Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre

Чтение книги онлайн.

      Käskyn asemesta, jonka hän oli odottanut heti saavansa, la Vallière tarkkasi näitä valmisteluja ja silmäili uteliaasti, elleipä levottomasti, molempien prinsessain kasvoja.

      Anna mietti. Madame säilytti välinpitämättömyyden teeskentelyn, joka olisi voinut säikähdyttää vähemmänkin arkoja.

      "Mademoiselle", puhkesi leskikuningatar äkkiä puhumaan, ääntämisessään murtaen espanjaksi, mikä osoitti hänen olevan tuohuksissaan, "sallikaahan, että hiukan haastelemme teistä, kun kerran olette nyt kaikkien puheenaineena."

      "Minäkö?" huudahti la Vallière kalveten.

      "Älkää tekeytykö tietämättömäksi, kaunokaiseni. Olettehan toki kuullut herra de Guichen ja herra de Wardesin kaksintaistelusta?"

      "Hyvä Jumala, madame, huhu toi sen kyllä eilen minunkin korviini!" vastasi la Vallière, liittäen kätensä ristiin.

      "Ettekö ollut sitä ennakolta aavistanut?"

      "Kuinka se olisi ollut mahdollista, madame?"

      "Siksi että, kun kaksi miestä taistelee keskenään, he eivät tee sitä aiheetta, ja teidän pitäisi tuntea syyt noiden kahden kiistaajan vihoihin."

      "Sitä asiaa en ollenkaan tunne, madame."

      "Itsepäinen kieltäminen on jokseenkin jokapäiväinen puolustustapa, ja teidän, madame, joka olette niin älykäs, pitäisi välttää arkisuutta. Jotakin muuta!"

      "Hyvä Jumala, madame, teidän majesteettinne pelästyttää minut ankaralla sävyllänne. Olisinko onnettomuudekseni joutunut epäsuosioonne?"

      Madame alkoi nauraa. La Vallière katseli häntä tyrmistyneenä. Anna jatkoi:

      "Epäsuosiooni!.. Joutunut epäsuosiooni! Mitä kuvittelettekaan, neiti de la Vallière? Minun täytyy ajatella ihmisiä, voidakseni heihin kohdistaa epäsuosioni. Mutta minä ajattelen teitä nyt vain siksi, että teistä puhutaan vähän liian paljon; ja minä en pidä siitä, että hovini naisista puhutaan."

      "Teidän majesteettinne suo minulle kunniaa sen sanomisella", vastasi la Vallière hätääntyneenä; "mutta minä en käsitä, miten olen saattanut herättää huomiota."

      "Tahdon sen siis sanoa teille. Herra de Guiche kuuluu joutuneen pakotetuksi puolustamaan teitä."

      "Minua?"

      "Juuri teitä. Se on ritarillista, ja kauniit seikkailijattaret näkevät mielellään, että ritarit taittavat peitsensä heidän puolestaan. Minä sen sijaan vihaan kaksintaisteluja ja siis varsinkin seikkailuja ja… tehkää siitä omat johtopäätöksenne."

      La Vallière vaipui kuningattaren jalkoihin, mutta tämä käänsi hänelle selkänsä. Hän ojensi kätensä Madamea kohti, ja tämä nauroi hänelle vasten kasvoja.

      Ylpeyden tunne sai hänet nousemaan.

      "Mesdames", virkkoi hän, "olen pyytänyt saada tietää, mikä on rikokseni. Teidän majesteettinne pitäisi se minulle ilmoittaa, mutta minä huomaan, että teidän majesteettinne tuomitsee minut ennen kuin on suonut minulle puhdistautumisen tilaisuutta."

      "Ohhoh", huudahti Itävallan Anna, "kuulkaahan vain noita korulauseita, Madame, noita sieviä ajatuksia! Tämä tyttö on kuninkaallinen prinsessa, hän on suuren Kyroksen tavoittelijoita… oikea hempeyden ja sankarillisten eleiden ehtymätön lähde. Näkee hyvin, kaunokaiseni, että on kehitetty sielunlahjoja kruunupäiden seurassa."

      La Vallière tunsi viittauksen vihlaisevan sydäntään; hän ei enää kalvennut, vaan kävi valkoiseksi kuin lilja, ja kaikki hänen voimansa pettivät.

      "Minä tahdon sanoa teille", virkkoi kuningatar halveksivasti, "että jos yhä kehitätte tuollaisia ajatuksia, niin nöyryytätte meidät naiset siinä määrin, että meitä hävettää esiintyä lähellänne. Palatkaa luonnollisuuteen, mademoiselle. A propos, mitä äsken kuulinkaan? Tehän lienette kihloissa?"

      La Vallière painoi poveaan, jota uusi tuska raateli.

      "Vastatkaa toki, kun teitä puhutellaan."

      "Olen, madame."

      "Kuka siis on sulhasenne?"

      "Eräs aatelismies."

      "Ja hänen nimensä on?"

      "Bragelonnen varakreivi."

      "No, se on teille hyvin onnellinen kohtalo, mademoiselle, ja varattomana, ilman yhteiskunnallista asemaa… ilman suuria henkilöllisiä etuja, teidän pitäisi kiittää taivasta, joka on teille suonut sellaisen tulevaisuuden."

      La Vallière ei vastannut mitään.

      "Missä se varakreivinne oleskelee?" jatkoi kuningatar.

      "Englannissa", virkkoi Madame, "mutta huhu neidin voitoista joutuu kyllä sielläkin hänen kuuluviinsa."

      "Oi taivas!" äännähti la Vallière epätoivoisena.

      "No niin, mademoiselle", sanoi Itävallan Anna, "nuori mies toimitetaan takaisin, ja teidät lähetetään jonnekin hänen kanssaan. Jos olette toista mieltä – tytöillä on hupsuja näkökohtia – , niin luottakaa minuun: minä laitan teidät oikealle tielle, – olen pitänyt huolta huonommankin arvoisista tytöistä kuin te nyt olette."

      La Vallière ei enää kuunnellut. Säälitön kuningatar lisäsi:

      "Minä lähetän teidät ensin yksinänne jonnekin, missä voitte rauhallisemmin harkita. Mietiskely tyynnyttää veren kiihkeyttä, se karkoittaa nuoruuden harhakuvat. Olette kai ymmärtänyt minut?"

      "Madame, madame!"

      "Ei sanaakaan!"

      "Madame, olen viaton kaikkeen siihen, mistä teidän majesteettinne saattaa minua epäillä. Madame, katsokaa minun epätoivoani. Minä rakastan ja kunnioitan teidän majesteettianne niin hartaasti!"

      "Olisi parempi, että te ette kunnioittaisi minua", lausui kuningatar kylmän ivallisesti. "Olisi parempi, jos ette olisi viaton, Kuvitteletteko ehkä, että tyytyisin menemään tieheni, jos te olisitte tehnyt auttamattoman virheen?"

      "Oi, madame, tahdotteko surmata minut?"

      "Ei mitään ilvenäytelmää, pyydän, tai muutoin minä otan huolehtiakseni loppuratkaisusta. Lähtekää, menkää kotiinne, ja olkoon läksytykseni teille opiksi."

      "Madame", virkkoi la Vallière Orléansin herttuattarelle, tarttuen hänen käsiinsä, "rukoilkaa puolestani, te kun olette niin hyvä!"

      "Minäkö!" vastasi tämä riemuitsevan pilkallisesti; "minäkö hyvä?.. Ah, mademoiselle, te ette sitä laisinkaan ajatelleet!"

      Ja hän työnsi nuoren tytön käden tylysti takaisin.

      Sen sijaan että olisi murtunut, kuten molemmat prinsessat hänen kalpeudestaan ja kyynelistään päättäen saattoivat odottaa, sai neito äkkiä takaisin kaiken tyyneytensä ja arvokkuutensa. Hän kumarsi syvään ja lähti.

      "No", sanoi Itävallan Anna Madamelle, "luuletko, että hän aloittaa uudestaan?"

      "Minua СКАЧАТЬ