Ihmispeto: Siveysromaani. Emile Zola

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ valtakirjojen kelpaavaisuutta. Muutamassa toisessa oli ankarasti hyökätty Seineprefektin raha-asiain hoidon kimppuun ja vaadittu paikallisneuvoston valitsemista.

      Silloin tuli Grandmorinin murhajuttu aivan parahiksi, antaakseen vaalikiihoitukselle uutta vauhtia. Mitä tavattomimpia juttuja pantiin liikkeelle, ja sanomalehdet olivat joka aamu täynnä uusia, hallitusta loukkaavia arveluja. Muutamilla tahoilla annettiin tiedoksi, että murhattu, joka oli varsin hyvin tunnettu Tuilerieissa ja oli entinen tuomari ja kunnialegioonan komentaja sekä monimiljonääri, oli antautunut mitä ruokottomimpiin irstailuihin. Toisaalla taas ruvettiin, kun tutkimus ei näyttänyt johtavan mihinkään tuloksiin, syyttämään poliisia ja oikeusviranomaisia leväperäisyydestä ja laskettiin pilaa tuosta satumaisesta, kiinnijoutumattomasta murhaajasta. Näissä hyökkäyksissä oli paljon totuutta ja se teki ne vaan sitäkin tuntuvammiksi.

      Herra Denizet hyvin tunsikin raskaan edesvastuunsa painon. Mutta hän harrasti asiaa intohimoisesti, sitäkin enemmän kun hän oli kunnianhimoinen ja innokkaasti halusi päästä käsiksi niin merkitykselliseen asiaan kuin tämä, tullakseen tilaisuuteen osoittaa sitä erinomaista tarkkanäköisyyttä ja tarmokkuutta, jota hän luuli omaavansa. Hän oli erään suuren normandilaisen karjankasvattajan poika ja oli opiskellut lakitiedettä Caenissa sekä vasta jotensakin myöhään joutunut virkamiesuralle, jolla hänen vähäpätöisen alkuperänsä takia ja vielä enemmän isänsä konkurssin jälkeen oli ollut vaikea edistyä. Aluksi määrättynä apujäseneksi Bernayn, Dieppen ja Havren oikeuksiin, oli hän tarvinnut kymmenen vuotta päästäkseen keisarilliseksi prokuraattoriksi Port-Audemeriin. Sitten tuli hän apulaiseksi Roueniin ja oli nyt, viisikymmentä vuotta täytettyään, ollut tutkintotuomarina puolen toista vuotta.

      Hänellä ei ollut mitään omaisuutta eivätkä hänen laihat tulonsa riittäneet hänen moniin tarpeisiinsa ja hän oli sen vuoksi huonopalkkaisten virkamiesten riippuvassa asemassa, johon ainoastaan keskinkertaiset kyvyt tyytyvät, kun taas nerokkaat siinä kiusaantuvat ja odottavat jotakin tilaisuutta myydäkseen itsensä.

      Hänellä oli hyvin vilkkaat ja nuorteat taipumukset, olipa hän rehellinenkin sekä rakasti ammattiansa. Hänen rajaton valtansa, joka teki hänet virkahuoneessaan täydellisesti muiden vapauden herraksi, nousi hänelle päähän. Ainoa mikä hiukan hillitsi hänen intohimoansa tässä asiassa, oli hänen itsekäs pyyteensä. Hän näet paloi halusta saada kunniamerkki rintaansa ja tulla siirretyksi Pariisiin. Tämä vaikutti, että sitten kun hän ensimmäisessä kuulustelussa oli antanut virkaintonsa hurmata itsensä, hän nyt liikkui mitä suurimmalla varovaisuudella ja vainusi joka taholta kuiluja, joihin hänen tulevaisuutensa saattaisi hukkua.

      On kuitenkin huomattava, että hän oli valmistautunut, sillä jo tutkinnon alussa oli muuan ystävä neuvonut häntä käymään Pariisin oikeusministeriössä. Siellä oli hän ollut pitkässä keskustelussa ylisihteeri Camy-Lamotten kanssa, joka oli tärkeä henkilö ja vallitsi täydellisesti kaikkia alaisiansa, koska hän ratkaisi nimitykset ja oli alituisessa yhteydessä Tuileriein kanssa.

      Camy-Lamotten oli komeannäköinen mies. Hän oli kuten Denizetkin alkanut uransa viransijaisena, mutta tuttavuuksiensa ja vaimonsa avulla oli hänestä tullut edusmies ja kunnialegioonan suur-upseeri. Hän oli varsin luonnollisella tavalla päässyt käsiksi tähän asiaan; Rouenin keisarillinen prokuraattori, joka tunsi olevansa levoton tämän epäilyttävän murhajutun takia; missä uhrina oli entinen korkea virkamies, oli näet ollut siksi varovainen, että oli kääntynyt ministerin puoleen, joka puolestansa oli neuvonut hänet ylisihteerinsä luokse.

      Tämä oli tavallansa omituinen sattuma: herra Camy-Lamotte oli näet presidentti Grandmorinin vanha koulutoveri, vaikkakin muutamia vuosia nuorempi, ja oli ollut hänen kanssaan niin läheisissä väleissä, että tunsi hänet perin pohjin, yksinpä hänen paheensakin. Hän puhuikin ystävänsä surullisesta kuolemasta syvästi murheellisena ja lausui suurella painolla herra Denizetille hartaan toivomuksensa, että rikoksellinen saataisiin ilmi. Mutta hän ei salannut, että Tuilerieissa oltiin hyvin pahoillaan siitä liioitellusta hälinästä, johon asia oli antanut aihetta, ja otti itsellensä vapauden kehoittaa häntä noudattamaan suurta hienotunteisuutta.

      Denizet oli kaikesta voinut ymmärtää tehneensä viisaasti, ollessaan kiirehtimättä ja panematta mitään alttiiksi ilman että oli hankkinut hyväksymisen etukäteen. Sen saatuaan hän palasi Roueniin varmana siitä, että ylisihteerillä puolestansa oli asiamiehiä liikkeellä, ja että hänkin halusi päästä asiasta selville. Totuus tahdottiin tietää, jotta se voitaisiin paremmin salata, jos se näyttäisi tarpeelliselta.

      Päivät kuluivat sillä välin ja vaikka kaikki koettivat rauhoittua, ärsytti sanomalehdistön pilanteko Denizetiä. Poliisimies heräsi hänessä jälleen ja hän vainusi kuin hyvä metsästyskoira. Hänet tempasi mukaansa halu löytää oikeat jäljet, kunnianhimo ensiksi keksiä rikoksellinen, vaikka olisikin pakotettu päästämään hänet jos saisi määräyksen siitä. Odottaen saavansa ministeriöstä vastaanottaa kirjeen, neuvon, pelkän viittauksen, oli hän jälleen tarmokkaasti ryhtynyt tutkimuksiinsa. Kaksi tai kolme vangitsemista oli tapahtunut, mutta vangitut oli täytynyt päästää irti.

      Presidentti Grandmorinin testamentin avaaminen herätti hänessä kuitenkin aivan äkisti epäluulon, josta hän oli tuntenut alkua jo ensi hetkestä saakka, nimittäin että Roubaud mahdollisesti oli rikoksellinen. Testamentti, joka oli täynnä omituisia määräyksiä, asetti näet Séverinen Croix-de-Maufrasin maatilan perijäksi.

      Nyt oli siis vihdoinkin saatu selville tuo siihen asti turhaan etsitty vaikuttava syy murhaan, Roubaud-puolisot tunsivat testamentin ja olivat murhanneet hyväntekijänsä, saadakseen perinnön heti haltuunsa.

      Hän piti sitäkin suuremmalla syyllä kiinni tästä asiankäänteestä, kun herra Camy-Lamotte erityisesti oli puhunut rouva Roubaudista, johon hän aikaisemmin oli tutustunut presidentin luona, hänen ollessaan vielä nuori tyttö. Ja kuitenkin, miten monta epätodennäköisyyttä sekä aineellista ja siveellistä mahdottomuutta! Alettuaan johtaa tutkimuksiansa siihen suuntaan, kohtasi hän joka askeleella tosiasioita, jotka vaikuttivat hämmennystä hänen käsitykseensä mallikelpoisesti johdetusta tutkinnosta tuomio-istuimessa. Mikään ei käynyt selvemmäksi, tuo suuri keskikohtainen selvyys, päävaikutin, joka olisi kokonaisuuteen valoa luonut, puuttui.

      Oli tosin olemassa toinenkin mahdollisuus, jota Denizet ei ollut kadottanut näkyvistään, se minkä Roubaud oli jättänyt, nimittäin että joku oli voinut lähtöaikana vallinneen tungoksen turvin nousta vaunuun. Se oli tuo merkillinen, saavuttamaton, satumainen murhaaja, jonka kustannuksella kaikki vastustussanomalehdet pitivät niin hauskaa. Ensin oli vaivannäöt suunnattu siihen, että saataisiin selko tämän henkilön ulkomuodosta Rouenissä, josta hän oli tullut, ja Barentinissa, jossa hän oli astunut pois junasta, mutta mihinkään varmaan tulokseen ei oltu päästy. Väittävätpä muutamat todistajat mahdottomaksi, että joku voisi tunkeutua toiselle varattuun vaunuun, kun taas toiset antoivat mitä vastakkaisimpia selityksiä.

      Eikä tästä mahdollisuudesta näyttänyt mitään hyötyä lähtevän, kun tuomari, kuulustellessaan portinvartija Misardia, tahtomattansakin tutustui tuohon murhenäytelmän tapaiseen seikkailuun nuoren Louisetten kanssa, joka presidentin raiskaamana oli paennut hyvän ystävänsä Cabuchen luo ja kuollut siellä. Nyt sai hän kaikki itsellensä salamankaltaisen selväksi, mikä on mallikelpoisen syytöskirjoituksen päämuodostelu.

      Siinähän oli kaikki, mitä tarvittiin; kuolemanuhkauksia, joita kivityömies oli tehnyt uhria vastaan, tämän huonossa huudossa oleva entinen elämä, taitamattomasti todistukseksi vedetty muualla-olo, jota oli mahdoton näyttää toteen.

      Tarmokkuuden äkisti valtaamana oli hän edellisenä iltana kaikessa salaisuudessa vangituttanut Cabuchen siinä pienessä tuvassa, jossa hän asui metsän sydämessä, aivan kuin missäkin pesässä, ja sieltä löydettiin veren tahraama housupari. Ja vaikka hän ponnisteli tätä käsitystä vastaan, СКАЧАТЬ