.

Чтение книги онлайн.

      Markus tiesi myöskin, että Mailleboisin jakautuminen kahteen vastakkaiseen puolueeseen oli vaarassa kirkollisen puolueen kasvavan mahtavuuden tähden, joka uhkasi vallata koko seudun. Kymmenen vuotta oli pieni Kapusiiniveljeskunta asustanut entisessä luostarissa, josta se oli antanut osan kirkollisten koulujen käytettäväksi, ja tämä munkkikunta oli harjoittanut yhä rohkeampaa Pyhän Antonius Padualaisen palvelusta sellaisella menestyksellä, että tulot siitä nousivat vihdoin aivan tavattomiin. Samalla kun koulu myöskin sai hyötyä tästä menestyksestä vaurastuen ja täyttyen yhä suuremmalla oppilastulvalla kappelin turvissa, käyttivät kapusiinimunkit kappeliansa niinkuin käytetään viinatehdasta, he valmistivat siinä kaikkia mahdollisia myrkkyjä. Pyhimyksen kuva seisoi kulta-alttarillaan, joka aina oli kukilla koristettu ja hohti vahakynttiläin valossa. Kaikkialle oli asetettu laatikoita almuja varten, ja sakaristossa oli vakinainen kauppatoimisto, jossa ostajia seisoi aamusta iltaan. Pyhimys ei ainoastaan hankkinut takaisin kadonneita esineitä, se oli laajentanut liikettään ja auttoi muutamista markoista pahimmankin pöllöpään tutkintojen läpi, saattoi huonot asiat jälleen kuntoon, vapauttipa se sotapalveluksestakin isänmaallisten perheiden rikkaita lapsia, puhumattakaan lukuisista todellisista ihmeistä, sairaiden ja raajarikkojen parantamisesta, kuoleman ja onnettomuuden torjumisesta alkaen, erään kaksi päivää kuolleena olleen tytön eloon herättämiseen saakka. Jokaisen sellaisen uuden kertomuksen jälkeen tuli tietysti rahaa yhä enemmän, avunhakijoiden joukkoon liittyi paitsi vanhoillista Mailleboisia, porvareita ja kauppiaita, myöskin tasavaltalaisen Mailleboisin jäseniä, työmiehiä, joihin myrkky viimein alkoi vaikuttaa. Saint-Martinin kirkkoherra, isä Quandieu saarnasi kyllä joka sunnuntai voimakkaasti tämän taikauskon vaaraa vastaan, mutta häntä ei kuunneltu. Hänen uskonsa oli valistuneempi, ja häntä suretti häpeä, jota veljesten saaliinhimo tuotti uskonnolle. Ensiksikin veljet saattoivat hänet häviöön; seurakunnan kirkon tulot loppuivat nimittäin, kun kaikki almut ja lahjat menivät munkeille. Sitten oli siitä jalompaakin surua, nimittäin sitä surua, jonka tämä väärinkäyttö tuotti papille, joka ei kumartanut edes Roomaa, ja joka vielä uskoi että riippumaton ja vapaamielinen Ranskan kirkko oli mahdollinen uudenaikaisen kansanvaltaisuuden suuren liikkeen yhteydessä. Hän oli siis taistelussa temppelikauppiaitten kanssa, jotka tappoivat Jesuksen toistamiseen, ja sanottiin että Beaumontin arkkipiispa, hänen ylhäisyytensä Bergerot oli samaa mieltä kuin hän, mutta se ei estänyt kapusiinimunkkeja saavuttamasta uusia voittoja, valloittamasta Mailleboisia ja muuttamasta sitä pyhäksi paikaksi, missä ihmeitä tapahtui.

      Markus tiesi vielä, että joskin hänen ylhäisyytensä Bergerot oli kirkkoherra Quandieun puolella, oli kapusiinimunkkien ja veljien kannattajana sen sijaan kaikkivaltias isä Crabot, Valmarien kuuluisan opiston rehtori. Niinpä olikin saman koulun tarkastaja, isä Philibin ollut läsnä palkintojenjaossa antaakseen laitokselle julkisen osoituksen siitä kunnioituksesta ja korkeasta suojeluksesta, joka sillä oli. Jesuiitat olivat osallisia yrityksessä, sanoivat ilkeät ihmiset. Näihin sekaviin riitoihin, näiden raivoavien uskonnollisten intohimojen keskelle oli siis juutalainen opettaja joutunut ja juuri tällä vaarallisella hetkellä, jolloin voiton oli saava se, joka osasi olla julkein. Kaikki olivat rauhattomat, pieninkin kipinä oli riittävä saamaan kaikki mielet kuohuksiin. Kunnan maallikkokoulu ei ollut kuitenkaan vielä menettänyt ainoatakaan oppilasta, vaan se pysyi oppilasmääräänsä ja menestykseensä nähden veljien hengellisen koulun tasalla; ja tästä oli sen epäilemättä kiittäminen Simonin viisasta menettelytapaa. Hän pysytteli kaikkien suosiossa, ja häntä kannatti sitäpaitsi julkisesti Darras ja salaa Quandieu. Mutta juuri koulualalla varmaankin oli varsinainen taistelu tapahtuva ja ennemmin tai myöhemmin ratkaisu tehtävä, sillä molemmat koulut eivät voineet elää vierekkäin, toisen täytyi välttämättömästä hävittää toinen. Kirkko ei voi elää silloin kun se menettää opettamisen mahdollisuuden ja siten parhaimman keinon herruutensa säilyttämiseen.

      Syödessään vanhojen rouvien kanssa ensimmäistä aamiaista pienessä synkässä ruokasalissa tunsi Markus yhä suurempaa ahdistusta, sillä nämä mietteet olivat taas tehneet hänet huolestuneeksi. Rouva Duparque kertoi rauhallisesti, että Polydorin palkinnostaan tuli kiittää Pélagien hurskasta varokeinoa. Tämä oli nimittäin antanut markan Pyhälle Antonius Padualaiselle. Rouva Berthereau osoitti hyväksymisensä varmalla päännyökäyksellä. Ei edes Geneviève hymyillyt, vaan kuunteli tarkkaavaisesti näitä ihmeellisiä juttuja. Isoäiti kertoi edelleen kuinka omaisuuksia ja ihmishenkiä oli tullut pelastetuksi siten, että kapusiinimunkkien toimistoon oli annettu kaksi tahi kolme markkaa. Ja siitä saattoi ymmärtää kuinka kultaa oli alkanut tulvia heille, vähitellen, pienissä summissa kerrallaan, ihmisten tyhmyyden ja tautien verona.

      Mutta silloin saapui yöllä painettu "Petit Beaumontais", ja Markus oli iloinen kun pitkässä kertomuksessa murhasta sai lukea hyvin suosiollisen arvostelun Simonista. Siinä kerrottiin että kaikkien kunnioittama opettaja oli saanut osakseen mitä liikuttavinta myötätuntoisuutta suuressa onnettomuudessaan. Kirjoituksen oli nähtävästi joku kirjeenvaihtaja kirjoittanut edellisen illan metelien jälkeen, nähdessään minnepäin asiat kallistuivat. Kukaan ei voinut erehtyä siitä että yleinen mielipide oli saanut veljille vihamielisen käänteen, ja kaikki salaiset huhut, kaikki ennen tukahutetut ilkeät jutut pahensivat nyt heidän asiaansa, uhkasivat keräytyä hirveäksi häväistykseksi, johon koko katolilainen vanhoillinen puolue voisi suistua.

      Markusta kummastuttikin sentähden se että Pélagie näytti niin iloiselta ja voitonriemuiselta, kun hän tuli ruokaa korjaamaan. Markus jäi ruokasaliin ja sai palvelijattaren puhumaan.

      – Oi, herra, minulla on hyviä uutisia. Tänä aamuna käydessäni ostoksilla minä vasta sain kuulla asioita! Tiesin kyllä, että eileniltaiset anarkistit, jotka herjasivat veljiä, olivat valhettelijoita.

      Ja Pélagie kertoi kaikki jutut, joita hän oli kuullut kaduilla ja porteilla. Siinä kauhussa ja hirvittävässä salaperäisyydessä, joka painosti kaupunkia, versoivat kaikellaiset järjettömät kuvittelut. Oli ikäänkuin outo kasvullisuus olisi itänyt yön aikana. Ensin ne olivat vain epävarmoja arveluja, ikäänkuin tuulenhenkäyksiä, jotka tuskin maata hiipaisivat. Sitten umpimähkäiset selitykset tulivat varmuudeksi, epävarmat jutut muuttuivat pian kumoamattomaksi totuudeksi. Ja huomattavaa on, että kaikki tämä salainen työ tapahtui veljien hyväksi Simonia vastaan. Mielipiteet muuttuivat hiljaa mutta varmasti. Ei tiedetty mistä tämä käänne oli saanut alkunsa, mutta se voitti yhä enemmän alaa, se toi epäilystä ja levottomuutta mieliin.

      – Tehän tiedätte, herra, että opettaja ei ollenkaan pitänyt veljenpojastaan. Hän piteli häntä pahoin, ihmiset ovat kyllä nähneet sen… Sitäpaitsi suututti häntä se, ettei lapsi ollut hänen koulussaan. Ja kun pienokainen pääsi ripille, ei opettaja ollut hänelle ystävällinen, vaan näytti hänelle nyrkkiään pilkaten Jumalaa… Se on hyvin kummallista, että joku on voinut murhata tuon pienen enkelin, melkeinpä juuri kun hän tuli herranehtoolliselta, kun Jumala vielä asui hänessä.

      Markuksen sydäntä kouristi, kun hän hämmästyneenä kuunteli palvelijatarta.

      – Mitä tarkoitatte? syytetäänkö Simonia veljenpoikansa murhasta?

      – Jumal'auta! monet uskovat, että niin on asian laita… Ja tuntuuhan tämä epäilyttävältä: mies menee pitoihin Beaumontiin, myöhästyy puoliyhdentoista junasta ja palaa kotiin jalan. Hän sanoo tulleensa takaisin kahtakymmentä minuuttia vailla kaksitoista. Mutta kukaan ei ole nähnyt häntä, hän on aivan hyvin voinut tulla junalla tuntia aikaisemmin, juuri silloin kun rikos tapahtui. Tehtyään murhan on hän voinut sammuttaa kynttilän ja jättää akkunan auki, jotta luultaisiin murhaajan tulleen ulkoa… Neiti Rouzaire kuuli juuri neljännestä vailla yhtätoista koulusta ääniä, valituksia, huutoja sekä melua ovien sulkemisesta ja avaamisesta.

      – Kuinka, neiti Rouzaire? huudahti Markus. Hän ei hiiskunutkaan tästä ensimmäisessä kuulustelussa. Minä olin läsnä.

      – Pyydän СКАЧАТЬ