Laila eli Kuvaelmia Ruijan rannoilta. Friis Jens Andreas

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ kertoi, että pohjois-Suomea edellisenä syksynä oli kohdannut kova katovuosi. Ohra oli paleltunut jo syyskuun alussa, ja koko pohjois-Suomessa ei löytynyt sitä taloa jossa ei syöty pettuleipää, jossa ainoastaan kolmas osa oli ruisjauhoja. Hän ynnä vaimonsa olivat siis päättänet kulkea suksilla koko tuon pitkän matkan ylös Ruijaan hankkiakseen siellä elatustaan kalastamisella; antoihan meri toki sen verran ruokaa, ett'ei joka päivä tarvinnut nälkää kärsiä.

      Laagjen ja vieraan keskustelu kääntyi vähitellen poroon, sen luonteesen ja omaisuuksiin.

      Niin kuin tunnemme, pudottaa poro, sekä uros että naaras, sarvensa kerran vuodessa. Härkä pudottaa sarvensa marraskuun keskivaiheilla. Naarasporo pudottaa sarvensa toukokuussa, noin 10-12 päivää kantamisen jälkeen. Poron sarvet saavat taasen täyden suuruutensa elokuun loppupuolella. Härän sarvet joutuvat täyteen mittaansa seitsemässä vuodessa, naaraan neljässä. Haarukoiden ja nystyröiden lukumäärä härän sarvissa voi nousta kuuteen kymmeneen ja niiden paino 36 naulaan.

      Tunnettu on vieläkin, että monella eläimellä nähtävästi on jonkunmoinen aavistus omasta ulkomuodostaan. Se näkyy jo siitäkin, että esim. riikinkukko, teiri ja metso pöyhistelevät pyrstösulkiaan, suokukko kaulahöyheniään j.n.e. Kerrotaan myös kirjavan koiran ensiksi nuolevan ja puhdistavan valkoisia pilkkujaan. Se ainakin on varmaa, että poro usein ylpeydellä ja mielihyvällä katselee suuria monihaaraisia sarviaan.

      Vaan että eläimellä myöskin voisi olla vaikutus ulkomuotoonsa eli että se omin neuvoin voisi vaikuttaa siihen, että joku osa sen ruumiista kasvaessaan muodostuisi semmoiseksi tahi tämmöiseksi, sitä ei tietääksemme ole tähän asti voitu toteen näyttää.

      Lappalaiset väittävät kuitenkin kiven kovaan, että näin on poron ja sen sarvien laita. Niiden muoto ei ole itsetyinen, kertovat he, tahi ne eivät haaraannu ilman että eläin itse auttaa tahi toimii siihen. Se on saanut omituisen kuvauksen kielessäkin ja kuuluu: "Tshjorvides dakkat", muodostaa sarviansa, ja sen johdosta he, siis myöskin Laagje, väittävät, että porolla joutohetkillään on paljon työtä ja huolta.

      "Miten se sitten menettelee?" kysyi Suomalainen.

      "Se tekee sen takajaloillaan," selitti Laagje, "se taivuttaa sorkkansa taaksepäin ja nilkkaluullaan osaksi hankaa pehmeätä, esiin kasvanutta sarvimukuraa, kunnes se tulee helläksi ja hiukan kosteaksi siltä kohdalta, josta poro tahtoo kasvattaa haarukan. Sarviaine on, niinkuin tiedät, sienimäinen ja pehmeä kuin koivunkänsä, ja heti kun keväällä on sarveen ilmestynyt pieni nystyrä, alkaa poro takajalallaan hangata sitä, saadakseen sen haaraantumaan mielensä mukaan."

      "Eihän toki," tuumasi Suomalainen, "että poro jalallaan kaapii ja hankaa sarveaan, ei tule siitä että se tahtoo siihen paikkaan haarukan, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että se paikka kihelmöi, josta luonnon järjestyksen mukaan haara itsestään puhkeaa esiin."

      "Eipä niinkään," vastasi Laagje, "asian laita ei ole aivan niin. Tarkastappas ensin silmän asemaa ja sarvien haarukoita. Poro näkee joko oikealla eli vasemmalla silmällään kaikki sarvien haarukat, vaikka niitä olisi 20-30 kummassakin sarvessa. Miksi ei muutamia haarukoita vois kasvaa niin, ett'ei eläin niitä voisi nähdä, jos se yksistään olisi sattumuksen nojassa tahi että haarukat kasvaisivat ilman minkäänlaista myötävaikutusta eläimen puolelta? Eihän sen tarvitsekaan nähdä sitä paikkaa joka kihelmöi, tunteminen on riittämä paikan löytämiseen. Mutta jos tarkastat poroa kun se 'muodostaa sarviaan', niin huomaat heti, että se tuossa toimessaan lakkaamatta katselee ja tutkii silmällään, kasvavatko sarvet kauniiksi ja säännöllisiksi. Toisilla eläimillä, joilla on toisenlaiset sarvet, jotka eivät putoa ja joiden muodostumiseen eläin ei vaikuta mitään, niinkuin esim. härkä, vuohi, metsäkauris j.n.e, kasvavat sarvet usein niin ett'ei eläin voi niitä nähdä."

      "Otappas joskus tarkastaaksesi poroa", jatkoi Laagje, "jolla koko vuosi on tehty kovaa työtä, joten se siis on laiha ja väsynyt eikä jaksa ahkerasti hoitaa sarviaan niiden kasvaessa. Sinä vuonna se saa muodottomat, kömpelömäiset ja hyvin harvahaaraiset sarvet. Vaan annappas sen seuraavana vuonna olla rauhassa, anna sen levätä ja käyttää aikaansa mielensä mukaan, niin saat nähdä, kuinka innokas se on saadakseen itselleen kauniit sarvet, kuinka se tuon tuostakin katselee niitä ja kaapii ja raapii milloin toista milloin toista sarvea, saadakseen mielimänsä haarukan siihen kasvamaan, kunnes se 2-3 kuukauden kuluttua on saanut sarvensa sen muotoisiksi ja niin monihaaraisiksi, kuin sillä ikäänsä ja kokoonsa katsoen tavallisesti on."

      "Mutta", arveli Suomalainen, "tämänhän oi aivan yksinkertaisesti selittää siitä sangen luonnollisesta syystä, että laihan ja ajetun poron sarvet eivät luonnollisesti saata kasvaa yhtä rehevästi, kuin terveen, raittin ja hyvin ruokitun poron."

      "E-ei", intti Laagje, "ei sitä aivan niin voi selittää. Tarkastappas poroa, jonka toinen silmä on viallinen, joten se ei voi nähdä sarviaan sillä puolella, eli jolla on viallinen takajalka, että se vähän taikka ei ollenkaan voi sitä käyttää. Nytpä huomaat, että sille puolelle, jolta se on sokea tahi takajalastaan viallinen, myöskin kasvaa kömpelö, ruma ja melkein haaraton sarvi. Se kyllä hapuelee tuollakin puolellaan tahi menee jonkun puun juurelle, jos sen takajalka on viallinen, ja hankaa sarveaan puun oksaa vasten, vaan se ei läheskään tule niin kehittyneeksi, kuin toisella puolella, jossa se voi tarkastaa sarven kasvua. Sen vuoksi tunteekin poro sarviensa pituuden, leveyden ja korkeuden niin erinomaisen hyvin, että se voi kiitää metsän läpi ja juosta puolen tuuman etäisyydellä puista ja oksista satuttamatta sarviaan, niinkuin se myöskin erinomaisella varmuudella voi puskea vastustajansa sarvia ja väistää omiansa.

      "Tätä sarviensa hoitamista toimittaa poro syötyään kyllältä ja laskeutuessaan levolle. Paras todistus siitä, että säikähtynyt eläin rauhoittuu tahi, jos eläin on kesy, lakkaa ihmisiä pelkäämästä, on se, että se alkaa hieroa ja hangata sarviaan takajaloillaan. Vasikat tekevät samoin ensikerran sarvia saadessaan, ja tuota nähdessämme meitä huvittaa. 'Katsoppas vasikkaa, nyt se rupee sarviaan tekemään', on meillä silloin tapana lausua".

      "Voipi olla, että poro hankaamalla ja kaapimalla sarviaan auttaa niiden kasvamista", tuumaili Suomalainen, "vaan kukaan ei voi saada minua uskomaan että poro tämän tietää tahi että se ehdolla ja tahdolla muodostaa ne niin eikä toisin, juurikuin ihminen, joka kähäröitsee hiuksensa. Sinä ehkä luulet, että poro myöskin tietää sarvihaarukkainsa lukumäärän?"

      "Sitä se ei tosin tiedä", myönsi Laagje, "mutta siitä olen varma että se ehdollansa, tarkoituksen mukaisesti muodostaa sarviansa, ja sen tiedän myös, että jos kädelläni kaapisin ja raapisin jotakin kohtaa poron sarvesta, niin kasvaisi siihenkin haarukka, ja hauskaa olisi nähdä, kuinka kiire sille tulisi saadakseen samallaisen haarukan kasvamaan toiseenkin sarveen. Jotakin vastaavata on siinä, että puun kylkeen kasvaa pahka, jos sitä vahingoittaa kuoren alta".

      "Jos niin on poron laita", sanoi Suomalainen, "niin on asia sama hirvelläkin, vaan tiedämmehän, että tälle elävälle kasvaa haarukka lisää vuosittain, vaikk'ei se sitä tahtoisikaan".

      "Mutta toisin on poron laita", vastasi Laagje. "Sen sarvihaarukkain lukumäärä ei missään suhteessa riipu sen iästä. Haarukkain lukumäärä kasvaa seitsemän vuotta, mutta vähenee siitä lähtien, osaksi siitä syystä, ett'ei porolla vanhempana ole yhtä hyvä sarven kasvu kuin ennen, osaksi siitäkin syystä, ett'ei se luultavasti pidä niin paljon huolta ulkomuodostaan kuin nuoruudessaan."

      Pakinata kesti myöhään yöhön, joten heidän täytyi mennä levolle pääsemättä mihinkään yksimieliseen päätökseen. Seuraavana aamuna läksi Suomalainen taas edelleen kulkemaan.

      Kevätpuolella, noin pääsiäisen aikaan, alkaa tunturi-Lappalainen vaeltaa rannikolle päin jotenkin lyhyillä päivämatkoilla, usein hän ei kulje enempää kuin penikuorman päiväänsä. Hänellä on pitkä СКАЧАТЬ