Suomalaisen teatterin historia III. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ kykyjä, niinkuin se on tehnyt, on kotimainen näyttämö suomenkielellä niin mahtava tekijä maamme sivistyselämässä, että se tarvitsee hoitoa ja tukea ja että sen tulee seisoa päivän turhamaisten puuhien yläpuolella meidän valitettavasti niin runsaissa kieliriidoissamme."

      Suomettaren Matti käänsi nämä oudot lauseet ja lisäsi omasta puolestaan: Niinkuin lukijat näkevät voi siis H. D: kin, jos se vaan tahtoo, puolustaa suomalaisuuden asiaa! Ja totta tosiaan oli tämäkin huomattava tulos lähes kymmenen vuoden taisteluista.

* * * * *

      Teatteri oli sangen tervetullut Helsinkiin, "sillä sen poissaolo oli alkanut jo kipeästi tuntua. Yhteisen harrastuksen synnyttämänä, isänmaallisen innon helmalapsena, oli tämä taidelaitos tullut yhdyntäpaikaksi kaikelle mitä Helsingissä oli suomalaista ja suomenmielistä. Kun se oli poissa, oli yhteiselämä hyvin kuollutta niissä piireissä, joille teatteri oli yhdistävänä siteenä" (U. S.). Näytännöt alkoivat 19/11 Maria Stuartin esittämisellä, joka meni kolme kertaa peräkkäin. Pääviehätys lähti rva Winterhjelmin esityksestä, hän kun loi "liikuttavan ja ylevän" kuvan onnettomasta kuningattaresta; sitä vastoin eivät rva Lundahl Elisabet kuningattarena, Axel Ahlberg Mortimerina, Böök Leicester kreivinä, Leino Burleigh paroonina, nti Stenberg Marian imettäjänä vielä saaneet mitään huomattavampaa aikaan – eikä ihmekään, sillä esiintyivätpä he kaikki ensi kerran yhdessä noita Schillerin kypsyysajan näytelmiä, joissa yksistään jo intomielinen lausunta vaatii niin paljo taiteellista voimaa. Paremmin nuoret näyttelijät menestyivät toisessa suuressa draamassa, jonka ensi-ilta oli 3/12, nimittäin Friedrich Halmin (vapaaherra Münch Bellinghausen) murhenäytelmässä Ravennan miekkailija.27

      Rva Winterhjelm, joka jo kymmenkunta vuotta ennen Ruotsalaisessa teatterissa oli näytellyt miekkailijan äitiä Thusneldaa, oli elävä ja myötätempaava ylpeänä, jalona naisena, joka ennen syöksee miekan poikansa ja omaankin rintaansa kuin sallii germanilaisen nimeä häväistävän. Böök nimiroolissa näytti kyllä selvästi käsittäneensä sen, mutta nuorekas, miltei lapsellinen piirre Thumelikon luonteessa tuli vaillinaisesti näkyviin. Leino onnistui hämmästyttävän hyvin Kaligula keisarina: naamioitus oli erinomainen ja verenhimoisen tirannin inhottavan luonteen hän kuvasi merkillisellä totuuden sävyllä. "Kappaletta kannatti käydä katsomassa yksistään Leinon tähden", U. S. sanoo, ja Mbl. vakuuttaa, että "näyttelijän luoma kuva syöpyi häviämättömäksi muistiin". Tositeossa moni vieläkin muistaa Kaligulan yhtenä Leinon parhaimpana roolina, samalla kuin senkin että Bergbomilla oli ollut erikoinen ansio näyttelijän valmistamisessa siihen. Edelleen nti Avellan sai vilpittömän tunnustuksen rohkeapiirteisestä, suorasta, luonnollisesta kukkatytöstä Lysiskasta [jonka kukkaset olivat uusia, Betty Elfvingin tekemiä], ja Vilho näytteli Flavio Arminiota kuin kokenut näyttelijä ainakin. Muut olivat heikompia kuin nämä mainitut, mutta kokonaisuus oli ansiokas ja tehoisa. Näytäntö uudistettiin 5/12 ja 7/12.

      Juuri kun rva Winterhjelmin lyhyt vierailu oli päättymäisillään, Ida Aalberg palasi. Jo 5/12 ehtoolla hän tuli kotiinsa Janakkalaan, kävi seuraavana päivänä neulomakokouksessa Kerkkolan Ylöstalossa tervehtimässä kotiseutunsa tuttavia ja lähti sieltä Helsinkiin, jossa hänet asemaila vastaanotettiin ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla. Teatterissa nti Aalbergia niinikään tervehdittiin innokkaasti 9/12 Louisena Kavaluudessa ja rakkaudessa. Rva Winterhjelm puolestaan antoi 10/12 jäähyväisiltaman, jossa esitettiin Vastanaineet – taiteilijatar itse Matildana ja nti Aalberg Laurana – ja Lea sekä näiden näytelmäin välillä tarjottiin yksin- ja ylioppilaslaulua. Kun huhu oli levinnyt että rva Winterhjelm nyt esiintyi viimeisen kerran Suomalaisessa teatterissa, oli huone ihan täysi ja koko näyttämöllä oli juhlaleima. Suuret olivat suosionosotukset, ja viimeiseksi koko seurue keräytyi näyttämölle taiteilijan ympärille, ja nti Avellan ojensi hänelle toveriensa puolesta komean laakeriseppeleen, luettuaan sen nauhoista seuraavat V. Soinin sepittämät säkeet:

          Kero lemmen liehtarina.

          Into voiman kumppanina

          Suurta toimeen saa.

          Sepä aatteet kasvattaapi,

          Siltä aika tunnon saapi,

          Toiveet muodostaa.

          Suomen näyttötaiteen luoja.

          Tuki, kannattaja, suoja:

          Sinut omanaan

          Pitää maamme, tyttäreksi

          Tekee sun, ja ikuiseksi

          Aina muistossaan.

          Rakkaus sen runsahasti

          Seuraa sua, minne asti

          Tiesi vieneekin.

          Ällös unhoita sa meitä,

          Ällös ijäks työtäs heitä,

          Tover armahin.

      Kun laakeriseppeleitä ja kukkia oli annettu katsojainkin puolesta ja salonki ei ottanut tyhjentyäkseen, rva Winterhjelm lausui yleisölle seuraavat sanat:

      "Sallikaa minun kerran sydämestäni kiittää Teitä sekä tästä illasta että siitä monivuotisesta suosiosta, jonka Helsingin yleisö on minulle osottanut. Tiedän kyllä että minun voimani usein ovat olleet heikot, mutta tahtoni on ollut mitä palavin. Ja kuinka katkera erohetki onkin, eroan lohdutettuna, sillä minä tiedän, että Suomalainen teatteri jo on saanut niin vahvan aseman, ettei mikään kohtalo voi riistää sitä pois Suomen kansan sydämestä. Ja kun se kerran on kukoistava kunniassa ja loistossa, muistakaa joskus minuakin, joka tässä maailmassa tuskin olen pitänyt mitään rakkaampana. Hyvästi! Eläköön Suomalainen teatteri!"

      Lämpimät sanat vastaanotettiin lämpimästi, ja teatterin lähemmät ystävät kokoontuivat näyttämölle, jossa Kaarlo Bergbom ja Vilho puhuivat taiteilijattarelle. – Varta vasten toimeenpannuissa hyvästijättöpidoissa Arkadia-teatterin lämpiössä 13/12 vihdoin dosentti Perander kaunopuheliaasti tulkitsi yleisön ja teatterin unohtumattoman kiitollisuuden jalolle vieraalle. Viisi päivää myöhemmin 18/12 rva Winterhjelm lähti.28

      Ennen joulua meni Valapatto kerran ja Noora kolme kertaa ja huomattiin nti Aalbergin näyttelevän yhtä etevästi, jollei etevämmin, kuin ennen. Toisena joulupäivänä hän esiintyi ensi kerran Sirkan nimiroolissa, joka kappale sitten vuodenvaihteella vaihteli Nummisuutarein kanssa. Ensi-iltana sanotaan nti Aalbergin olleen "levoton" uudessa roolissaan, mutta toisella kerralla se jo täydellisesti oli hänen vallassaan. Hän näytteli raittiisti ja taiteellisesti osaten alusta loppuun tasaisesti pitää kiinni "Sirkan" omituisesta luonteesta – eikä esityksessä havaittu mitään lainattua niinkuin muutoin tavallista on tässä taiturintehtävässä. Ahlberginkin tasaisuutta ja varmuutta Landryn osassa kiitetään, ja rva Aspegren – entinen Sirkka – oli nyt ansiollinen muori Fadetina.

      Uuden vuoden ensimäinen premiääri oli 4/1, jolloin näyteltiin Kiven Yö ja päivä uudistettuna, Saimaan rannalla ja Robert Kiljanderin 1-näytöksinen huvinäytelmä Mestarin nuuskarasia. Ensin mainitussa kappaleessa Ida Aalberg esitti runollisella sulolla ja totuudella sokean Liisan osan, jonka hän jo oli näytellyt Janakkalassa ennen teatteriintuloaan, jota paitse Böökkin (Tapani) ja rva Aspegren (Kerttu) olivat oivallisia. Tunnelmaan vaikutti myös uusi kaunis Saimaa-maisema, jonka taiteilija Fridolf Weurlander oli maalannat taustaksi. Mestarin nuuskarasia – jonka nti Hacklin, Vilho, Tervo ja Böök liukkaasti suorittivat – oli ensimäinen lisä ohjelmistoon kirjailijalta, jolta teatteri seuraavina vuosina oli vähä väliä saava kaikkiaan lähes kymmenkunnan pikku huvinäytelmää, jotka aiheiltaan viattomina ja kansanomaisina varmapiirteisine luonteineen, humoristisine sävyineen ja keveine, sujuvine vuoropuheluineen saavuttivat melkoisen menestyksen. Tämä ensimäinen ja toinenkin, kohta alempana СКАЧАТЬ