No thoroughfare. Finnish. Чарльз Диккенс

Чтение книги онлайн.

      "Kyllä pidän varani, olkaa varma siitä. Missä se olikaan kuin korvani rupesivat humisemaan, herra Bintrey?"

      "Kesken vateja ja maljoja" – vastasi asianajaja auttaakseen häntä uralle – "asua saman katon alla teidän kanssa – ja te kaikki yhdessä." —

      "Aivan oikeen! ja me kaikki yhdessä humista toisten korvain ympäri."

      "Teidän sijassa en tosin antaisi tunteitteni niin kiihoittaa itseäni" – sanoi taas asianajaja huolestuneella äänellä. – "Koittakaamme vielä kerran pumppua!"

      "Ei tarvitse, herra Bintrey, ei tarvitse. Me kaikki yhdessä on niinkuin yksi perhe! Tiedätte, herra Bintrey, etten lapsuudessani harjautunut sille itsenäiselle elämänlaadulle kuin useammat muut lapsuudessaan. Tämän ajan jälkeen elin minä kokonaan rakkaan äiti vainajani kanssa kahden kesken ja nyt, kun olen hänet kadottanut, havaitsen minä olevani enemmin luotu elämään toisten ihmisten seurassa, kuin itsekseni yksinäisyydessä. Tällä lailla elää ja täyttää velvollisuuksiani alamaisiani kohtaan ja yhdistää niitä minuhun tuntuisi minusta varsin iloiselta ja yksinkertaiselta. En tiedä kuinka se tuntuu teistä, herra Bintrey, vaan minusta se tuntuu niin."

      "Se asia ei kuulu minun toimeeni, vaan kokonaan teidän" – vastasi Bintrey – "ja sentähden se tekee juuri yhtä mitä minä siitä pidän." —

      "Minusta" – sanoi h: ra Wilding lempeästi – "tuntuu se toiveelliselta, hyödylliseltä ja iloiselta!"

      "Teidän sijassanne" – rupesi asianajaja uudestaan – "en antaisi" —

      "En annakaan, en. Ja sitten on Händel."

      "Kuka?" kysyi Bintrey.

      "Händel, Mozart, Haydn, Purcell, Greene ja Mendelsohn. Minä osaan köörit näihin kaikki ulkoa. Ne kuuluivat yhteisiin lauluihimme Löytölastenhuoneen kappelissa. Miksi emme siis oppisi niitä laulamaan yhdessä?"

      "Mitkä oppisivat niitä yhdessä?" kysyi asianajaja terävästi.

      "Isäntä ja palvelijat."

      "Ah! niinkö arvelette!" – vastasi Bintrey leppyneenä, sillä hän oli odottanut vastaukseksi: asianajaja ja luottilaansa. – "Se on toinen asia."

      "Se ei ole mikään toinen asia, herra Bintrey, ihan sama asia, osa siitä siteestä, joka tulee meitä yhdistämään. Me tulemme laittamaan laulukunnan pienessä, hiljaisessa kirkossa täällä lähellä, ja sitten pyhänä iloittuamme laulamisella yhdessä, menemme hyvillä mielin kotiin syömään aikuisen puolipäiväsen toistemme kanssa. Mikä nyt minua huolettaa on saada pikimmiten tämän elämän järjestyksen toimeen, jotta uusi kauppakumppalini löytäisi sen jo perustettuna tullessaan talohon."

      "Jumala antakoon siihen onnea ja menestystä!" sanoi Bintrey ja nousi ylös. – "Ottakoon se kasvaakseen ja viheriöitäkseen! Tuleeko Ladlen Janne myös ottamaan osaa Händeliin, Mozartiin, Haydniin, Purcelliin, Greeniin ja Mendelsohniin?"

      "Sitä tahdon toivoa."

      "Jumala antakoon että onnistuisi!" – sanoi Bintrey suurella hartaudella – "Hyvästi, herra!"

      Ystävät antoivat toisilleen kättä ja erosivat, jonka jälkeen nykyinen ylikyypäri Herrojen viinikauppiasten Wilding & C: on kellarissa, ennen sitä ylikyypäri herrojen Pebblenpojan ja Veljenpojan kellarissa, kysyttyänsä ensinnä lupaa kolkuttamalla ovea rystysillään, astui sisälle herra Wildingin luoksi erään välioven kautta, joka oli rakennettu konttorin ja sen kammarin väliin, jossa kirjoittajat asuivat.

      Hän oli hitainen ja jykeä mies, kuuluva ihmisellisen järjestyksen mukaan juomatehdasrenkien luokkaan, jonka vaatteet olivat röijy ja housut vahvasta, kuluneesta verasta ynnä suuri esiliina jostakin aineesta ovi-maton ja häränvuodan välillä.

      "Tää seikka koskeva ylöspitoa ja asuntoa, nuori herra Wilding" – alkoi hän.

      "Mitä tarkoitatte, Janne?"

      "Itseni puolesta, nuori herra Wilding – ja toisen puolesta en o'o koskaan puhunut enkä aiokaan vasta – niin en huoli paljon ylöspidosta ja asunnosta, mutta jos teillä on halu ruokkia ja majauttaa minua, niin ottakaa. Minä pureskelen apettani yhtä hyvin kuin kukaan muukin, enkä huoli niin paljon siitä, missä minä sitä pureskelen, kuin siitä, mitä minä pureskelen ja kuinka paljon saan pureskella. Tulevatko kaikki asumaan tässä huoneessa, nuori herra Wilding? Ne kaksi muuta kyypäriä, ne kolme viininvetäjää, ne molemmat oppipojat ja työmiehet?"

      "Tulevat; toivon että me kaikki tulemme olemaan yksi perhe."

      "Varmaan! Sen toivon minäkin että ne tulevat olemaan!"

      "Ne? Sanokaa me, Janne!"

      Ladlen Janne pudisteli päätä.

      "Älkää sitä odottakokaan minun iällisyydeltä ja senlaisilta kohtauksilta, jotka minun luonnon-laatua ovat tehneet, nuori herra Wilding! Kun herrat Pebblenpoika ja Veljenpoika sanoivat minulle: näytä sinä vähän lloisemmalta, Janne! niin vastasin niille monta kertaa: kyllä se ei ole teille vaikea, hyvät herrat, olla iloisina, jotka olette harjauneet ryyppäämään viininne kurkkulaen kautta, vaan minä olen kaiken ikäni imenyt viinini hikireikien kautta, ja silloin se vaikuttaa toisin, se tekee ihmisen alakuloiseksi. Toista on, hyvät herrat, sanoin minä Pebblenpojalle ja Veljenpojalle, kaataa viiniä pikariin ruokasalissa huutaen 'Hip! hip! hurraa!' tahi 'maljanne, ystävät!' ja toista saada sitä sisäänsä hikireikien läpi matalassa pimeässä kellarissa ja lemehtyneessä ilmassa. Täällä nousee kuplat ja siellä höyryt, sanoin minä Pebblenpojalle ja Veljenpojalle, ja siinä on koko eroitus. Koko elinkauteni olen minä ollut kyypärinä innolla ja hengellä, vaan mikä seuraus on ollut? Joo! että olen niin köyhä kuin ihminen saattaa olla, etten voi löytää toista ihmistä, jota alakuloisuus niin kiusaa kuin minua. 'Kaaja maljaan! kaaja! anna viinin kuohuilla! Hei kuinka hyvältä tuntuu ruumiissa!' niin sanotaan laulussa ja voipi olla hyvinkin totta; mutta koetappa kaataa itseesi hikireikien läpi maan alla silloinkin, kun ei ole halua, niin saatpa nähdä!"

      "Se tekee minulle pahaa kuulla, Janne. Olin muuten miettinyt, että tahtoisitte ottaa osaa laulu-yrityksiimme tässä huoneessa."

      "Minäkö? Ei, ei, nuori herra Wilding, ette tarvitse peljätä minun tulevan sekoittamaan varislaulun sievyyttä, niinkuin sananlasku sanoo. Minä olen ainoastaan kelpaava koneeksi, joka osaa pureskella apettansa kellarissanne, herra; mutta se on teille sydämmestä suvaittu, jos luulette kannattavan pitää senlaista kalua huoneessanne."

      "Sen luulen, Janne."

      "Noh, sitten hyvä! Kauppatoimen sana on lakini. Aiottehan ottaa nuoren herra George Vendalen kumppaliksi vanhaan kauppatoimeen?"

      "Aion kyllä, Janne."

      "Vielä useampia muutoksia siis! Mutta ette saa enään muuttaa toimikunnan nimeä, ette ensinkään, nuori herra Wilding! Se oli jo paha tehdä sitä 'itseksenne & C: o.' Paljoa parempi olis ollut, jos olisitte antaneet sen pitää nimensä Pebblenpoika ja Veljenpoika, jolla aina oli onni ja menestys. Ei pitäisi koskaan muuttaa onnea, kun se on hyvä, herra Wildinq?"

      "Kaikessa tapauksessa en ai'o enää muuttaa kauppahuoneen nimeä, Janne:"

      "Se ilahuttaa minua, ja nyt hyvästi, nuori herra Wilding! Mutta kuitenkin", napisi Janne sulkiessaan ovea ja puistaen päätänsä, "ei olisi pitänyt koskea nimehen. Olisi ollut paras onnea seurata eikä sitä solmita."

      EMÄNNÖITSIÄ СКАЧАТЬ