Juoppohullu. Alkio Santeri

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ muutamasta kauppa-asiasta. Oli ollut kyseessä saada lisenssi jollekin suuremmalle "tavaraparttialle", mutta sitte ei ollut saatukaan. Eikä Himonen tiennyt missä vika oli. Arveli kuitenkin että se oli hallituksessa, joka ilmeisesti rajoittaa kansan etuja valvovain yksityisten liikemiesten kilpailuvapautta, jättääkseen suosimilleen armoitetuille vapauden nylkeä. Apteekkari oli alkanut mieltyä tähän mieheen, huolimatta siitä, että sekin oli vain suomalainen nousukas. Mutta hänen suunnitelmissaan oli järkeä ja suuripiirteisyyttä ja puhui hauskasti.

      – Kas pastori! Apteekkari hypähti ylös korituolistaan. – Te istutte siellä ovipielessä vain. Tänne! Hän osoitti omaa tuoliaan.

      Pastori nousi ja kumarsi kiittäen. Ei mitenkään hän isännän paikkaa!

      Tässä on hyvä.

      Apteekkari Lemón istui velvollisuutensa tehneen ilmeellä takaisin tuoliinsa.

      Juuri silloin kannettiin juomavehkeet pöytään. Muuan ikkunaverho, joka ei ollut täysin sulettu, laitettiin. Ja kun palvelija oli mennyt, otti apteekkari pullon jostain ja laski sen salaperäisin hymyin pöytään. Puheensorina lakkasi. Rovasti kiinnitti katseensa katon läpi taivaasen ja imi savuja, nimismies pyyhki sikaaristaan tuhkan porsliiniaugurin ammottavaan kitaan ja hymyili jännitettynä. Tohtori katsoi hieman totisena pulloa, gulashi pani kätensä sievästi ristiin alkavan ylpeytensä päälle, ja katsomatta mihinkään, virkkoi:

      – Hjaa – jaa – jaa.

      Armovuodensaarnaaja ovipielessä oli saanut levottoman ilmeen. Hänen silmänsä vaelsivat nopeasti vakoillen yli seurueen ja palasivat aina pöytään, jossa karahvi seisoi. Pastori liikahteli tuolillaan ja muutti jalkaa, katsoi kelloa ja isäntää vuorotellen. Mutta hän ei ilmeisestikään uskaltanut nousta, vaikka kaikesta päättäen teki mieli.

      Kun isäntä oli saanut kaikki järjestykseen, virkkoi hän:

      – Käykää päälle!

      Pidättävä halpaus alkoi helpottaa.

      – Mitä se isäntä? alkoi rovasti, laskien katseensa korkeuksista helmeilevään pulloon ja hymyillen rakastettavaa vanhanmiehen leppoisaa hymyään. – Oikeinko se… eikö tämä ole laitonta?

      Jotkut katsoivat, että puhuuko se tosissaan vai leikillä?

      Armovuodensaarnaajan otsalla vilahti tyytyväisyyden ja ilon ilme.

      Sitähän hänkin!

      – Laitontako? Mitä sanonee tämä lainpalvelija? Apteekkari katsoi nimismieheen viekkaasti syrjittäin. – Mutta evankeliumihan on tullut laintäyttämiseksi, vai kuinka, setä?

      – Niin, niin kyllä, vaan eihän sitä nyt sovi oikein tällaisiin. Rovasti pyyhki sikaaristaan tuhkan augurin suuhun ja ajatteli: kylläpä on ruma kuvatus, vaikka mukava. Jatkoi:

      – Mutta se taitaakin olla vanhaa varastoa tämä, luvallista nauttia?

      – Monen vuoden vanhaa, ilmoitti apteekkari.

      – Ei taida kuuluakaan sitte kieltolain alle? Rovasti katsoi nimismieheen, pujottaen samalla muutamia sokeripalasia lasiin.

      Forssin kasvoilla väikkyi iloisen pilkallinen ilme, kun lasiaan laittaessa loihe lausumaan:

      – Se on näiden maallisten lakien kanssa jonkunverran samalla tavalla kuin taivaallistenkin: niissä on aina hieman tulkinnan varaa.

      – Vai on se niin! sanoi rovasti nauraen makeasti. Minulla on ollut tänään vatsavaivoja. Jos nyt panen vähän vatsanlääkkeeksi, vai mitä tohtori arvelee?

      – Minä voin antaa sedälle reseptin.

      – Ja minä saan sen nauttia heti tässä?

      – Paikalla. Rauhoittakaa vain omatuntonne.

      – Ja siihen ei maallisen lain valta ulotu. Lääkäri on kieltolainkin ylitse kaikkivaltias, selitti Fors.

      Pidättynyt odotustunnelma alkoi vapautua ja muuttua rattoisaksi pikkupiirimielialaksi. Kukaan ei kiinnittänyt erikoista huomiota armovuodensaarnaajaan, joka ovipielessään yhä levottomana harkitsi tuliko hänen mennä vai jäädä. Vihdoin isäntä huomasi.

      – No pastori! Tehkää hyvin.

      – Kiitoksia, minä olen raitis.

      Nuori mies nousi aivan kuin aikeessa sanoa vihdoinkin hyvästi. Kaikki katsoivat häneen. Mutta hän ei vieläkään näyttänyt ratkaisseen tuliko viipyä vai lähteä.

      – Vai olet sinä raitis, virkahti rovasti hieman pilkallisesti ja oneasti, sekä maisto samalla.

      – Mutta eikö nyt sopisi pikkunen? kysyi apteekkari.

      – Ei!

      – Vai on pastori niin jyrkkä, totesi nimismies.

      – Maassa, jossa on kansan ja eduskunnan säätämä kieltolaki, ei ainakaan papille muu sovi kuin ehdoton raittius.

      Tämä tuli kuin pommi. Samalla kohtasivat hänen silmänsä rovastin katsetta, joka loukkauksesta välähti. Välittömästi tuli sieltä:

      – Taidat tässä ruveta tuomariksi?

      – Puhun itsestäni.

      – Sanoit papeista.

      – Siten kuin minä käsitän pappisvelvollisuuteni. Minä en saa harjoittaa mitään ylitsekäymisiä itse, joita minun tulee Jumalan ja yhteiskunnan lakien mukaan muilta kieltää.

      Rovasti sovittautui vielä mukavammin hemmottelutuoliin, joka synnillisesti näytti häntä hyväilevän. Pää löysi entistä mukavamman tilan selkänojan yläreunaa vasten. Hieroen päänsä takapuolta, sovittaen siihen ja asetellen polveaan toisen päälle, koska se tässä tuntui niin erittäin sitä kaipaavan, hän virkkoi:

      – Olet sinä nyt olevinasi… ää.

      Siitä tunsi, että hänen mukavuuttaan oli häiritty. Tuo poikaviikari!

      Olkoon ensinnä neljäkymmentä vuotta pappina ja tulkoon sitte…

      – Minä en tahtonut loukata setää, sanoin vain itsepuolustuksekseni.

      – Röyhkeyttä se oli… ää. Muna tahtoo olla kanaa viisaampi aina.

      Meillä vanhoilla on ylitsekäymisemme, nuorilla heidän ylpeytensä… ää.

      Rovasti ryyppäsi. – Jumala näkee kaikki, hm.

      Nuori pastori olisi voinut jo mennä, mutta ikävä yhteensattumus esimiehensä kanssa pidätti. Oli kovin vaikea ratkaista miten olisi meneteltävä.

      Armovuodensaarnaaja ei ollut milloinkaan sattunut tällaiseen seuraan, jossa yleinen mielipide tuntui olevan niin jyrkästi toinen kuin hänen. Vain ylioppilasseuroissa oli ollut, minkä oli ollut, eikä juopottelevissa kuin pari kertaa. Mutta nämä olivat vanhoja herroja. Ne johtivat koko pitäjään sivistynyttä mielipidettä. Tunsivat tavat ja toisensa perin pohjin. Hän oli nuori, outo ja vieras. Jos hän alistuu, näyttäytyy hän raukaksi. Jos alkaa julkisen riidan, pitävät häntä pöyhkelijänä. СКАЧАТЬ