Venäläistä rakkautta. Anton Pavlovich Chekhov
Чтение книги онлайн.
Читать онлайн книгу Venäläistä rakkautta - Anton Pavlovich Chekhov страница 8
Название: Venäläistä rakkautta
Автор: Anton Pavlovich Chekhov
Издательство: Public Domain
Жанр: Русская классика
isbn:
isbn:
Nainen on tietysti nainen ja mies on mies, mutta tokkohan tämä kaikkion yhtä yksinkertaista meidän päivinämme kuin ennen vedenpaisumusta,ja tokkohan minä, kultuuri-ihminen, jolla on niin monimutkainensielunrakenne, voin selittää voimakkaan viehätyksen naisiin siten, että naisen ruumiin muodot ovat toisenlaiset, kuin omani? Mitenkauheata se olisi! Uskon, että ihmishenki, joka taistelee luontoavastaan, on velvollinen vastustamaan lihallista rakkautta kuinvihollista, ja ellei se voittaisikaan sitä, niin onnistuisi sekuitenkin kietomaan tällaisen rakkauden veljellisen rakkaudenkuvitteluverhoon. Minusta ei rakkaus ole vain eläimellisen elimistönitoimintaa, kuten on koirien ja sammakkojen, vaan sellaista todellistarakkautta, mikä elähyttää jokaista syleilyä sydämen puhtaallainnostuksella ja kunnioituksella naista kohtaan. Inho eläimellistäaistillisuutta kohtaan on kehittynyt vuosisatojen kuluessa sadoissasukupolvissa ja on se periytynyt minulle veren mukana muodostaenosan olemustani, ja eikö se, että ihannoin rakkautta, ole yhtäluonnollista ja välttämätöntä kuin se, että meidän aikanammekorvalihakseni ovat liikkumattomat ja ihoni karvaton. Minustatuntuu kuin suurin osa kultuuri-ihmisiä ajattelisi samoin, koskapameidän päivinämme pidetään rakkauden siveellisen ja ihanteellisenelementin puutetta atavistisena ilmiönä; sanotaan, että se on suvunhuonontumisen ja mielenhäiriöiden tunnusmerkki. Totta on, ettärakkautta ihannoidessamme otaksumme rakastamissamme henkilöissäolevan ominaisuuksia, joita heissä ei ole, mikä seikka johtaa meidätalituisiin erehdyksiin ja kärsimyksiin. Mutta minusta on sittenkinparempi kärsiä kuin lohduttaa itseään sillä, että nainen on nainen jamies on mies.
Tiflisissä sain kirjeen isältäni. Hän kirjoitti, että AriadnaGrigorjevna oli matkustanut ulkomaille oleskellakseen siellä kokotalven.
Palasin takaisin kuukauden kuluttua. Oli jo syksy. Ariadna lähettiisälleni joka viikko hajuvesille tuoksuvan, mieltäkiinnittävän jakaunokirjallisen kirjeen. Minun mielestäni voi jokainen nainen ollakirjailijatar. Ariadna kertoi hyvin tarkasti, kuinka vaikeastilepytettävissä hänen tätinsä oli ollut ja kuinka työlästä tältä oliollut saada tuhannen ruplaa matkarahoja. Kertoi, kuinka kauan olietsinyt Moskovassa erästä kaukaista sukulaistaan, vanhaa rouvaa, saadakseen tästä matkatoverin. Tällainen liiallinen yksityiskohtainkertominen tuntui kovin keksityltä, ja minä ymmärsin, ettei hänelläollut mitään naispuolista matkatoveria mukanaan.
Vähän myöhemmin sain minäkin häneltä kirjeen, joka niinikään tuoksuihajuvesille ja oli hyvin kaunokirjallinen. Hän kirjoitti ikävöivänsäminua, minun kauniita, älykkäitä, rakastettavia silmiäni, nuhteliminua ystävällisesti siitä, että unohdin nuoruuteni, jäin maallehomehtumaan, vaikka voisin hänen laillaan elää paratiisissa palmujenalla ja hengittää appelsiinien tuoksua. Ja hän kirjoitti kirjeenalle: "hylkäämänne Ariadna". Pari päivää myöhemmin sain samantapaisenkirjeen, jonka alle oli kirjoitettu: "Teidän unohtamanne".
Pääni meni ihan sekaisin. Rakastin häntä intohimoisesti, näin jokayö unta hänestä, ja kuitenkin seisoi kirjeessä: "hylkäämänne","unohtamanne"… Miksi niin?.. Ja lisäksi tuli maaseudun ikävyys, pitkät illat, kalvavat ajatukset Lubkovista… Epätietoisuus kiusasiminua, myrkytti päiväni ja yöni. Elämä muuttui sietämättömäksi. Envoinut kauemmin vastustaa, vaan lähdin matkalle.
Ariadna oli kutsunut minua Abbaziaan. Saavuin sinne eräänä kirkkaana,lämpimänä päivänä sateen jälkeen, jonka pisarat kimalsivat vieläpuissa. Vuokrasin huoneen suuresta, kasarmimaisesta hotellistanimeltä "Dependance", jossa Ariadna ja Lubkov asustivat. He eivätolleet kotona.
Lähdin puistoon, kuljeskelin lehtokäytävissä ja istahdin sitteneräälle penkille. Ohitseni kulki itävaltalainen kenraali, kädetselän takana ja samallaiset punaiset juovat housunlahkeissakuin venäläisilläkin kenraaleilla on. Pienokaista työnnettiinohi lastenvaunuissa, jotka vinkuen liikkuivat märällä hiekalla.Sitten meni ohitseni raihnas, keltatautinen ukko, joukkoenglantilaisia naisia, pappismies ja sitten taas itävaltalainenkenraali. Soittolavalle mennä laahusti vastikään Fiumesta saapunutsotilassoittokunta, ja soitto alkoi.
Oletteko koskaan ollut Abbaziassa?
Se on likainen slaavilainen pikkukaupunki, jossa on yksiainoa löyhkäävä katu, jonka poikki ei sateisella säällä saatapäällyskengittä kulkea. Olin monta kertaa ja aina liikutettunalukenut tästä maallisesta paratiisista. Mutta kun sittenhousunlahkeet ylös käärittyinä kuljin varovasti poikki kapean kadunja ikävissäni ostin sitkeitä päärynöitä vanhalta akalta, jokatunsi minut venäläiseksi ja sanoi "tshitiri" (neljä), "davatsat"(kaksikymmentä), ja neuvottomana mietiskellesäni mielessäni, minnemennä ja mitä tehdä, tapasin toisia venäläisiä, jotka olivat yhtäpettyneitä kuin minäkin, alkoi minua harmittaa ja hävettää.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.