Название: Kaksikymmentä: novellikokoelma
Автор: Anton Pavlovich Chekhov
Издательство: Public Domain
Жанр: Зарубежная классика
isbn:
isbn:
– Ihmeellistä! – huudahti Navagin harpatessaan pitkin virkahuoneensa lattiaa. – Kummallista ja käsittämätöntä! Salaperäinen asia! Kutsukaa ovenvartija tänne! – huusi hän. – Ihme ja kumma! Mutta minun täytyy saada selville kuka hän on! Kuulehan, Grigorij, – kääntyi hän ovenvartijan puoleen, joka juuri astui sisään, – taas on tuo Fedjukow kirjottanut nimensä vieraissa kävijäin luetteloon. Näitkö sinä hänet?
– En.
– Mitä sanot? Onhan hän kirjottanut nimensä paperille! Hän on siis ollut eteisessä. Onhan!
– Ei ole ollut.
– Kuinka hän olisi voinut kirjottaa nimensä jollei ole ollut?
– En tiedä.
– Kuka sen tietää sitten? Olet tainnut torkkua eteisessä! Koetappas muistella, ehkä on joku tuntematon käynyt täällä. Ajattele tarkoin!
– Ei, teidän ylhäisyytenne, ei ollut yhtään tuntematonta. Meidän virkamiehemme olivat täällä, paronitar kävi armollista rouvaa tervehtimässä, sitten tulivat papit ristiä kantaen… Muita ei käynytkään.
– Mitä, olisiko tuo salaa käynyt täällä?
– En tiedä, mutta ketään Fedjukowia ei ainakaan ollut. Sen uskallan vaikka vannoa.
– Kummallista! Käsittämätöntä! Ih-meellis-tä! – ajatteli Navagin. – Tämä on päälle päätteeksi kovin naurettavaa. Eräs henkilö on jo kolmentoista vuoden aikana kirjottanut nimensä luetteloon eikä ovenvartija kuitenkaan tiedä kuka hän on. Ehkä on se jonkun kujetta? Olisikohan joku virkamies, paitsi omaa nimeään, kirjottanut sinne kiusan vuoksi tuon Fedjukowinkin?
Navagin alkoi tutkia Fedjukowin käsialaa.
Terävä, rohkea nimikirjotus vanhanaikaisine koukeroineen ei ollut laisinkaan muitten näköinen. Se oli heti aran ja ujon lääninkirjuri Shtutshkinin jälkeen, joka olisi varmaan kuollut säikähdyksestä jo ajatellessaankin moista hävytöntä pilaa.
– Taas on tuo salaperäinen Fedjukow käynyt täällä! – sanoi Navagin astuessaan vaimonsa huoneeseen. – Enkä minä nytkään saanut selville kuka hän oikein on.
Rouva Navagin oli spiritisti ja selitti sentähden kaikki käsitettävät ja käsittämättömät luonnon ilmiöt aivan yksinkertaisesti.
– Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, – sanoi rouva. – Sinä vaan et usko, vaikka minä aina olen sanonut ja sanon yhä vieläkin, että luonnossa on paljon yliluonnollista, jota meidän heikko järkemme ei milloinkaan voi käsittää. Olen vakuutettu siitä, että tämä Fedjukow on henki, joka on sinulle myötätuntoinen. Sinun sijassasi minä manaisin hänet esiin ja kysyisin mitä hän tahtoo.
– Joutavia, joutavia!
Navagin oli ennakkoluuloista vapaa, mutta asia oli siksi salaperäinen, että kaikellaiset pirulliset juonet juolahtivat vasten tahtoaankin hänen mieleensä. Koko illan ajatteli hän sitä, että tuo Fedjukow on joku jo aikoja sitten kuollut virkamies, jonka Navaginin esi-isät olivat virasta erottaneet, ja että Fedjukowin henki nyt kostaisi esi-isäin jälkeläiselle. Saattaapa myös olla, että se on jonkun, Navaginin itsensä erottaman kanslistin tai pettämän tytön sukulainen…
Koko yön hän näki unta vanhasta, laihasta virkamiehestä, jolla oli kalman kalpeat kasvot, harjasten kaltainen tukka ja tinan väriset silmät; virkamies, jolla oli kulunut, arkipäiväinen virkapuku yllä, puhui jotakin haudantakaisella äänellä ja uhkasi luisella nyrkillä.
Navagin oli vähällä saada aivotulehduksen. Kaksi viikkoa hän oli vaiti ja kulki synkkänä, ajatuksiinsa vaipuneena. Mutta vihdoin hän voitti oman epäluuloisen itserakkautensa ja meni vaimonsa luo sanoen kolealla äänellä:
– Siina, manaa Fedjukow esiin!
Spiritisti riemastui, käski tuoda pahvilevyn ja lautasen, asetti Navaginin viereensä istumaan ja alkoi pyhän palveluksen. Fedjukow ei antanut kauan odottaa itseään…
– Mitä sinä tahdot? – kysyi Navagin.
– Tunnusta syntisi… – vastasi lautanen.
– Kuka olit sinä eläessäsi täällä maan päällä?
– Hairahtunut…
– Siinä sen näet, kuiskasi rouva. – Etkä sinä uskonut!
Navagin jutteli kauan Fedjukowin kanssa, manasi sen jälkeen esiin Napoleonin, Hannibalin, Askotshenskijn, tätinsä Klaudia Saharovnan, jotka kaikki vastasivat hänelle lyhyesti, mutta samalla sattuvasti ja syvämietteisesti. Ainakin neljä tuntia puuhasi hän lautasen ympärillä kunnes nukkui rauhottuneena ja onnellisena ajatellessaan, että uusi, salaperäinen maailma oli avautunut hänelle. Siitä lähtien hän joka päivä harrasti spiritismiä ja selitti kokouksissa virkamiehille, että luonnossa on yleensä hyvin paljon yliluonnollista, ihmeellistä, mihin meidän oppineittemme jo aikoja sitten olisi pitänyt kiinnittää huomionsa. Hypnotismi, mediumismi, bishopismi, spiritismi, nelijako ynnä muut hämärät asiat valtasivat hänet siihen määrään, että hän päiväkaudet – puolisonsa suureksi iloksi – luki spiritistisiä kirjoja tai puuhasi lautasensa kanssa, harrasti pöydän kiertämistä ja yliluonnollisten ilmiöitten selittämistä. Tuota pikaa alkoivat kaikki hänen alamaisensakin harrastaa spiritismiä, vieläpä niin hartaasti, että vanha ryöstömies sekaantui päästään ja lähetti kerran tällaisen sähkösanoman: "Helvettiin. Rahatoimikamari. Tunnen, että muutun pahaksi hengeksi. Mikä auttaa? Vastaus maksettu. Vasilij Krinolinskij."
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.