa oleskelevat 'liberaalit' eivät suinkaan siitä parane."

      Kaarlosta tiedämme vähemmän – oikeastaan vain sen, että hän Sandefjordissa, jossa hänellä oli "hirmuisen ikävä", muun muassa seurusteli erään tanskalaisen kirjailijan kanssa, jolla oli tuttavia Kööpenhaminan teatterimaailmassa ja jonka kautta hän СКАЧАТЬ