Teerelän perhe. Alkio Santeri

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ takaan Simunan, että kun siltä saa sitä paremman tapin takaista, niin tuntuu se miehessä, sen takaan", jutteli isä. "No tule nyt sinäkin Jussi saamaan paikalle".

      Jussi tuli irvistellen, asetti pullon huulillen ja rupesi juomaan.

      Teerelän ukolle tuli hätä käteen, kun näki, mitä luikoa viinansa klunkahdellen solui alas toisen kulkusta. Hän tarttui kiinni pulloon ja veti sitä pois juojan huulilta, riidellen.

      "Tänne pottuni! – Vai sinä sen kaikki joisit! – Stop! sanon minä, ja nyt ei enään tippaakaan sinun suuhusi".

      Se toinen maiskutteli huuliansa ja näytti ikävällä katselevan pulloa, joka vietiin pois.

      Isä ja poika kallistivat ahkerasti pulloa, ja tulipa useat läsnä olioistakin tuon tuostakin ryypyn saamaan.

      Ville lauleli, ja näytti olevan tavattoman iloisella tuulella.

      "Saakelin hurja luonto tuolla pojalla!" myhäili isäukko.

      "On, ei häntä näy huolet painavan", kehui joku ryypyn toivossa.

      "Saakelin vahinko vain, että noin nuorella ijällä pitää niin pitkälle reissulle", arveli toinen.

      "Niin se on", myönsi Teerelän ukko. "Mun pistää vihakseni kun niin nolotteli! Toista olis, jos minä sinne olisin menevä, minä, vanha kanto, josta ei kenellekään olisi mitään kaipausta".

      "Mitäs minä muuta kun laulelen vaan, Näin hurjanlainen poika, Kun ei mull' ole kotoa Eikä kultaa suremassa".

      "No älä nyt, … koto sulla on yhtä hyvä kuin monella muullakin", nuhteli isäukko.

      "Se on kumma, ettet sinä ole jo ketäkään saanut tapetuksi, vaikka et elämänijässäsi olekaan muuta tehnyt kun tapellut", sanoi muuan, joka ei ollut mielestään saanut kyllä usein Teerelän ukon viinapullosta maistella.

      "Mitä sanot, sinä lökäpöksy? tahtoisitko tapella, vai mitä?" Matti ukko kavahti vihaisena penkiltä.

      "Mikä lökäpöksy? Mikä sika? Sanoppas se toisen kerran, sinä Teerelän retu-Matti!"

      "Sinä sika! Tahdotko tapella vai mitä mötköttelet?"

      Vähällä oli tappelu syntyä, mutta miehet kokivat asettaa Teereläisen äkeätä mieltä ja tuo riitaveli johdatettiin pois koko talosta. Edellinen kuitenkin vielä hyvän aikaa hyppi ja kerskaili sekä piti puhetta siitä, joka oli pois, pakoon, lähtenyt heti kun hän, karhu, oli ylös kavahtanut.

      Niemelän Joonas istui vielä yhtä hiljaisena loukossaan, ja nyt vasta huomasi Teerelän ukko hänet.

      "No Joonas!" huudahti hän ja kävi tämän luo. "Kuinka, oletko sinäkin täällä? Mitä sinä olet tehnyt? Otappas täältä kulaus, heh!"

      "Enpä juuri välitä kulauksesta", Joonas vastasi synkästi.

      "Etkö välitä? Ota vaan, äläkä ylpeile. Mutta sano nyt jo ketä sinä olet löylyttänyt, taikka mitä varten sinua on tänne tuotu?"

      Joonas maistoi viinaa. "Ettekö te sitten tiedä ketä minä olen lyönyt?

      Eikö poikanne Heikki ole jo kotiin tullut?"

      "Ryökäle, sitä en muistanutkaan! – Entä se Heikki voivotteli siellä sängyssä, että häntä on Niemelän Joonas lyönyt. Mutta minä en ymmärrä mitä sinua sentähden tänne on tuotu".

      "Sitä en minä tiedä myöskään. – Oliko Heikki hyvin heikko?"

      "Joutavia! Se on turhaa meidän Heikin tähden tuossa noin murheellisena istua. Nouse ylös ja ryyppää tästä Villen mukana. Katso eipä hänkään sure, vaikka luultavasti on pitempi reisu edessä kuin sinulla. Hei poika! ylös tänne ryyppäämään Villen kanssa! Te olette molemmat aika poikia, kunnon poikia!" Ja ukko koki innoissaan vetää Joonasta penkiltä pöydän luo.

      "En lähde, ei minun haluta viinaa", vastusti Joonas jäykästi.

      "Älä nyt vastustele, poika, tule!"

      "En".

      "Antakaa olla, älkää haastako riidanpäälle", esteli Ville, joka ei näyttänyt yhtä suosiollisella mielellä kuin isä, odottavan Joonasta pullovieraaksi, sillä hänellä oli jotain vanhoja sakkoja muistissa. Ukko kuitenkin repi yhä Joonasta takin rintapielestä, vaatien häntä lähtemään pöydän luo. Mutta Joonas piti hyvästi paikkansa ja vakuutti usein tuskastuneena: "Päästäkää irti, minä en huoli viinastanne, johan ryyppäsin".

      Sillä välin ryypiskeli Ville toisten tovereinsa kanssa pöydän luona.

      Muuan iäkäs ruotimummo istui oviloukossa katsellen miesten elämää, ja virkkoi huoaten:

      "Voi tuota hirmuista elämää, kun murhaajaa vaan ylistetään ja surkutellaan, eikä kukaan näy muistavan sitä onnetonta, joka jo vaeltelee ijankaikkisuudessa, jonka tuon hirviön puukko hänelle avasi! – Voi hurjia ihmisraukkoja, kun ovat hirmuisempia kuin metsän pedot. – Oih voih tätä maailmaa! Loppu on käsissä, loppu on käsissä, kaikki tunnustähdet ja merkit siihen viittaavat – ho hoi!" – Mummo ei kuitenkaan uskaltanut ajatuksiaan muiden kuultavaksi ilmoittaa.

      "Vallesmanni tulee!" virkkoi joku, joka katseli ikkunasta pihaan.

      Tuo sanoma toimitti jokaiselle huoneessa olialle ainakin pienempää huolta ja puuhaa. Teerelän vaarikin jätti Joonaan rauhaan, hokien: "No kun et tule, niin ole tulematta". Sitten meni hän poikansa luo ja kuiskasi korvaan: "Ole rohkea vaan, äläkä hämmästele kun vallesmanni tänne tulee, älä säiky, saakelin poika!"

      Kaikkein huomio kääntyi nyt oveenpäin, kun kuultiin nimismiehen tulevan. Tupaan astuessaan tervehti hän tuikeasti pöydän ympärillä istuville miehille. Miehet sivaltelivat lakkeja päästänsä ja etsiskelivät sopia syrjäpaikkoja.

      "Missä isäntä on?" nimismies kysyi.

      "Ei häntä ole nyt kotona", vastattiin joka taholta, ja sitten ryittiin.

      "Kukas täällä on, joka pitää huolta vangeista?"

      Vähään aikaan ei kuulunut mitään vastausta. Näytti siltä kuin olisi joka mies halunnut sanoa: "minä" – siinä kun he nimismiestä töllistelivät. Mutta emäntä, joka istui takkakivellä lapsi sylissä, sanoi vihdoin:

      "Minä niitä nyt olen tässä katsastanut, kun ei ole isäntä kotona; mutta hän tulee pian".

      Nimismies väänsi päätänsä.

      "Oletteko te mikään vanginvartia!" Sitten kääntyi hän pöytään päin ja sanoi miehille, jotka siinä noloina ja nyt todellakin hiljaisina istuivat.

      "Teillä ei luullakseni ole täällä mitään tekemistä, jonka tähden on parasta, että menette kukin kotiinne".

      Miehet näyttivät vastahakoisilta tottelemaan tuota käskyä; varmaankin ajattelivat he jotain oikeudestaan, olla missä tahtoo. – He eivät kuitenkaan ruvenneet vastustamaan ruununpalveliata, vaan rupesivat hiljalleen hinkkailemaan ovea kohti.

      "Pitääkö minunkin mennä?" kysäsi Teerelän isäntä, joka kuitenkin näytti otaksuvan hänellä olevan etuoikeuden olla huoneessa.

      Nimismies СКАЧАТЬ