Cymbeline. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ huomaanpa, että teissä on hieman uskontoa, koska pelkäätte.

      POSTHUMUS. Tuo vain lienee puhumatapaa teissä; vakavammat teillä on aikeet, luulisin.

      JACHIMO.

      Tiedän mitä puhun, ja otan tehdäkseni mitä olen sanonut, sen vannon.

      POSTHUMUS. Todellako? – Lainaan vain teille hohtokiveni siksi, kuin palajatte. Tehkäämme kirjallinen sopimus. Haltijattareni avut ovat suuremmat kuin teidän halpain ajatustenne suunnattomuus. Minä vaadin teitä tähän vetoon. Tuossa sormukseni!

      PHILARIO.

      Minä en salli vetoa.

      JACHIMO. Kautta jumalien, se on jo tehty. – Jos en tuo teille riittävää todistusta siitä, että olen nauttinut haltijattarenne hempeintä hempeyttä, niin ovat minun kymmenentuhatta dukaattiani teidän omanne; niinikään hohtokivenne. Jos minä väistyn ja hänen kunniansa jää niin eheäksi kuin te uskotte, niin hän, se teidän helmenne, ja tämä teidän helmenne ja minun kultani ovat teidän, – olettaen, että suositatte minulle vapaan pääsyn hänen luokseen.

      POSTHUMUS. Suostun näihin ehtoihin; pankaamme kirjaan kaikki kohdat. – Yhtä vain varaan itselleni: jos teette hyökkäyksen häntä vastaan ja suoraan minua vakuutatte siitä, että olette voittanut, niin en ole kauemmin vihamiehenne; hän ei ole sen arvoinen, että hänestä kannattaisi riidellä. Vaan jos hän pysyy raiskaamattomana ja te ette voi näyttää toteen vastakohtaa, niin ilkeästä luulostanne ja siitä haavasta, minkä olette hänen kunniaansa iskenyt, saatte minulle vastata miekallanne.

      JACHIMO. Tuohon käteen! Sovittu siis! Kaikki tämä pantakoon laillisesti paperille. Ja sitten suoraa päätä Britanniaan! Rauta on taottava ennenkuin se jäähtyy. Toimitan kullan ja panetan kirjaan molemminpuolisen vetomme.

      POSTHUMUS.

      Päätetty.

      (Posthumus ja Jachimo menevät.)

      RANSKALAINEN.

      Mitä luulette, tuleeko tästä mitään?

      PHILARIO.

      Signori Jachimo ei asiaa heitä? Seuratkaamme heitä, jos suvaitsette.

      (Menevät.)

      Kuudes kohtaus.

      Britannia. Huone Cymbelinen hovilinnassa.

      (Kuningatar, Cornelius ja hovinaisia tulee.)

      KUNINGATAR.

      Niin kauan kuin on kaste vielä maassa,

      Ko'otkaa yrtit. Joutuun! Kell' on lista?

      1 HOVINAINEN. Minulla, armo hyvä.

      KUNINGATAR.

                          Joutuun siis! —

      (Hovinaiset menevät.)

      No, tohtor', onko mukananne rohdot?

      CORNELIUS.

      On, teidän korkeutenne; tässä ovat.

      (Antaa hänelle pienen pullon.)

      Mut, armo hyvä, älkää suuttuko —

      Mua tunto käskee kysymään – miks multa

      Vaaditte tätä myrkkyseosta,

      Mi riuduttaen tappaa, tosin vitkaan,

      Mut varmaan?

      KUNINGATAR.

                   Ihmettelen, että moista

      Minulta kysyt; oppilaasi olen

      Jo kauan ollut, sulta oppinut

      Tislaukset, mehunkeitot, suitsutukset,

      Niin että kuningaskin usein pyytää

      Mun laitteitani. Näin kun työssä vartun —

      Jos et mua koko perkeleeksi luule —

      Mun eikö tule tietojani muilla

      Kokeilla laajentaa? Tään nesteen voimaa

      Eläimiin koitan moisiin, joita hirttää

      Ei kannata – en ihmisiin – : sen tehon

      Näin huomaten, voin toisin ainein sitä

      Taas vaimentaa ja näin sen vaikutuksen

      Ja laadun selvittää.

      CORNELIUS.

                           Oi, armo hyvä,

      Kokeista moisista vain sydän paatuu,

      Ja vielä inhoksi ja turmioksi

      On moinen näky.

      KUNINGATAR.

                      Ole huoletta! —

      (Pisanio tulee.)

      (Syrjään.) Imarteleva konna tuossa; häneen

      Sit' ensin koitan. Herraansa hän puoltaa

      Ja poikaani hän vihaa. – No, Pisanio! —

      Täll' erää tohtori on työstään vapaa;

      Te saatte mennä.

      CORNELIUS (syrjään).

                       Epäiltävä olet,

      Mut vikaa et voi tehdä.

      KUNINGATAR (Pisaniolle).

                              Kuule, sinä!

      CORNELIUS (syrjään).

      En kärsi häntä. Saaneensa nyt luulee

      Ihmeellisen ja hivuttavan myrkyn.

      Ma hänet tunnen; moista hornan juomaa

      Niin häijylle en anna. Minkä sai hän,

      Se hetkeks tunnon turruttaa ja huumaa.

      Sit' ensin varmaan koittaa kissaan, koiraan,

      Ja sitten ylemmäksi; mut ei vaaraa

      Sen tuottamassa valekuolemassa;

      Ajaksi elo turteutuu, mut sitten

      Vain vilkkaampana herää. Väärä luulo

      Häll' on sen tehosta; ja minä olen

      Mies rehellisin, näin kun petän häntä.

      KUNINGATAR.

      Sua kutsun, tohtori, kun tarvitsen.

      CORNELIUS.

      Nöyrimmät jäähyväiset, kuningatar!

      (Menee.)

      KUNINGATAR.

      Yhäkö itkee? Pian ehkä tyyntyy

      Ja järjelle suo sijan, missä tyhmyys

      Nyt vallitsee, – vai mitä? Toimi sinä.

      Tuo СКАЧАТЬ