Unelma. Emile Zola

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ portilla, kun varakonsulit antavat viedä niihin neitsyitä; ja sitten Hieronymuksen leijonasta, jonka huostaan on uskottu aasi ja joka antaa varastaa sen ja hakee sen sitten takaisin. Siellä oli myöskin susi, joka tulee synnintuntoon ja tuo takaisin varastamansa sian. Bernhard julistaa kirouksen kärpäsien ylitse, ja nämä putoavat kuolleina maahan. Remigius ja Blasius ruokkivat lintuja pöydältään, siunaavat niitä ja parantavat ne terveiksi. Fransiskus, »jolla oli suuri kyyhkysen lempeys», saarnaa linnuille, kehottaen heitä rakastamaan Jumalaa. »Yksi lintu, jota sirkaksi kutsutaan, istui viikunapuussa, ja Fransiskus ojenti kätensä ja kutsui sitä lintua, ja hän totteli nopeasti ja tuli hänen kädellensä. Ja hän sanoi hänelle: Laula, sisareni, ja ylistä meidän Herraamme. Ja lintu rupesi kohta laulamaan, ja ei mennyt pois ennenkuin hän hänen lupasi.» Tämä oli Angéliquelle jatkuvan huvituksen aiheena, se antoi hänelle ajatuksen kutsua pääskysiä ja odottaa sitten uteliaana, tulevatko ne. Sitten siellä oli kertomuksia, joita hän ei voinut kertaakaan lukea tulematta kipeäksi naurusta. Kristofer, lempeä jättiläinen, joka kantoi Jeesusta, saattoi hänet nauramaan vedet silmissä. Hän oli menehtyä lukiessaan maaherran epäonnistuneesta seikkailusta Anastasian kolmen palvelijaneidon kanssa, kun hän menee heitä tapaamaan keittiöön ja suutelee patoja ja pannuja, luullessaan suutelevansa heitä. »Hän meni ulos sangen mustana ja rumana muodoltaan ja muuttuneilla vaatteilla. Ja kun hänen palvelijansa, jotka odottivat ulkona, näkivät hänet senkaltaisena, niin he ajattelivat, että hän oli muuttunut piruksi. Silloin he löivät häntä kepeillä ja pakenivat ja jättivät hänet aivan yksin.» Mutta kaikkein hurjimmin hän nauroi silloin kun pirua kuritettiin, varsinkin kun Juliana, jota hän vankiluolassa kiusasi, antoi hänelle aika saunan rautakahleillaan. »Silloin tuomari käski noutaa Julianan, ja kun hän tuli ulos, veti hän pirua perässään, joka huusi sanoen: Hyvä rouva Juliana, älkää tehkö minulle enää pahaa! Vaan Juliana veti häntä sillä tavalla koko turun poikki ja heitti hänet viimein saastaiseen kuoppaan.» Taikka sitten hän ommellessaan kertoi Huberteille legendoja, jotka olivat mielenkiintoisempia kuin sadut. Hän oli lukenut ne niin moneen kertaan, että hän osasi ne ulkoa. Hän kertoi tarun seitsemästä unikeosta, jotka lähdettyään vainoa pakoon nukkuivat eräässä luolassa kolmesataa seitsemänkymmentäseitsemän vuotta ja joitten herääminen niin suuresti hämmästytti keisari Teodosiusta; pyhän Klemensin tarinan, joka on täynnä loppumattomia, odottamattomia ja liikuttavia seikkailuja, kun suuret onnettomuudet hajottavat kokonaisen perheen, isän, äidin ja kolme poikaa, ja nämä lopulta tulevat jälleen yhteen mitä kauneimpien ihmeitten kautta. Hän itki liikutuksesta, hän näki niistä unta öisin, hän ei enää elänytkään muualla kuin tässä murheen- ja riemun-kylläisessä ihmemaailmassa, jossa esiintyvät kaikki hyveet, saaden palkakseen kaikki ilot.

      Kun Angélique kävi ensi kerran Herran ehtoollisella, tuntui hänestä kuin olisi hän liikkunut kuin pyhimykset, kahden kyynärän korkeudella maasta. Hän oli alkuaikaisen kirkon nuori kristitty, joka antoi itsensä kokonaan Jumalan käsiin, sillä hän oli oppinut kirjasta, ettei hän voinut tulla pelastetuksi ilman armoa. Hubertit olivat tavallisia yksinkertaisia uskovaisia: he kävivät messussa sunnuntaisin ja rippikirkossa suurina juhlina, tehden sen nöyrien sielujen hiljaisella uskolla, jossakin määrin myös perintätottumuksen ja ostajapiirinsä vaikutuksesta, sillä messupukujen tekijät olivat isästä poikaan harjottaneet säännöllistä Herran ehtoollisella käyntiä. Hubert keskeytti toisinaan ompelukehyksen pingottamisen kuunnellakseen kun Angélique luki pyhimystarujaan, ja tunsi niistä samanlaista väristystä kuin hänkin, ikäänkuin kevyt henkäys näkymättömästä maailmasta olisi leyhyttänyt hänen tukkaansa. Hänessä oli melkoinen määrä tunteellisuutta, hän itki nähdessään Angéliquen valkopukuisena. Tuo päivä oli kuin unta, he palasivat kirkosta ihmeissään ja väsyneenä kumpikin. Hubertinen täytyi torua heitä illalla, sillä hän oli järkevä ja tuomitsi kaikenlaisen liiottelun, hyvissäkin asioissa. Siitä lähtien hänen piti taistella hillitäkseen Angéliquen uskonintoa, erittäinkin sitä anteliaisuuskiihkoa, mikä tämän oli vallannut. Fransiskuksella oli köyhyys rakastettunaan, Julianus Almunantaja kutsui köyhiä herroikseen, Gervasius ja Protesius pesivät heidän jalkansa ja Martinus jakoi heidän kanssaan viittansa. Ja lapsi tahtoi noudattaa Lucian esimerkkiä ja myydä kaikki voidakseen antaa kaikki. Hän oli luopunut ensin omista pikku tavaroistaan, sitten hän alkoi ryöstää taloa. Mutta mitan kukkuraksi tuli vielä se, että hän antoi ansiottomille ja kunnottomille ilman erotusta avoimin käsin. Kun häntä eräänä iltana pari päivää hänen Herran ehtoollisella käymisensä jälkeen nuhdeltiin sen takia, että hän oli heittänyt ikkunasta liinavaatteita jollekin juopolle naiselle, joutui hän entiseen tapaansa hillittömään raivoon, riehuen kamalasti. Sitten hän häpeän musertamana tuli sairaaksi ja makasi vuoteessa kolme päivää.

      Mutta viikot ja kuukaudet vierivät. Kaksi vuotta oli kulunut, Angélique oli neljäntoista vuoden vanha ja alkoi kehittyä naiseksi. Kun hän luki Legendaa, niin hänen korvissaan humisi ja veri tykytti hänen ohimojensa pienissä, sinertävissä suonissa, ja hän tunsi nyt sisarellista hellyyttä sen neitsyitä kohtaan.

      Neitsyys on enkelien sisar, siihen sisältyy kaiken hyvän omistus, sielunvihollisen kukistus, uskon voitto. Se tuottaa armon, se on voittamaton täydellisyys. Pyhähenki tekee Lucian niin painavaksi, ettei tuhat miestä eikä viisi paria härkiä jaksa vetää häntä huonoon paikkaan, johon maaherra on määrännyt hänet vietäväksi. Muuan maaherra, joka yrittää suudella Anastasiaa, tulee sokeaksi. Kidutettaessa ilmenee neitsyitten puhtaus loistavasti. Kun rautapiikit raastavat haavoille heidän valkoisen ihonsa, vuotaa niistä veren asemesta maitoa. Kymmeneenkin kertaan esiintyy kertomus kristitystä neidosta, joka omaisiaan paeten verhoutuu munkin kaapuun, ja kun hänen syytetään tehneen väkivaltaa jollekin seudun nuorelle tytölle, kestää hän panettelut vastustamatta ja saattaa sitten panettelijat riemullisesti häpeään, kun hänen viaton sukupuolensa tulee ilmi. Eugenia viedään täten tuomarin eteen, tuntee tämän omaksi isäkseen, repäisee kaapunsa ja näyttää itsensä. Siveyden säilyttämiseksi on taisteltava lakkaamatta, lihan himo syntyy aina uudestaan. Pyhimysten viisaus saattaakin heidät peljäten karttamaan naisia. Maailma on täynnä pauloja, ja erakot menevät erämaahan, missä ei ole naisia. He kamppailevat hirmuisesti, ruoskivat itseään, heittäytyvät alastomina piikkipensaisiin tai lumikinoksiin. Eräs erakko peittää sormensa vaipallaan, taluttaessaan äitiään kahlauspaikan poikki. Eräs marttyyri, joka ollessaan kiinnisidottuna joutuu huonon naisen kiusattavaksi, puraisee kielensä poikki ja sylkäisee sen naisen silmille. Fransiskus tunnustaa, että hänen suurin vihollisensa on hänen oma ruumiinsa. Bernhard huutaa: varkaita! varkaita! puolustaakseen itseään asuntonsa emäntää vastaan. Kun eräs nainen suutelee paavin kättä, kun tämä antaa hänelle ehtoollisieipää, sivaltaa paavi kätensä poikki ja neitsyt Maria panee sen jälleen paikalleen. Aviopuolisoitten eroamiselle annetaan suuri kunnia. Aleksius, rikas, naimisissa oleva mies, opettaa vaimolleen siveyttä ja lähtee pois hänen luotaan. Naimisiinmeno tapahtuu vain kuolemaa varten. Justiina, jota kidutetaan Kyprianuksen silmäin edessä, kestää tuskat, käännyttää hänet ja menee yhdessä hänen kanssaan kuolemaan. Cecilia, jota enkeli rakastaa, ilmaisee tämän salaisuuden hääiltana puolisolleen Valerianukselle, ja Valerianus ei tahdo häneen kajota, vaan vaatii tulla kastetuksi, saadakseen nähdä enkelin. Hän löysi huoneessansa Cecilian puhumassa enkelin kanssa, ja enkeli piti kädessään kahta ruusukruunua ja antoi niistä toisen Cecilialle ja toisen Valerianukselle ja sanoi: »Säilyttäkää nämä kruunut tahrattomalla sydämellä ja ruumiilla.» Kuolema on rakkautta voimakkaampi, siinä ilmenee olemassaolon halveksiminen. Hilarius rukoilee Jumalaa kutsumaan taivaaseen tyttärensä Apian, jotta tämä ei joutuisi naimisiin; tytär kuolee, ja hänen äitinsä pyytää isää kutsuttamaan samaten pois hänetkin, mikä tapahtuukin. Itse neitsyt Maria riistää naisilta heidän sulhasensa. Eräs ylimys, Unkarin kuninkaan sukulainen, luopuu nuoresta, ihanan kauniista morsiamestaan heti kun Maria ilmestyy kilpailemaan. »Äkkiä ilmestyi Pyhä Neitsyt, sanoen hänelle: Jos minä olen niin kaunis kuin sinä sanot, niin minkätähden hylkäät minut ottaaksesi toisen?» Ja ylimys kihlautuu neitsyt Marialle.

      Kaikkien näitten pyhäin ihmisten joukossa oli Angéliquella mielipyhimyksensä, joitten tarinat tunkivat syvälle hänen sydämeensä ja vaikuttivat häneen ojentavasti. Siten viehätti häntä ylhäissyntyinen, СКАЧАТЬ